tiistai 12. joulukuuta 2017

12. luukku: Jouluun voi luottaa













Veera Salmi: Puluboi ja Ponin komerokirja, kuvittanut Emmi Jormalainen, 127 sivua, Otava 2017.







Uuden Puluboi-kirjan takakannessa luvataan, että ”tämä kirja ei tulhia tip tap tipetä".

Isompien lasten jouluaiheisissa kirjoissa joulun aika on usein kriisejä täynnä.

Poni-tytön paras kaveri Miisu on muuttamassa Tammisaareen. Ja kaiken kukkuraksi Ponin vanhemmat ovat lähdössä jouluksi lemmenlomalle etelään. 

Pulu ja pikkusisko Madeleine jäävät Lempi-mummin hoteisiin. 

Mummilla on selvät suunnitelmat joulun varalle. Mummi ja muut Rantarouva-yhdistyksen naiset järjestävät nimittäin kodittomille hyväntekeväisyys- tempauksen.

Silloin kun muut toivottaisivat glögilaseineen lämpimissä kodeissa toisilleen hyvää joulua, me astuisimme valtavaan juhlatelttaan, jossa kokoontuisivat kaikki ne ihmiset, jotka eivät voineet viettää kotijoulua. Me söisimme jouluaterian monisatapäisessä tuntemattomien joukossa, niiden ihmisten, joilla ei ollut omaa kotia. Ei voinut sanoa, että olisin odottanut sitä innolla. Minua pelotti.



Puluboi ja Poni loihtivat vintin häkkikomeroon kunnon
 joulutunnelman. Emmi Jormalaisen kuvitusta lastenromaaniin
Puluboin ja Ponin komerokirja (Otava 2017). 


Poni tuntee suurta epävarmuutta joulun onnistumisesta. Poni ja Puluboi rakentavat vintin varastotilaan itselleen joulutunnelmaa, kun luulevat, että sitä ei muutoin tänä vuonna tulisi lainkaan. 

Mutta onneksi  Poni juttelee asioista mummin kanssa:

   Keitä ne kodittomat oikein on?   Ihmisiä, niin kuin mekin olemme. Heillä ei vain ole kotia. Tai sitten he asuvat sellaisessa paikassa, jota eivät tunne kodikseen. Jotta ymmärtää kodittomuuden, täytyy aloittaa pohtimalla mitä koti tarkoittaa. 
Poni tapaa kotitalon roskiksia penkomassa kodittoman miehen, ja vähitellen tytön aiempi vieraan pelko lientyy.

Poni-tytön asiat ovat nyt joulumurheita lukuun ottamatta reilassa, ja niinpä Veera Salmi laajentaa viekkaasti sarjan henkilögalleriaa uudella lapsihahmolla, Erkillä, jonka isän marmeladifirma on vaarassa kaatua ja isä on masentunut.

Salmi tekee piiloista kirjallisuuskasvatusta, kun Puluboi ohjeistaa Erkkiä, että kirja voi olla ystävä ja auttaa hädässä.

Elkki, olet kiukkunen sillä sinun pelheelläsi on ollut vähän hässäkkää. Juuli siksi minä halusin kiljoittaa tämän kiljan sinulle, niin kuin ystäväksi, vähän tällaiseksi kamukiljaksi, sillä vaikka et uskoisi, niin kilja lauhoittaa kun oikein liehututtaa ja laivostuttaa.

Puluboin ja Ponin näkökulmien kautta sivutaan myös kulutushysteriaa ja lapsen oikeuksia.

Siinä missä vanhoissa joulusaduissa lapsia koulittiin olemaan joulun alla erityisen kilttejä, niin nykyisin aikuisetkin jo vähän lipsuvat kiltteysvaatimuksissaan. 

Mummi kertoo, että tontut kiertävät ikkunoiden takana vain ihaillakseen kauniita joulukoristeita:

– Tontut katselevat öisiltä kaduilta ikkunoihin, eivät tarkkaillakseen kuka oli kiltti ja kuka ei, vaan ihaillakseen joulukoristeita. Ei tonttuja kiinnosta ollenkaan, miten kukakin käyttäytyy. Eivät he aina itsekään niin hyvin käyttäydy, sanoi mummi ja nauroi ihanasti, kuin muistellen jotain kauan sitten tuntemaansa tonttua.



