maanantai 13. maaliskuuta 2017

Tilaa unelmille















Sata unelmaa. Toimittanut Esko-Pekka Tiitinen, 96 sivua,  JoMoni 2016.







Rouva Huusta on aina hauskaa, kun jokin asia ketjuuntuu tai kun samaa aihetta tai ideaa varioidaan eri teoksissa.  

Esko-Pekka Tiitinen haastatteli Kiteen, Lieksan ja Kontiolahden vastaanottokeskusten lapsia heidän unelmistaan. Hanke sai alkunsa sen jälkeeen, kun Tiitinen oli saanut valmiiksi nuortenromaaninsa Neljän tuulen paita -käsikirjoituksen (Aula & co 2016). Romaanin lopussa päähenkilöt Pekko ja Damla kohtaavat paikkakunnalle muuttavia pakolaisia ja päättävät aloittaa vapaaehtoistyön. 

Sata unelmaa -kirjassa ääneen pääsevät Irakista, Afganistanista ja Syyriasta Suomeen pakolaisina tulleet lapset. 

Monet heistä ovat jo kotoutuneet Suomeen – se näkyy pieninä arkisina toteamuksina tai vaikkapa kirjallisina mieltymyksinä: 9-vuotias Khadra kertoo lukevansa Tiina- ja Anni-kirjoja!

Kirjan tarkoituksena on hälventää pakolaisiin kohdentuvia ennakkoluuloja ja edistää maahanmuuttajataustaisten ja kantasuomalaisten lasten vuorovaikutusta ja yhteisöllisyyden kokemuksia. 

Myönteinen elämänasenne ja uuden asuinpaikan turvalliset puitteet näkyvät lasten unelmissa: he haluavat olla ahkeria koulussa ja kouluttautua lääkäriksi tai poliisiksi, jotta pystyvät auttamaan myöhemmin myös muita avun tarpeessa olevia.

Sahar, 10 v., kertoo lähiaikojen suunnitelmistaan:

Minä soitin kanteleella, din din din, ja sitten me pelattiin paljon kaikenlaista Janin kanssa ja tyttöjen ryhmässä. Minä haluan opetella suomen kieltä. Odotan että pääsisin pian kouluun… koulu on niin kaunis rakennus.

Viisivuotiaan Faridehin haastattelu itsessään on kuin runo:

Äiti osti minulle kaupasta tukkapampulan. Samana päivänä yksi hammas irtosi ja lensi aurinkoon. Minulla on kaksi rautahammasta. Minulla on yksi barbi. Minusta tulee isona tohtori, koska tohtori auttaa lapsia syntymään.

11-vuotias Maryan on lukutoukka:

Minä harrastan tosi paljon lukemista. Luen joka päivä. Olen lukenut aikamonta kirjaa: Neropatin päiväkirja, Mammuttikoulu… Luen nopeasti. Viimeksi otin kaksi kirjaa ja varasin kirjastosta kaksi: Nolo elämäni, Olisinpa Pop-tähti. Lukeminen alkoi koulussa. Ekana opettaja lainasi minulle kirjan. Sitten vaihdoin koulua ja sitten uusi opettajakin vei meidät lainaamaan kirjoja. Minä lainasin kerralla kuusi kirjaa. Luin ne yhdessä päivässä ja illassa ja palautin ne takaisin.
 
Kirja toteutettiin joukkorahoituksena ja sen koko tuotto ohjataan ammattitaiteilijoiden ja -ohjaajien vetämiin lasten ja nuorten taidemuotoisiin ja liikunnallisiin työpajoihin ja kursseihin, joita järjestetään Pohjois-Karjalassa kuluvan kevään aikana. 

Maahanmuuttoviraston ohjeistuksen mukaan kaikkien haastateltavien lasten ja nuorten nimet on muutettu.  

Kustantamo S & S julkaisi viime vuonna Markku Kähkösen & työryhmän ja valokuvajaaja Anna Aution teoksen Ennen olin pakolainen, jossa 41 Suomeen muuttanuttta pakolaista kertoo lyhyesti oman tarinansa.  Myös tämän teoksen myyntivoitto luovutetaan pakolaisten kotouttamistyöhön. 

Sata unelmaa on eräänlainen lasten versio samasta aiheesta. 







2 kommenttia:

Teemu Laasonen, kulttuurituottaja kirjoitti...

Kiitos noteerauksesta! Ja terveisiä 100 Unelmaa -projektin hallinnosta. Kirjan myyntitulojen ja apurahan avulla kävimme maaliskuun alusta taidetyöpajojen järjestelytyöhön. Projektin kuulumisia voi lukea blogistamme, osoitteesta https://100unelmaa.wordpress.com/blogi/. Terveisin koordinaattori, kulttuurituottaja Teemu Laasonen

Pikku Pia kirjoitti...

<3 sadun veroisia tosiunelmia <3