tiistai 31. tammikuuta 2017

Moderni etsiväseikkailu Viisikon ja Ilkka Remeksen hengessä
















Antti Halme: Mafiakesä, 208 sivua, Otava 2017.








Hauska sattuma, että kahdessakin alkuvuoden kotimaisessa uutuudessa isän työkomennus sysää nuoren päähenkilön tyystin uuteen ympäristöön. Jukka-Pekka Palviaisen Suunnnaltaan vaihtelevaa tuultanuortenromaanissa pysytään kotimaan kamaralla, kun Millan n isä lähtee tutkimaan hylkeitä ulkosaaristoon majakkasaarelle.

Antti Halmeen uuden sarjan avauksessa, Mafiakesässä,  16-vuotias Arttu pääsee Sisiliaan Naxokseen kuukaudeksi, kun meribiologina työskentevä  isä saa residenssiapurahan  italialaisesta tutkimuslaitoksesta. 

Artun innostusta latistaa hieman isän naisystävä Merikukka, joka tuppaa myös mukaan.

Arttu on dynaaminen, todennäköisesti useampiakin taistelu- ja kamppailulajeja harrastava nuori mies, joka kulkee mieluiten omia polkujaan. 

Sattuma heittää hänen tielleen heti  kaksi paikallista ikätoveria, kaksoset Lunan ja Lucan. Myöhemmin kolmikko täydentyy vielä Mollylla, irlantilaisella tytöllä, joka on vanhempineen lomailemassa Sisiliassa.

Luonteeltaan utelias Arttu huomaa pian sekaantuneensa italialaiseen mafiabisnekseen.

– Mun on pakko tehdä tää. Ei  ole mitään muuta mahista. Mä tunnen käsivarteni tärisevän. Mä tiedän, että tää on oikeeta elämää, eikä mitään leffaa, josta pystyy kelaamaan jännittävät kohdat yli. – – 

Sattumat ja vaaralliset tilanteet seuraavat toisiaan. Salamanterit liittyvät mafian uhkailuihin monella tavalla.

Rikollisten väijytyksessä käytetään modernia teknologiaa vähän samaan tapaan kuin Ilkka Remeksen Aaro Korpi -seikkailuissa.

Mafiakesä on viihdyttävä toimintaseikkailu, jonka toimii myös mainiosti Italian matkailumainoksena.

Enid Blytonin Viisikko-kirjojen tapaan ruoka on keskeisessä osassa seikkailun äkkikäänteissä:

Me avataan eväskori ja aletaan ahmia herkkuja. Mä nostan limsapulloni ja ehdotan maljaa: 
 – Lunan ja Lucan mummulle. Maailman parhaalle kokille! 
Molly, Luca ja Luna kilistävät mun pulloa omillaan. 
Me juodaan ahnaasti ja syödään leipää ja kylmiä lihapullia. Mä en tiedä, onko mikään maistunut ikinä yhtä hyvältä. Raika ilma ja liikunta on tehnyt tehtävänsä. 
      Miksi Italiassa on niin hyvää ruokaa? mä kysyn.
Luna kohottaa hartioitaan. 
      Ruoka on meille tärkeä juttu. Italiassa kaikki on ylpeitä oman kylän juustoista ja kinkuista. Mikään ei ole parempaa kuin se, mikä tulee omilta tiloilta. Vaikka kaupungissa se ei enää ole ihan niin. Roomassa me käydään Lucan kanssa paljon mäkkärillä. – –
 




torstai 26. tammikuuta 2017

Jäntevä viikinkiseikkailu
















Roope Lipasti: Karhuriimu, 192 sivua, WSOY 2017. Kansikuva Riikka Turkulainen/ iStockphoto.





Vielä reilu vuosikymmen sitten historiallisen varhaisnuorten- ja nuortenkirjallisuuden tarjonta oli runsasta. Tekijöitä oli paljon ja enemmistö heistä naisia: esim. Laila Kohonen, Maijaliisa Dieckmann ja Raili Mikkanen.

Historiaan sijoittuvien lasten- ja nuortenromaanien määrä on nyttemmin vähentynyt, mutta yllättäen aiheeseen ovat aivan viime aikoina viehtyneet mieskirjailijat. 