Näin tunnelmallinen huipennus saadaan kodittomien joulujuhlaan. Emmi Jormalaisen kuvitusta lastenromaaniin Puluboin ja Ponin komerokirja (Otava 2017).  


Kodittomien joulujuhlassa on samaa tunteisiin käyvää ylevyyttä kuin Astrid Lindgrenin Vaahteramäen Eemelissä, kun Eemeli ja Aatu järjestivät pidot vaivaistalon asukkaille.


maanantai 11. joulukuuta 2017

11. luukku: Joulurauha hakusessa tallilla














Tiina Tanskanen: Hevostyttö Iitu: Talven salaisuus, 158 sivua, Otava 2017.





Iitun Talismaani-hevonen on ratsastuskiellossa varsomisen takia, ja joulun odotuskin takkuaa siksi pahemman kerran:

Minun joulumieleni oli täysin hukassa. Mikään ei tuntunut menevän niin kuin olin suunnitellut. Tästä joulusta tulisi varmasti yksi kaikkien aikojen ankeimmista. Eihän joulu olisi mitään ilman ratsastelua. 

Mutta sitten Samuel ehdottaa, että Iitu osallistuisi Kinkku-esteratsastuskisoihin hänen ponillaan. Iitu on moraalisen ongelman edessä, voiko hän viettää aikaa parhaan ystävän Aadan ihastuksen kohteen kanssa?

Tanskasen jo kuudenteen osaan yltänyt Iitu-sarja nojaa hevoskirjallisuuden konventioihin: isänsä kanssa kahdestaan asuva tyttö joutuu jatkuvasti perustelemaan harrastuksestaan koituvaa rahanmenoa isälleen, joka ei aina ymmärrä, kuinka tärkeästä asiasta on kyse.

Onneksi isän uusi naisystävä  on hoksaavainen ja puhuu usein Iitun puolesta.

Tallilla on tiukka hierarkia, ”kultalusikkakerholaiset” ja muut ilkeät tytöt aiheuttavat Iitulle monenlaista harmia.

Tytön ja pojan suhde esitetään sovinnaisena. 

Iitu sopertaa, naurahtaa, parahtaa ja änkyttää hämmennyksissään keskustellessaan Samuelin kanssa. Pojalla on ökyrikas isä mutta ei äitiä ollenkaan. Samuelin luonnekuva täydentyy hieman, mutta vielä riittää pähkäiltävää tuleviinkin osiin.


Erilaiset selkkaukset selvitetään juuri parahiksi ennen jouluaattoa.

Tiina Tanskanen on ammatiltaan käsikirjoittaja ja hän kuuluu mm. Salatut elämät -sarjan käsikirjoitustiimiin. 




sunnuntai 10. joulukuuta 2017

10. luukku: Rudolf Koivun jouluidylliä musiikin siivittämänä











Toim. Ville Pekkanen: Muistojeni joululaulut, kuvitus Rudolf Koivu, F-kustannus, 63 sivua, Otava 2017. 










Rudolf Koivun joulukuvastosta pääsevät nauttimaan myös uudet ikäpolvet. 

Koivun ikonisista kuvituksista julkaistaan uusia laitoksia nykyisin taajaan.

Minerva-kustantamolla on jo useampaan osaan karttunut sarja, johon lastenkirjallisuuden asiantuntija Ismo Loivamaa on valinnut suomalaista lastenlyriikkaa eri vuosikymmeniltä. Kuvituksena on käytetty Koivun kuvituksia.







Koivun joulun idylliin kuuluvat valkeat lumiset maisemat, ruskeapalttoiset joulupukit, veikeät tontut... ja punaposkiset, reippaat lapset.

Ville Pekkasen toimittamaan Muistojeni joululaulut -kirjaan on koottu rakastetuimpia suomalaisia joululauluja nuotteineen. 

Pekkasen saatesanat linkittävät Koivun tuotannon myös sellaiselle lukijalle, joka ei ole aiemmin Koivuun tutustunut. 




