perjantai 2. joulukuuta 2016

2. luukku: Vielä 22 päivää aikaa käydä jouluostoksilla












Stella J. Jones & Caroline Pedler: Täydellinen joululahja, suomentanut Terhi Leskinen, 25 sivua, Kustannus-Mäkelä 2016.




Jouluaiheisilla kuvakirjoilla on kysyntää. 

Vuosittain ilmestyy paljon näitä isokokoisia herttaisesti kuvitettuja peruskuvakirjoja perheen pienimmille. Kirjoissa avataan yksinkertaisen tarinan kautta joulun sanomaa.

Onni ja Oona ovat parhaat karhukaverukset ja ne odottavat kovasti joulua.

On enää yksi yö jouluun, ja kumpikin  lähtee tahoilleen hankkimaan toiselle joululahjaa. Onni viilettää kaupungille potkulaudalla ja Oona lähtee kolmipyöräisellään.

Kummallakaan ei ole paljon rahaa lahjaa varten, ja niinpä molemmat tekevät hiukan kohtalokkaan ratkaisun taatakseen toiselle jouluyllätyksen. Mutta onneksi joulupukki järjestää aattoiltana asiat parhain päin.

Tarina puhuu rivien välissä myös kierrätyksen puolesta. Tosin lelukaupan myyjän voiton maksimointi ihmetyttää ainakin aikuista.


2 kommenttia:

bleue kirjoitti...

Myös potkulaudan (ja kolmipyörän) toimivuus lumihangessa ihmetytti tätä aikuista.

Rouva Huu kirjoitti...


Lastenkirjoissa KAIKKI on mahdollista!