Viikinkiaika on kiehtonut Roope Lipastin lisäksi myös Tatu Kokkoa (Rob McCool ja  Krimin jalokivi, Icasos 2015; V. M. Toivosta (Matka Asgårdiin -sarja, Aurinkokustannus 2014 ja 2016) ja Taavi Vartiaa  (Viikinkipoika Kaspar -kirjat, Helsinki-Kirjat 2011).  

Juha-Pekka Koskisen Merirosvon oppipoika (Karisto 2016) puolestaan kuvaa räyhäkkäiden merirosvojen edesottamuksia.

Rouva Huusta tuntuu kohtuuttomalta, kun nykyisin usein maristaan, ettei  vähän lukeville pojille ole riittävästi tarjontaa. Roope Lipastin nyt päättyvä viikinkitrilogia  osoittaa vastaanpanemattomasti, että rivakasti ja kiinnostavasti punotun  seikkailun ei tarvitse olla sukupuoleen sidottu asia.

Lipastin trilogiassa on kolme tasapäistä toimijaa Egil, Pekko ja Vilja, ja kukin heistä on päässyt vuorollaan kansikuvaan ja myös juonen tasolla enemmän keskiöön. Päätösosassa lapset seilaavat sotaisan viikinkipäällikön, Egilin isän Olavin, ja tämän uskollisten soturien kanssa kaivoskylään, ja Pekon toive löytää kadonneet vanhempansa viriää. 

Kylässä riehuu tarttuva rokkotauti, ja vielä terveet tai taudista parantuneet kyläläiset suhtautuvat tulokkaisiin syystäkin epäluuloisesti.

Tuntematon kulkutauti osoittautuu parantajan taitoja omaavalle Viljalle näytön paikaksi. Egil puolestaan joutuu mittelemään ristiriitaisten ajatustensa kanssa: kuinka hänen tulisi suhtautua isänsä pelottavaan maineeseen hurjaotteisena sotapäällikkönä? Voiko isän tekoja pitää perusteltuina? Pekon perheen jäljityksessä tiivistyvät perhesiteiden merkitykset.

Lipasti on punonut jäntevän ja vaiherikkaan seikkailun, joka pitää näpeissäään seesteiseen loppuun asti. Vuosilukuja ja liian tarkkoja, nuorta lukijaa kenties kuormittavia historiallisia detaljeja ei tarvita, kun miljöö luodaan isoin, harkituin vedoin kestävälle ja eloisalle pohjalle.


Liedon linnavuoren kupeesta innoitusta saanut viikinkiseikkailu päättyy syntysijoilleen. Kaikkien kolmen päähenkilön kannalta onnelliseksi kiertyvän lopun kruunaa vielä se, että hiukan toisella kymmenellä todennäköisesti oleva Vilja-tyttökään ei vielä tee mitään lopullista ratkaisua Egilin ja Pekon välillä. Viisaasti Lipasti jättää ratkaisun lukijalle itselleen.







tiistai 24. tammikuuta 2017

Vetävä saaridekkari















Jukka-Pekka Palviainen: Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta, 160 sivua, Karisto 2016. Kansi Mika Kettunen/ iStockphoto/ Shutterstock.






Jukka-Pekka Palviaisen nuortenromaanin nimet ovat harvinaisen osuvia.

Painotuore uutuus Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta, kuten myös  sitä edeltäneet Tarpeeksi reilua ja Perjantai on hyvä päivä lähteä (Karisto 2016 ja 2014) ovat lakonisesta toteavuudestaan huolimatta jämäköitä ja hyvin romaanien tematiikkaakin kuvastavia nuortenkirjan nimiä.


Miten lienee, pitääkö hyvistä kirjan nimistä kiittää kirjailijaa itseään, kustannustoimittajaa vai kustantamon markkinointiosastoa?

--- Milla ajattelee, että hän on joutunut vankilaan. Mutta mikä on hänen rikoksensa? Onko se tapahtunut hänen edellisessä elämässään? Milla uskoo tällä hetkellä uudestisyntymiseen. Saattaa olla, että hän uskoo ensi viikolla johonkin muuhun. Hän ei jaksa yleensä pitkään uskoa samaan maailmanselitykseen. Sellainen elämä on hänestä tylsää. Että teesit olisi kiinnitetty sinitarralla huoneen seinään ja niiden mukaan pitäisi elää alusta loppuun. Paljon hauskempaa on kokeilla vähän kaikkea.