Suomalainen joulupukki ei ole aina sonnustautunut punaiseen nuttuun,
mutta olemus on toki aina tunnistettava. Pukin parta on tuuhea ja
  lahjat pakattu tuohikonttiin. Rudolf Koivun kuvitusta kirjassa Muistojeni joululaulut (F-kustannus, Otava 2017). 



Ja kun nykyaikaa eletään, on mukaan valittu myös yksi moderni joululaulu, Topeliuksen runoon vuonna 2003 Jussi Chydeniuksen säveltämä Joulupuu, jota Rajaton-yhtye esittää.

Kirjan kappaleista on koottu myös soittolista Spotifyssä nimellä "Muistojeni joululaulut". 

Mutta miksi ihmeessä teoksen lopustakaan ei löydy luetteloa Koivun kuvituskuvista: missä ja milloin ne ovat alunperin ilmestyneet? Koivu kuvitti lukuisia lasten  ja aikuisten joululehtiä, mukaan on poimittu myös niiden kansikuvia, mm. Jouluhimmeli.





Oikeanpuoleinen kuva suorastaan penää tutkimaan asiaa:
missä kuva on  julkaistu aiemmin? 
Rudolf Koivun kuvitusta kirjassa Muistojeni
 joululaulut 
(F-kustannus, Otava 2017). 



Hämmästystä herättää s. 45 kuva, Vauvan joulupuu. 

Kuvan keskelle on ladottu Reippahasti käypi askelet -joululaulun sanat. 

Pitääkö tässä nyt ihan itse lähteä selvittämään, onko todellakin vajaat sata vuotta sitten Suomessa ollut myös vauvoille oma joululehti? 

Kyse on varmasti jostain ihan muusta, mutta yksityiskohta kutkuttaa silti. 



lauantai 9. joulukuuta 2017

9. luukku: Jakamisen ilo kuuluu jouluun










Astrid Lindgren & Eva Eriksson: Kettu ja tonttu, suomentanut Kristina Rikman, 29 sivua, WSOY 2017.










Astrid Lindgren oli mitä ilmeisimmin jouluihminen. 

Niin antaumuksellisesti hänen rakastetuissa lastenkirjaklassikoissaan vietetään joulua!




Idyllinen kurkistus vauraan maalaistalon moderniin jouluidylliin.
Huomiota ansaitsee oikealla tanssahteleva lapsi Peppi-peruukkeineen.
Eva Erikssonin kuvitusta Astrid Lindgrenin tekstiin  kuvakirjassa
Tonttu ja kettu (WSOY 2017).


Tämä satu on kirjoitettu jo 1960-luvulla. Sen innoittajana on ollut Karl-Erik Forslundin runo, jota Lindgren on käyttänyt pohjatekstinä.  Nyt se on tuotu uusien lapsisukupolvien ulottuville Eva Erikssonin kuvittamana. 

Kettu toimii vaistojensa ja kurnivan mahansa vietävänä. Se vaanii kanalan ympärillä ja lipoo kieltään. 



Tonttu yllättää ketun melkein itse  teossa kanalan kulmalla.
Eva Erikssonin kuvitusta Astrid Lindgrenin tekstiin
kuvakirjassa
 Tonttu ja kettu (WSOY 2017). 


Vauraassa maatalossa valmistaudutaan joulun viettoon. 

Hyvin pienin vedoin Lindgren saa tähän lyhyeen, pelkistettyyn satuun jännitettä ja latausta. Köyhän ja rikkaan joulu rinnastetaan, mutta kiihkottomasti, kuten Lindgrenillä on tapana. 

Tilan kotitonttu yhyttää ketun ennen hyökkäystä, ja se lupaa antaa vast´edes omasta puurostaan osan ketulle, jos se lupaa jättää kanat rauhaan.




Köyhien ja osattomien auttaminen on joulusatujen keskeistä ainesta.
Kotitonttukin on valmis jakamaan omastaan. Eva Erikssonin kuvitusta Astrid Lindgrenin tekstiin  kuvakirjassa Tonttu ja kettu (WSOY 2017).



