keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Runokuvakirja ylsi voittoon Finlandia-kisassa






Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinto on hetki sitten myönnetty Sanna Manderin runokuvakirjalle Nyckelknipan (S & S, suom. Avain hukassa, S & S).

Aiempi povaukseni Anna Puun lastenkirjallisesta mausta osui siis oikeaan.


Manderin kirja sai jo aiemmin syksyllä Rudolf Koivun palkinnon.


Sanna Mander on tehnyt vasta muutamia lastenkirjakuvituksia, ensimmäiset Tuuve Aron Korson purppuraruusu- ja Karambolan kirous -lastenromaaneihin 2011 ja 2013. 

Tänä vuonna häneltä on ilmestynyt myös kuvitus Reetta Niemelän nonsense-henkiseen lastenkirjaan Pipsa Pipariviulun 42 kaveria (Otava). 


Pari vuotta sitten ilmestyi Manderin kuvittama Prinsessavärityskirja ja kuvitus Andrei Huhtalan Punahilkka-sadun Helsingin slangilla tehtyyn versioon Punis, snadisti kuumottava stoori

Sanna Manderin (s. 1984)  hyvin tunnistettavan tyylin voi pongata monista graafisista painotuotteista, lehtikuvituksista ja julisteista.

Hänen muotokielensä hakee inspiraatiota sekä 1950-, 1960- että 1970-luvulta. 

Väriskaala on rohkean räväkkä ja usein yllättäväkin. Mattapintainen paperi imee varmasti osan värien hehkusta, mutta se on luultavasti jopa tarkoituksellista. 

Mander on nimennyt yhdeksi lapsuuden lempilastenkirjailijakseen Camilla Mickwitzin

Sanna Manderin tyylin voisi ajatella vetoavan nimenomaan pienten lasten trendi- ja designtietoisiin vanhempiin.

Runokuvakirja Nyckelknipan/ Avain hukassa on kokonaistaideteos, jossa kuvitus ja teksti ovat tiiviissä liitossa keskenään.

Karakteristisista talon asukkaista Mander tekee luonnerunoja, yksityisestä tyypistä avautuu kuitenkin yleisempi näkökulma, joka puhuu moniarvoisuuden ja persoonallisten piirteiden puolesta. 

Näiltä osin kirjaa voi lukea myös kiihkottomana yhteiskunnallisena kannanottona.   

Jukka Itkosen ja Christel Rönnsin runokuvakirja Taikuri Into Kiemura ja muita kaupunkilaisia (Otava 2007) oli lähtökohdiltaan hyvin samantyyppinen runokuvakirja. 

Rouva Huu on iloinen lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon valokeilan kohdentumisesta suomenruotsalaiseen S & S -kustantamoon, joka on viime vuosina kustantanut paljon hieman kokeellisempaa ja suurten kustantamoiden kuvakirjavalikoimaa täydentävää kuvakirjallisuutta sekä suomenruotsalaisilta että suomenkielisiltä tekijöiltä.

Kahden vahvan nuortenromaani-Finlandian jälkeen nyt olikin kuvavetoisen lastenkirjan vuoro tulla palkituksi. 

Toivottavasti Mander myös hoksaa rummuttaa tulevissa Finlandia-haastatteluissa  kuvituksen merkitystä eri ikäisillä lapsille ja nuorille. Kustantajilla kokoon katsomatta ei nykyisin ole varaa väheksyä korkeatasoisen ja samalla kohderyhmän mieltymyksiä  sopivassa suhteessa kunnioittavan ja lukutaidon tasoa vastaavan kuvituksen merkitystä lasten- ja nuortenkirjoissa! 


Avain hukassa on arvioitu Lastenkirjahyllyssä kesäkuussa





Finlandia-ehdokkaista järjestettiin kansanäänestys, ja lasten- ja nuortenkirjojen kategoriassa voiton vei ylivoimaisesti Mauri Kunnaksen Koiramäen Suomen historia (Otava). Se sai lähes 2/3 kaikista äänistä.

Kunnaksen kuvatietokirjan oikea paikka olisi mielestäni ollut aikuisten Tieto-Finlandia -palkinnon ehdokaslistalla. 

Tällainen radikaali teko olisi tehnyt todellista kunniaa koko Kunnaksen elämäntyölle. 

Kunnnaksen lastenkirjojen valtaisat painosmäärätkin sen kertovat, että hänen teoksiaan lukevat myös aikuiset  omaksi ilokseen ja tiedonjanon sammuttamiseen. 


  









1 kommentti:

Pikku Pia kirjoitti...

Näitä taidonnäytteitäpä tuulettamaan satuhuovalla ILOLLA :D