Näin ytimekkäästi lukijalle esitellään romaanin päähenkilö.

Millan perhe asuu hajallaan. Äiti on Vaippapaviaanin eli pikkusisaruksen kanssa töissä Brysselissä ja isän työ hylkeiden tutkijana sysää Millankin tahtomattaan kaukaiselle majakkasaarelle, jossa lukiotakin suoritetaan nettiyhteyden päässä olevan opettajan johdolla. 

Milla kaipaa parasta ystäväänsä Iinaa, mutta vähin erin  saaren asukkaat ja yllättävät tapahtumat muuttavat tytön  ynseää asennetta.

Palviainen on luonut jäntevän tarinan, jonka keskiössä on suljettu saariyhteisö  originelleine asukkaineen. Kuka yrittää sabotoida isän hyljetutkimuksia? Lähes jokainen saaren asukkaista joutuu vuorollaan Millan epäiltyjen listalle.

Milla tutustuu Nooraan, taiteilijaan, joka työstää taideteosta saarella asuneen Valpurin elämänkohtalosta. Nooran veli, jo aikuinen Matti,  herättää heti Noorassa tunneläikähdyksen. Mutta missä kulkee kiellettyjen tunteiden tai kosketusten raja?

Takakansiteksti  ei  korosta romaanin dekkarimaista rakennetta. Toki tihentyvän arvoituksen kupeessa otetaan mittaa myös perinteisen nuortenromaanin tapaan perhedynamiikasta sekä  ystävyyden ja seurustelun pelisäännöistä yleisemmällä tasolla. 

Palviaisen dialogi on – jälleen kerran – herkullisen letkää ja luontevaa.

Loppuratkaisuun tiivistetään vähän turhan paljon psykologista selittelyä syyllisen tekojen vaikuttimista, mutta rankoistakin ihmiskohtaloista huolimatta loppu kurkottuu toiveikkuutta kohti.




maanantai 23. tammikuuta 2017

Vinkkejä elämänhallintaan löytyy myös lastenkirjoista





Tällä viikolla vietetään kirja-alalla Kirjalla kuntoon! -teemaviikkoa.   

Viikon aikana kustantajat ja kirjakauppiaat nostavat myymälöissään ja muissa jakelukanavissaan esiin hyvinvointia edistäviä kirjoja, kevään uutuuksia ja vähän vanhempia suosikkeja. 

Teemaviikon yhteistyökumppaneita ovat myös kirjastot ja muut   kirjallisuusalan toimijat. Teemaviikko on osa kirja-alan Kirja-Suomi 2017 -yhteistyöhanketta.


Tänään maanantaina keskitytään elämänhallintaan.


Viimeisen kymmenen vuoden aikana on ryhdytty kustantamaan entistä enemmän lastenkirjoja, joissa näkyvät hyvinvoinnin, itsehoidon ja kasvatuksen kulloisetkin trendit. 

Tässä rouva Huun poimintoja.


Meditaatio, mielenhallinta, mindfullness:

Inkeri Eskonen, Mari Levander & Minna Roine: Ahdistus aisoihin. Lasten ahdistuneisuuden fokusoitu kognitiivinen hoito, kuv. Petra Heikkiä, Kognitiivisen psykoterapian keskus Luote Oy 2017

Elina Kauppila: Kamalan ihana päivä. Lasten mindfullness, Basam books 2016

Andrew Newman: Poika joka etsi hiljaisuutta, suom. Jenni Vehkaluoto, Basam books 2016

Andrew Newman: Iloinen noita, suom. Jenni Vehkaluoto, Basam books 2016

Byron Katie & Hans Wilhelm: Pikku-Tiikeri, onko se totta? Neljä kysymystä, jotka saavat sinut hymyilemään jälleen, suom. Jenni Vehkaluoto, Basam Books 2016