Jouluidylli ja hengissä pysymisen karummat reunaehdot saavat tässä ei niin seesteisessä joulukuvakirjassa hyvän kiteytyksen. Mitään lopullista lupausta kettu ei pysty antamaan, että jättäisi vastaisuudessakin kanalan rauhaan.







perjantai 8. joulukuuta 2017

8. luukku: Tuhmien listalle on vaikea päästä, oppii Pikkiriikki













Hannele Lampela & Ninka Reittu: Prinsessa Pikkiriikin talvi, 58 sivua, Otava 2017.








Lastenkirjoissa on nyt paljon reippaita, karismaattisia toimen tyttöjä.


Hannele Lampelan & Ninka Reitun Prinsessa Pikkiriikki seikkailee toisessa osassa talvisissa maisemissa. 

Mukana vauhdissa ovat paras ystävä prinsessä Pöjöläinen, taikakoira Makkara ja pikkkuveli Urpo.

Myös  Elina Hirvonen ja Mervi Lindman ovat  tänä vuonna luoneet uuden charmantin tyttösankarin, Prinsessa Rämäpään (Prinsessa Rämäpään talvitaika, Tammi 2017). 

Kummassakin kirjassa tytöt ovat oikeasti  ihan tuiki tavallisia pikkutyttöjä. 

Prinsessan kruunu on heille vähän kuin sädekehä, joka tuo tavalliseenkin arkeen vähän säihkettä. Pikkiriikin ja Rämäpään vanhemmat suhtautuvat tyttöjen kommelluksiin, keppoisiin ja tempauksiin huumorilla.  

Kun Pikkiriikkiä katselee, voi ehkä arvata, ettei hän olekaan ihan mikä tahansa prinsessa: hänen koipensa ovat laihaakin laihemmat, mekossaan on aina muutama läntti pinaattisoppaa ja hiuksetkin ovat vähän takussa, koska Pikkiriikki ei tykkää tukan kampaamisesta sitten yhtään – ei vaikka siihen laitettaisiin miten paljon Niiskuneidin kampaussuihketta tahansa. 
Pikkiriikin hymy kuitenkin ulottuu korvasta korvaan ja silmät ovat päivänsäteitä täynnä, ja kaikkihan me tiedämme, että se on oikeastaan ainoa juttu, millä on mitään väliä prinsessahommissa.
 
Lampela leikittelee hauskasti sadunkerronnan kliseillä. Tekstissä on hyvä poljento, ja kirja on onnen omiaan ääneen luettavaksi. 

Ensimmäisessä tarinassa Pikkiriikki hermostuu Urpoon ja suunnittelee myyvänsä pikkuveljen kirpputorilla. 

Toisessa tarinassa Pöjöläinen ja Pikkiriikki laskevat lumiautolla hurjasta hyppyrimäestä.



Lumiauto kiitää huimaa vauhtia hyppyristä. Ninka Reitun kuvitusta Hannele Lampelan tekstiin lastenkirjassa  Prinsessa Pikkiriikin talvi (Otava 2017). 


Kolmannessa tarinassa virittäydytään joulun odotukseen. 

Pikkiriikillä ja Pöjöläisellä on tiukat paikat, ”sillä ennen joulua piti aina olla ihan SUPERHYPERKILTTI, eikä tippaakaan mielikuvitusta mukana”.

Niinpä tytöt kyseenalaistavat koko kiltteysvaatimuksen. 

He päätyvät tuumailuissaan siihen, että joulupukkikin on itse asiassa vähän tuhma,

Ei ollut sopivaa tulla kutsumatta kaikkien koteihin ja tuoda heille kaiken maailman tavaroita, joita he eivät välttämättä edes halunneet. 
Viime vuonna Pikkiriikin kotiin oli tuotu esimerkiksi uusi imuri, ja sellaisella ällötyksellä Pikkiriikki ei tehnyt yhtikäs mitään. 
Pöjöläisen äiti oli saanut uuden vaa´an ja kiukutteli sen vuoksi joka aamu, ei ollut kovin mukavasti tehty sekään.

Tytöt päättävät siis jakaa lahjoja myös tuhmille, esimerkiksi Räkä-Eetulle, joka aina jallittaa tyttöjä leikeissä.



Jenssenintäti liikuttuu vallan kyyneliin saadessaan tontuilta joulupaketin.
Ninka Reitun kuvitusta Hannele Lampelan tekstiin lastenkirjassa Prinsessa
Pikkiriikin talvi
(Otava 2017). 



Tytöt kiertävät tontuiksi pukeutuneina naapurustossa jakamassa leipomiaan joulupipareita. 

Osansa saavat niin Jenssenintäti kuin lumipalloja vihaava setäkin. 

Suurin ihme on se, että Räkä-Eetukin vaikuttaa piparilahjan saatuaan ihan tavalliselta pojalta.

Illan tullen Pikkiriikki saa vieraaksi Joulupukin, joka kertoo, että tuhmien listalle on vaikea päästä: 

Jos ihan totta puhutaan, ei se lahjojen saanti ole kiltteydestä kiinni – kaikkein tuhmimmillekin minä vien vähän ilomieltä seuraavaan vuoteen. Kaikki lapset ja aikuiset ovat minulle yhtä tärkeitä.



torstai 7. joulukuuta 2017

Topelius- ja Lydecken- ehdokkaissa monipuolinen kattaus



Suomen Nuorisokirjailijat ry jakaa vuosittain kaksi perinteikästä kirjallisuuspalkintoa: Topelius-palkinnon ansiokkaalle nuortenkirjalle ja Arvid Lydecken -palkinnon ansiokkaalle lastenkirjalle. 

Raati julkisti tällä viikolla viisi ehdokasta kumpaankin palkintoon.

Tänä vuonna raati (puheenjohtajana erikoiskirjastonhoitaja Salla Erho sekä jäsenet äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Ida Hartikainen ja lasten- ja nuotenkirjallisuuden tutkija Myry Voipio) sai luettavakseen kovatasoisia  satu- ja fantasiaromaaneja. Tiedotteessaan raati harmitteleekin sitä, että myös hyviä kirjoja jouduttiin jättämään ehdokaslistan ulkopuolelle.  

Lydecken- ja Topelius-raatilaiset ovat pyrkineet pitämään huolta siitä, että listoilta löytyy eri-ikäisille monenlaista luettavaa:  

Vuoden Topelius-ehdokkaissa näkyy esimerkiksi vaikeiden aiheiden ennakkoluulotonta käsittely osana sekä realistista perinnettä että fantasiakirjallisuutta. Lydecken-ehdokkaat puolestaan puhuvat paljon ystävyyden, rakkauden ja mielikuvituksen tärkeydestä osana elämää. Raadin mukaan tämän vuoden lasten- ja nuortenkirjoista välittyy vahva sanoma ystävyyden ja rakkauden merkityksestä. 
 – Vuoden suurin huomio kohdistuu yleensä lasten- ja nuorten Finlandia-ehdokkaisiin, vaikka vuosittain julkaistaan paljon huikean hyviä ja tärkeitä aiheita käsitteleviä teoksia. Tieto näistä kirjoista olisi ensiarvoisen tärkeää niin lasten ja nuorten vanhemmille kuin heidän kanssaan työtä tekeville. Kuka löytää uuden kirjan ilman tietoa tai vinkkiä, jos ei jo valmiiksi seuraa alaa? Lapset ja nuoret haluavat lukea kirjallisuutta myös omasta ajastaan ja nykykielellä. – Usein vanhemmat suosittelevat itselleen rakkaita kirjoja, mutta lasta tai nuorta kiinnostaisi enemmän jokin uusi. Nostamalla esiin enemmän lapsille ja nuorille suunnattuja kirjoja voitaisiin lisätä myös kiinnostusta lukemisharrastusta kohtaan. – Mitä enemmän on tietoa tarjonnasta, sitä helpommin kaikenikäiset voivat löytää itseään kiinnostavia tarinoita.

Naulan kantaan raatilaiset summaavat myös lasten- ja nuortenkirjallisuuden medianäkyvyyttä. Raadin puheenjohtaja Salla Erho toteaa:


Sekä Topelius- että Arvid Lydecken -palkinnon summa on 2018 euroa. Topelius-palkinto on perustettu vuonna 1946 ja se on Suomen vanhin nuortenkirjallisuuden palkinto. 

Arvid Lydecken -palkintoa on jaettu 1960-luvulta alkaen.  