Ben Furman & Sami Myllyniemi: Onnellinen kahden kodin lapsi. Uusi tapa edistää lapsen hyvinvointia ja kotien yhteistyötä, Basam books 2016

Carl-Johan Forssén Ehrlin: Kani joka tahtoi nukahtaa: nukutussatu kaikille iltakukkujille, kuvitus Irina Maununen, suom. Ulla Lempinen, Otava 2015

Mirva Soinio: Lumotun maan rauha. Lempeä hyvänyön kirja, Basam books 2014

Eckhart Tolle: Miltonin salaisuus. Kertomus läsnäolon voimasta, Basam books 2014

Sanna Tuovinen: Satuhieronta. Läsnä olevan kosketuksen ja sadun taikaa. Kuv. 
Sanna Pellicccioni, valokuvat Mikko Törmänen, WSOY 2014

Sari Markkanen & Meri Qvist: Tipsu ja oivallusten opus, Basam books 2013, up. 2015

Jon J. Muth: Pandan zentarinoita, suomentanut Lauri Porceddu, Basam books 2012

Ben Furman: Veikka teki väärin, kuv. Liisa Kallio;  Elina kesyttää tiikerin, kuv. Virpi Talvitie, Ollin painajainen, kuv. Anne-Maria Muhonen, Lyhytterapiainstituutti 2000–2002   



Joogakirjoja lapsille

Viviann Seege & Thomas Lindberg: Lasten joogakirja Lentävä matto, suom. Oskari Uusitalo, omakustanne 2015

Paula Kiuru & Karoliina Tiilikainen: Satujoogaa. Harjoituksia ja tarinoita lapsille, WSOY 2010

Baron Baptiste & Sophie Fatus: Isä on rinkeli: joogaa lapsille ja vanhemmille, suom. Riitta Oittinen, Pieni Karhu 2007

Bell Gibbs: Joogaa lapsille. Venyttely- ja voimaharjoituksia 3–11-vuotiaille, kuv. Lucy Grossmith, suom. Iiris Kalliola, WSOY 2006


Laurent de Brunoff: Babarin joogaohjelma elefanteille, suom. Nina Toukoluoto, Perhemediat 2006


Carl Johan Forrssén Ehrlinin voittokulku maailmalla jatkuu. The Rabbit Who Wants To Fall Asleep on käännetty jo 44 eri kielelle ja se on keikkunut The New York Timesin ja Amazonin myyntilistojen kärjessä.

Tästä rohkaistuneena ruotsalainen Forrssén Ehrlin on halunnut ilahduttaa fanejaan uudella kirjalla The Little Elephant Who Wants To Fall Asleep. Se on toteutukseltaan jäniskirjan kaltainen, mutta tekijä lupaa markkinointitekstissään aiempaa enemmän variaatioita:

The second book of my sleep promoting series has the same innovative way on getting children to fall fast asleep in a loving way, and is unique in many ways at the same time. In this book, I use the sleep promoting techniques differently to appeal to even more kids and it works just as well for those who liked the Rabbit.

Kirjassa näyttää olevan nyt ensimmäistä osaa laadukkaampi kuvitus.



Muokattu 10.4.2017 

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Haussa dynaaminen ja rohkea kuvakirjatarina






















Karisto on tällä viikolla julkistanut kirjoituskilpailun, jossa etsitään lapsille tai varhaisnuorille suunnattua kuvakirjatarinaa.

Kilpailun teemana on ROHKEUS, ja sen voi tulkita monella eri tavalla.


Suomessa ei ole hetkeen järjestetty kuvakirjakilpailuja. 
Aiempi iso satsaus oli WSOY:n julkistama pohjoismainen kuvakirjakilpailu vuonna 2004. Kansallisen kilpailun voiton jakoivat (Katri Kirkkopelto & Suna Vuori
 (Hirveää, parkaisi hirviö, WSOY 2005)  ja Martti Ruokonen & Jukka
Laajarinne (Mummon kone, WSOY 2005). Kärjen tuntumaan ylsivät myös Petra Heikkilän Kimurantti juttu ja Anne Vaskon Pom pom, jotka julkaistiin yhtä aikaa voittajateosten kanssa WSOY:n kautta. 