Kopiosto tukee molempia palkintoja. Voittajat julkistetaan ensi vuoden tammikuussa. 



Topelius-ehdokkaina ovat seuraavat teokset, ohessa raadin perustelut. 


Anna Hallava: Valpuri Vaahteran maaginen korva, WSOY




Valpuri kuulee poikien ajatukset. Oudot, tylsät, kiinnostavat – ja vaikeat. Mitä silloin pitää tehdä? Koulukiusaamisen, syömishäiriöiden ja sukupuoli-identiteetin teemat sitoutuvat Valpurin ennakkoluulottomassa päiväkirjakuvauksessa luontevasti viihteelliseen ja iloiseen kerrontaan. Päiväkirjarakenne ja onnistunut yhdistelmä vakavaa ja kevyttä tekevät teoksesta helposti lähestyttävän. Ajanmukaisella kielellä kirjoitettua viihdettä, josta ei puutu sisältöä ja sanomaa.


Kirsti Kuronen: Pönttö, Karisto  

Kauniisti kirjoitettu säeromaani kuvaa nuoren tytön äänellä kokemuksia aikuiseksi kasvamisesta. Teos käsittelee herkkävireisesti seksuaalisuutta ja ihmissuhteita, eikä Kuronen kaihda vaikeitakaan teemoja. Pönttö maalaa kuvia sanoin: samastuttavia ja lähelle tulevia. Säkeiden väliin jää tilaa myös lukijalle ja hänen omille ajatuksilleen ja kokemuksilleen.





Arja Puikkonen & Emma Puikkonen: Äänihäkki, kuv. Paula Mela, Otava

Äänihäkki on sadun perinteitä hyödyntävä fantasiaromaani, joka kertoo 15-vuotiaan Ukun etsintämatkasta: Uku lähtee pelastamaan joutseniksi muuttuneita kadonneita veljiään. Soljuvalla kielellä kirjoitettu romaani käyttää useita kertojaääniä, jotka kuljettavat tarinaa eteenpäin. Teoksen maailma on eheä, kaunis, raju ja haikeansurullinen – ja siihen voi upota mukaan monenikäinen lukija.



Elina Rouhiainen: Muistojenlukija. Väki 1, Tammi

Kiuru näkee muiden muistot. Elämä mullistuu, kun hän löytää muita kaltaisiaan. Rouhiaisen teos punoo osoittelematta arjen ja fantasian liittoon keskustelua sukupuolesta, vallasta ja yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta. Sekä henkilöhahmojen että tapahtumien kautta nousevat esiin kysymykset valtaväestön etuoikeuksista, oikeasta ja väärästä. Erinomaisesti kirjoitettua ja sujuvasti etenevää kaunokirjallisuutta, joka jättää vahvan muistijäljen.



Tuuli Vuorma: Caapparin kääty. Roistoakatemia 1, Kvaliti

Roi Hopponen on vahingossa päässyt poliisikoulun sijaan Roistoakatemiaan. Mukaansatempaava ja humoristinen seikkailu pitää otteessaan: Miten Roi selviää roistojen joukossa? Entä, kun roistoista tulee ystäviä? Henkilögalleria on herkullinen ja kieli ja kerronta on toimivaa ja elävää. Omaleimainen ja kiinnostava romaani sopii täydellisesti pitkiin ja uppoutuviin lukuhetkiin. Rosvokoulumaailma oppitunteineen tenhoaa, eikä teosta malttaisi päästää käsistään.





Arvid Lydecken -ehdokkaat:

Riikka Ala-Harja: Kahden maan Ebba, kuv. Marika Maijala, Otava

Millaista on matkustaa kahden maan välillä? Neljäsluokkalainen Ebba tietää, sillä hän lentää yksin, Suomen ja Saksan välillä. Ala-Harjan teos on hyvällä kielellä kirjoitettua realistista lastenkirjallisuutta. Kuvaukseen voi samastua paitsi kahdessa maassa, myös muutoin kahdessa kodissa asuva lapsi. Aiheen käsittely on toimivaa ja tarina etenee Ebban näkökulmasta napakoin lausein. Koskettava ja hauska romaani ottaa huomioon lapsen maailman, tunteet ja kokemukset.



Karin Erlandsson: Pärlfiskaren, kuvittanut Tuuli Toivola; Schildts & Söderströms; Helmenkalastaja, suom. Tuula Kojo, S & S

Pärlfiskaren on maaginen saturomaani, joka imee mukaansa: maansa paras helmenkalastaja Miranda lähtee yhdessä pienen Syrsa-tytön kanssa etsimään valtakunnan himotuinta helmeä. Erlandssonin kieli ja kuvaus ovat aistivoimaisia ja lukija näkee tapahtumat silmiensä edessä. Tarina pitää myös otteessaan alusta loppuun. Teoksessa on vahva sanoma ystävyyden tärkeydestä ja siitä, mikä maailmassa lopulta on tärkeää.



Magdalena Hai: Kurnivamahainen kissa, kuvittanut Teemu Juhani, Karisto

Kuolevassa maassa pieni tyttö tutustuu valtavaa suurempaan kissaan. Kissalla on loputon nälkä ja se aikoo syödä koko maailman, koska vähempi ei riitä. Kiehtova ja intensiivinen teksti vangitsee lukijan ensimmäiseltä sivulta ja kuljettaa läpi jännittävän, tunnelmaltaan tihenevän seikkailun turvallisesti loppuun asti. Hain tarina ammentaa saduista, fantasiasta ja tyttöydestä: pienissä tytöissä on voimaa, joka ylittää vallan ja ahneuden.



Leena Parkkinen: Pikkuveli ja mainio harharetki, kuvittanut Jussi Karjalainen, Teos

Pikkuveljen seikkailu on villi, hurja ja hurmaava: siinä on komenteleva isosisko, suoleopardeja ja vahva sanoma. Parkkisen teksti pursuaa kauttaaltaan vinoa, outoa ja hillitöntä mielikuvittelua niin miljöön, henkilöiden kuin juonen osalta. Arjen ja fantasian elementit sekoittuvat tekstissä kiehtovasti ja tarina kiinnittyy oivaltavasti nykymaailmaan. Teoksessa ei ole mitään turhaa; kaikki on harkittua ja taiten kirjoitettua. Tähän maailmaan pieni ja isompikin lukija haluaa palata.



Laura Ruohonen: Tippukivitapaus, kuv. Erika Kallasmaa, Otava

Tippukivitapaus yhdistelee saumattomasti lastenrunouden perinteitä nykyhetkeen. Taidokas ja leikkivä kielen hallinta osoittaa rakkautta runoja, sanoja ja kaikenikäisiä lukijoita kohtaan sekä syvää sanojen, kielen ja mielen ymmärrystä. Ruohosen runot eivät kaihda mitään aiheita, vaan luottavat lapsen ymmärrykseen. Tippukivitapaus on äärimmäisen hiottu kokonaisuus, jossa jokaisella sanalla, tavulla ja äänteellä on paikkansa ja merkityksensä – oli se merkitys merkitystä tai merkityksettömyyttä.




Rouva Huu iloitsee erityisesti Äänihäkin, Tippukivitapauksen ja Kurnivamahaisen kissan nostosta ehdokkaiksi. 

Vuokko Hurmeen Kiepauksen (S & S) olisi vielä toivonut pääsevän mukaan tasokkaaseen joukkoon. 



7. luukku: Joulu on hulinaa ja vilinää!











Kristina Schafer & Outi Kaden: Tonttujen talvitouhut, suomentanut Elina Vuori, 13 sivua, Tactic 2017. 










Joulu on rauhoittumisen aikaa, mutta tässä kartonkikirjassa tempautuu ihan väkisinkin tonttujen kiireisiin jouluvalmisteluihin, vilinään ja hulinaan.


Joulumarkkinoilla on tunnelmaa. Outi Kadenin kuvitusta Kristina Schaferin
kartonkikirjaan Tonttujen talvitouhut (Tactic 2017).  
 



Joka paikkaan ehtiväinen ja kepposteleva Matti-tonttu ei tee aina asioita ihan samalla tavalla kuin muut tontut,  ja jokaisella aukeamalla kehotetaan etsimään kuvista Matti.