Mummon kone ylsi myös koko pohjoismaisen kisan voittajaksi. Jukka Laajarinteen ja Martti Ruokosen räyhäkkään anarkistinen kuvakirja on kilpailumenestyksestä huolimatta jäänyt hämmentävän vähälle huomiolle pohjoismaisestakin vinkkelistä tarkesteltuna.  
Vuosituhannen taitteessa  Tammi ja Lasten Parhaat Kirjat –kerho järjestivät yhdessä  Kuvakirja 2000 -kilpailun, jossa kärkikolmikosta löytyivät Riitta Uusitalo, Salla Savolainen ja Hannu Hirvonen

Tammen aiempi kuvakirjakisa järjestettiin 1990-luvun taitteessa, silloin voittoisin oli Sakari & Marjut Heikkisen Sininen sävel (Tammi 1990) ja kunniamaininnoille ylsivät Julia Vuori, Heli Tuhkanen ja Tuula Pystynen.


Tähän mennessä kiistämättä merkittävin kuvakirjakilpailu järjestettiin Otavan toimesta vuonna 1985. Sen voitti Raija Siekkinen. Toiselle ja kolmannelle sijalle tulivat Sirkka-Liisa Heinonen ja Jussi Syynimaa

Siekkisen satutarinan kuvitti Hannu Taina ja näin syntyi Herra Kuningas,  joka on edelleen ainoa suomalainen kuvakirja, joka on voittanut kuvitustaiteen arvostetun Bratislavan biennalen Grand prix –palkinnon vuonna 1987. 

Sirkka-Liisa Heinosen Mykkä  tytär -tarinan visualisoi herkästi Kaarina Kaila ja nuori kuvittaja Maileena Kurkinen kuvitti Syynimaan Poika ja variksenpoika –tarinan.  

1980-luvulla kotimainen kuvakirja oli ankkuroitunut varsin tiukasti lapsen arkeen. Siekkisen ja Heinosen sadunomaiset tekstit ammensivat klassisen sadun ja myyttien maailmasta  ja Syynimaan liikuntavammaisen pojan ja siipirikon variksen ystävyydestä kertova tarina uudisti vammaisen lapsen prototyyppiä lastenkirjallisuudessa: pyörätuolia liikkumiseen tarvitseva Pasi-poika on vammastaan huolimatta tasapäinen toimija tarinassa.



Kariston kuvakirjakilpailu keskittyy Otavan taannoisen kisan tavoin hakemaan vain hyvää kuvakirjatekstiä. Kuvittaja tulee mukaan prosessiin vasta myöhemmin.

Rouva Huu on iloinen ja otettu, että pääsi mukaan Kariston kuvakirjakilpailun raatiin, yhdessä kirjailija Anneli Kannon, kuvittaja Matti Pikkujämsän ja kustannuspäällikkö Sirja Kuneliuksen kanssa.

Juuri nyt kuvakirjallisuus on nimittäin hyvää tekevässä liikkeessä ja parhaimmillaan uusi kilpailu voi myös huojuttaa jo vanhentuneita oletuksia kuvakirjan kohderyhmistä, tyylilajeista ja aihepiireistä.



Rouva Huu huomaa aina terhakoituvansa uusista lasten- ja nuortenkirjakilpailuista, koska ne voivat avata ovia niin moneen uuteen suuntaan.

Nykyisellään isojen kustannustalojen kuvakirjatarjonnan määrällistä runsastumista suitsii sarjoittuminen. Esikoistekijöiden on entistä haastavampaa saada kirjaansa ulos. Otavan viime syksyn kuvakirjayllättäjä oli Pipsa Pentti, joka kirjoitti ja kuvitti esikoisensa.  

Suomenruotsalaiset kustantajat S & S ja Förlaget ovat myös selvästi terhakoituneet kuvakirjojen kustantajina.  Uudet pienet toimijat – esimerkiksi Etana Editions ja Books North – myös haastavat rohkeilla kuvakirjalinjauksillaan isompia.

Nimimerkin suojassa lähetettävät kilpatekstit antavat mahdollisuuden paitsi entuudestaan tuiki tuntemattomille tekijöille, myös lastenkirjakuvittajille, joilla voi olla ambitioita omien tekstien tekemiseen. 