Onpa vilinä ja vilske! Kohta on joulu, ja tontuilla on paljon puuhaa. Mmmm, mikä tuoksu! Mutta kuka pelleilee ja napostelee taikinaa? Mattihan se, raidallisessa piippolakissaan. Löydätkö Matin?



Pipaerinpaisto sujuu joutuisasti,  kun leipojia on paljon Outi Kadenin kuvitusta
 Kristina Schaferin kartonkikirjaan Tonttujen talvitouhut (Tactic 2017).  
 

Richard Scarrya voi hyvällä syyllä pitää tällaisten tapahtumien  ja yksityiskohtien täyteisten lastenkirjojen luojana.

Lapsi voi jumpata tarkkaavaisuuttaan ja saa tyydytystä, kun löytää aukeamille piilotettuja asioita ja esineitä. 

Nyttemmin näitä hulina-vilinä-kirjoja julkaisevat monet suositut lastenkirjailijat, esimerkiksi Vallu-kirjoista tuttu Martin Handford ja suomalaisista Mauri Kunnas sekä Aino Havukainen ja Sami Toivonen




keskiviikko 6. joulukuuta 2017

6. luukku: Sirkkelivarkaissa satavuotiaassa Suomessa











Kalle Veirto: Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka ja joulukuun kuudes,  kuv. Jari Paananen, 159 sivua, Karisto 2017. 





Kalle Veirto kirjoittaa yhdenlaista äijähuumoria noin 10-vuotiaille ja sitä vanhemmille pojille. 

Tämän lajityypin ansioista hänet palkittiin hiljattain valtion lastenkulttuuripalkinnolla.

Veirton poikakirjojen tunnusmerkkinä ovat humoristisesti nimetyt poikasankarit ja  vanhojen etsiväseikkailuiden visainen pähkäily, jota höystetään arkisilla sattumuksilla ja lämpimällä perheyhteydellä. 

Erottamattomat kaverukset Henkka ja Kivimutka joutuvat itsenäisyyspäivänä selvittämään kadonneen kissanpennun ja remonttityömaalta varastettujen työkalujen mysteeriä. 

Henkan isoisän sotakokemukset juontuvat pojan mieleen, kun vaatteet ovat märät ja tilanne vaikuttaa kaikin puolin toivottomalta:

Äidin isä oli ollut sodassa ja meinannut ensin hukkua ja sitten paleltua kuoliaaksi. Äiti oli kertonut tarinan useana itsenäisyyspäivänä ja esitellyt kuvia isästään ja sen mitaleista. 
Isoisä oli joutunut veden varaan 1941 marraskuussa, kun venäläiset olivat räjäyttäneet Stalinin kanavan padot. Tulva oli pyyhkäissyt suomalaisten kärkijoukon mukanaan. Isoisä oli pelastautunut jäälautalle.  
Pakkasta oli ollut 35 astetta. 
Jos kaverit eivät olisi tulleet avuksi, isoisä  olisi jäätynyt siihen, eikä äitiä ja mua olisi viettämässä suomen satavuotisjuhlaa.  
Tähän saakka mä en ollut oikein ynmärtänyt tarinaa. Se oli vaan hurja juttu, joka oli sattunut mustavalkoisessa kuvassa seisovalle pienelle miehelle. 
Mä en ollut koskaan tavannut isoisääni.  
Nyt mä aloin hiljalleen ymmärtää, miltä siitä oli tuntunut silloin 1941. 
Eikä pakkasta ollut nyt kuin 1°C.

Veirton kirjan lisäksi itsenäisyyden juhlavuosi on sivujuonteena myös Maijaliisa Dieckmannin lastenromaanissa Ville Romunen ja mummo itsenäisyyttä juhlimassa (Kustannus-Mäkelä 2017) ja Paula Norosen lastenromaanissa Supermarsu saa kilpailijan (Tammi 2017). 

Näitä kolmea kirjaa huomattavasti ansiokkaammin Suomen itsenäistymistä avataan nuorille lukijoille  Laila Kohosen lasten- ja varhaisnuorten-romaanissa Miehuuskoe 1917 (Otava 2017), joka perustuu Kohosen isän omiin nuoruusmuistoihin. 
Olen kirjoittanut teoksesta Onnimanni-lehden numeroon 3/2017.