Kuvakirjatekstin tekeminen on viime vuosina houkuttanut monia aiemmin aikuistenkirjailijoinakin tunnettuja, esimerkiksi Inka Nousiainen, Sanna Karlström, Ville Sutinen,  Essi Kummu, Ville Hytönen, Sanna Tahvanainen, Riina Katajavuori, Johanna Venho ja Leena Parkkinen ovat viime vuosina innostuneet niukan kuvakirjatekstin tekemisestä. 

Kenties kuvakirjakilpailu haastaa mukaan myös monet tietyn lajityypin edustajiksi leimautuneet lasten- ja nuortenkirjailijat kokeilemaan kykyjään myös niukemman lastenkirjatekstin alueella.

Kariston kilpailu töräyttää itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi fanfaarin uusille kuvakirjateksteille – yllättäville tarinoille, arjen äkkikäänteille, salaisille unelmille – ja siis, kilpailun väljää rohkeusteemaa vapaasti assosioiden myös uusille rohkeille kuvakirja-avauksille.

WSOY:n edellinen pohjoismainen kuvakirjakilpailu innosti Suomessa 600 osallistujaa ja Otavan kilpailuun tuli lähes 1000 tekstiä. 

Nähtäväksi jää, millaisia ennätyksiä Kariston kilpailussa rikotaan. 

perjantai 13. tammikuuta 2017

Topelius Kolulle ja Lydecken Istolle


Suomen Nuorisokirjailijat ry:n vuosittain jakamat Topelius- ja Lydecken -palkinnot on hetki sitten jaettu Otavan tiloissa Helsingissä. 

Siri Kolun nuortenromaani Kesän jälkeen kaikki on toisin (Otava 2016) sai Topelius-palkinnon ja Sanna Iston fantasiaromaani Maan alaiset (WSOY 2016) Lydecken-palkinnon. 

Palkkinnonjakotilaisuudessa raati summasi viime vuoden tarjontaa. Raati – Salla Erho, Myry Voipio ja Ida Hartikainen –  kiitteli lasten- ja nuortenkirjatarjontaa monipuoliseksi ja laaja-alaiseksi. Luettavaa löytyy monen ikäiselle ja tasoiselle lukijalle:


Teemoja ovat esimerkiksi monikulttuurisuus, tasa-arvo, ystävyys ja yhteisöllisyys, seksuaalisuus eri muodoissaan sekä oikeus olla oma itsensä. Synkkiäkään aiheita ei kaihdeta: suomalaisissa uusissa lasten- ja nuortenkirjoissa käsitellään muun muassa tyttöihin ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, vallanhimoa sekä selviytymistä dystooppisessa tulevaisuudessa.  
Monimuotoisuus näkyy paitsi lajikavalkadissa, myös laaja-alaisissa aiheissa: lasten- ja nuortenkirjoissa käsitellään sekä ajankohtaisia, uutisista tuttuja aiheita kuin myös klassisia aiheita, kuten ensirakkautta tai lapsen ensimmäisiä itsenäistymispyrkimyksiä.

Raati koki kuitenkin vaikeaksi tehdä eroja erilaisten kirjojen välillä: 

Miten verrata keskenään esimerkiksi loistavaa humoristista kirjaa, tyylikästä kauhua tai väkivallan tarkasteluun paneutuvaa teosta? Ehdolle asetetut kirjat ovat kielellisesti, rakenteellisesti ja temaattisesti vahvoja teoksia, joiden tarina koskettaa lukijaansa ja maalaa tämän eteen maailman.

Jo 70 vuoden ajan jaettu Topelius-palkinto oli alkuun ainoa säännöllisesti jaettu kotimainen lasten- ja nuortenkirjapalkinto, joka aiemmin jaettiin ajoittain myös elämäntyöpalkintona. 

Esimerkiksi vuonna 1952 Aili Somersalo sai sen koko tuotannostaan, vuonna 1966 sen sai Oili Tanninen Nunnu-kuvakirjasta ja vuonna 1992 Kirsi Kunnas runokokoelmasta Tiitiäisen pippurimylly

1990-luvun mittaan Topelius on vakiintunut nimenomaan nuortenkirjapalkinnoksi ja vuodesta 1969 jaettu Lydecken-palkinto on profiloitunut etupäässä lastenromaanipalkinnoksi.

Siri Kolun nuortenromaani  ja Sanna Iston fantasiaromaani on molemmat arvioitu Lastenkirjahyllyssä.

Rouva Huu onnittelee kumpaakin palkinnon saajaa. 

Sanna Isto sai Lydecken-palkinnon myös vuonna 2012 esikoisromaanistaan Tinka ja Taika.


keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Pikku Kakkonen on ykkönen






Tampereen Tohlopissa toimitettava lasten makasiiniohjelma Pikku Kakkonen on lapsiperheiden keskuudessa jo saavuttanut instituution aseman. 

Pikku Kakkonen on  Suomen luotettavin julkinen lapsenvahtipalvelu, jonka lastenkasvatuksellisiin linjauksiin voi aina luottaa. 

Ylikansallisen lastenohjelmatarjonnan lisääntymisestä huolimatta Pikku Kakkosessa liputetaan edelleen näkyvästi  suomalaisen lastenkulttuurin puolesta sekä tarjotaan näin myös työtilaisuuksia alan ammattilaisille.  

Hyvällä syyllä voi sanoa, että Pikku Kakkosesta on kehittynyt suomalaisen lastenkulttuurin puolesta monipuolisesti puhuva brändi.

Pikku Kakkosen toimitus seuraa ajan ilmiöitä ja reagoi niihin nopeasti. Iltasatujen ja lapselle lukemisen puolesta on rummutettu alusta alkaen, mutta viime aikoina lasten kirjallisuuskasvatukseen on löydetty myös uusia  elämyksellisiä tulokulmia. 

Pikku Kakkosen erityisansio  kaupallisiin lastenohjelmasisältöihin verrattuna on ohjelmakonseptin vuorovaikutteisuus:  rohkeasti persoonalliset ja parhaimmillaan myös eri ikäpolvia edustavat juontajat ottavat suoran kontaktin lapsikatsojaan. 

Pikku Kakkosen monipuolinen sisältö tuo suomalaiset ja kansainväliset perinteet, lapsen arjen ja eri taiteenlajit tutuiksi taapero-ikäisistä alakoululaisiin asti.  

Lastenkirjahylly ja rouva Huu onnittelevat lämpimästi tänään 40 vuotta täyttävää Pikku Kakkosta. 



Juhlavuoden tapahtumista löytyy tietoa 40-vuotisjuhlasivuilta

Tänään esitetään TV 2:lla klo 19 kaksituntinen Alli Haapasalon ohjaama ja käsikirjoittama dokumentti Pikku Kakkosen vaiheista. 

maanantai 9. tammikuuta 2017

Kylliksi vai jopa liikaa?
















Yleisradio julkisti viime viikolla  itsenäisyyden juhlavuoden ison satsauksensa, Kirjojen Suomi -hankkeen kirjalistan, joka on odotetusti herättänyt paljon keskustelua.  

Päävastuun kirjavalinnoista kantavat Yleisradion kirjallisuustoimittajat Nadja Nowak ja Seppo Puttonen. Heidän tehtävänsä ei todellakaan ole ollut niitä helpoimpia. Kokonaisuus on syntynyt palapelinä, jossa on arvatenkin ollut alun perin rutkasti 100 palaa enemmän liikkuvia teoksia, joista on ollut pakko luopua yleisen edun, logiikan ja annetun rajauksen vuoksi.

Nowak ja Puttonen korostavat, että valinnat eivät noudata kirjallisuushistorian kaanonia. Joukkoon on haluttu ottaa myös kohauttavia yllätyksiä. Valitut 100 kirjaa kertovat kukin jotakin kiinnostavaa itsenäisyyden ajan Suomesta.

Lasten- ja nuortenkirjoista mukana ovat uusimmasta vanhimpaan

Mauri Kunnas: Koiramäen joulukirkko, Otava 1997
Anni Polva: Tiinalla on hyvä sydän, Karisto 1961
Kirsi Kunnas: Tiitiäisen tarinoita, WSOY 1957
Rauha S. Virtanen: Seljan tytöt, WSOY 1955
Tove Jansson: Muumipapan urotyöt, WSOY 1950
Anni Swan: Pikkupappilassa, WSOY 1922


Lastenkirjaväki on tottunut nurkumaan näkymättömyyttä ja kaltoinkohtelua, mutta tätä kuuden kirjan edustusta 94 aikuistenkirjan rinnalla voi kyllä pitää todellisena työvoittona! 

Lastenkirjavalinnat painottuvat 1950-luvulle. Se ei ole ihme, sillä sodan jälkeen Suomessa ryhdyttiin luomaan uutta, modernia lasten- ja nuortenkirjallisuutta, joka innoitti myös monia aiemmin aikuistenkirjailijoina tunnettuja tekijöitä.

Kauempaa näkee selvemmin, sanoo vanha sananlasku. Ehkä siksikin lasten- ja nuortenkirjavalinnat painottuvat vanhempaan lasten- ja nuortenkirjallisuuteen.

Toisaalta muutaman vuoden takainen SKS:n kustantama uusi kirjallisuushistoria,  Suomen nykykirjallisuus 1-2,  otti jo kiitettävästi lukuun myös lasten- ja nuortenkirjallisuuden linjauksia 1990-luvulta nykyhetkeen.

Uudempi lasten- ja nuortenkirjallisuus jää siis Mauri Kunnaksen täsmätilauskirjan, Tyrvään kirkon tuhopolton jälkeen hyväntekeväisyystyönä ilmestyneen Koiramäen joulukirkon varaan. Se on myös ainoa kuvakirjan kriteerit täyttävä listan teos.

Nuortenkirjavalinnoissa korostuu tyttökirjallisuus, peräti kolmella teoksella Anni Swanilta, Anni Polvalta ja Rauha S. Virtaselta

Olisiko Polvan tai Virtasen voinut korvata vaikkapa Väinö Riikkilän Pertsalla ja Kilulla tai jollakin itsenäisyyden ajan alussa ilmestyneellä merkittävällä Otavan Poikien seikkailukirjaston teoksella?

Sotavuosilta ei ole joukkoon päässyt lainkaan lasten- tai nuortenkirjaa. Yrjö Kokon Pessi ja Illusia ilmestyi jatkosodan rauhantunnusteluiden aikaan ja sen voisi  – myös painosmäärissä mitaten – lukea yhtenä suomalaisten taistelutahdon symbolina.

Pessiä ja Illusiaa paljon enemmän jäin kuitenkin kaipaamaan suomalaisten sotatraumojen kuvauksena Oiva Paloheimon Tirlittania.

Kirsi Kunnakselta on mukaan seuloutunut Tiitiäisen satupuun sijasta Tiitiäisen tarinoita. Runous ylipäätään on unohtunut tyyten listalta. Linjaus sekin, mutta Tiitiäisen satupuun merkitys lastenkirjakonventioiden ravistelijana on kyllä ollut kiistaton.


Kirjojen Suomi -listauksen tärkein tehtävä on herättää keskustelua uudesta ja vanhasta kirjallisuudesta. Sellaisenaan nykyinen listakin toimii erinomaisesti.

Rouva Huu lupaa tutustuttaa Lastenkirjahyllyn lukijat kuluvan vuoden aikana muiden muassa R. W. Palmrothin & Arnold Tilgmannin  Tipu sotilaaseen, Rakel Hyvärisen punaiseen tyttöön, Antti Jalavan siirtolaisromaanin päähenkilöön Markkuun,  Aili Konttisen sotalapseksi Ruotsiin lähetettyyn Inkeriin, Tuomi Elmgren-Heinosen lottatyttöön ja Hellevi Salmisen sivariin. Jokainen näistä lasten- ja nuortenkirjasankareista  puhuu painokkaasti kirjoittamisajankohtansa taustaa vasten Suomen historiasta, menneestä ja tulevasta ja olevasta. 

Minulla oli ilo päästä keskustelemaan Kirjojen Suomi –hankkeessa toimittaja Pietari Kylmäsen johdatuksella Seljan tytöistä Rauha S. Virtasen ja Tiina-sarjasta tietokirjailijan ja kirjailijan Kirsti Mannisen kanssa.