sunnuntai 10. joulukuuta 2017

10. luukku: Rudolf Koivun jouluidylliä musiikin siivittämänä











Toim. Ville Pekkanen: Muistojeni joululaulut, kuvitus Rudolf Koivu, F-kustannus, 63 sivua, Otava 2017. 










Rudolf Koivun joulukuvastosta pääsevät nauttimaan myös uudet ikäpolvet. 

Koivun ikonisista kuvituksista julkaistaan uusia laitoksia nykyisin taajaan.

Minerva-kustantamolla on jo useampaan osaan karttunut sarja, johon lastenkirjallisuuden asiantuntija Ismo Loivamaa on valinnut suomalaista lastenlyriikkaa eri vuosikymmeniltä. Kuvituksena on käytetty Koivun kuvituksia.







Koivun joulun idylliin kuuluvat valkeat lumiset maisemat, ruskeapalttoiset joulupukit, veikeät tontut... ja punaposkiset, reippaat lapset.

Ville Pekkasen toimittamaan Muistojeni joululaulut -kirjaan on koottu rakastetuimpia suomalaisia joululauluja nuotteineen. 

Pekkasen saatesanat linkittävät Koivun tuotannon myös sellaiselle lukijalle, joka ei ole aiemmin Koivuun tutustunut. 




Suomalainen joulupukki ei ole aina sonnustautunut punaiseen nuttuun,
mutta olemus on toki aina tunnistettava. Pukin parta on tuuhea ja
  lahjat pakattu tuohikonttiin. Rudolf Koivun kuvitusta kirjassa Muistojeni joululaulut (F-kustannus, Otava 2017). 



Ja kun nykyaikaa eletään, on mukaan valittu myös yksi moderni joululaulu, Topeliuksen runoon vuonna 2003 Jussi Chydeniuksen säveltämä Joulupuu, jota Rajaton-yhtye esittää.

Kirjan kappaleista on koottu myös soittolista Spotifyssä nimellä "Muistojeni joululaulut". 

Mutta miksi ihmeessä teoksen lopustakaan ei löydy luetteloa Koivun kuvituskuvista: missä ja milloin ne ovat alunperin ilmestyneet? Koivu kuvitti lukuisia lasten  ja aikuisten joululehtiä, mukaan on poimittu myös niiden kansikuvia, mm. Jouluhimmeli.





Oikeanpuoleinen kuva suorastaan penää tutkimaan asiaa:
missä kuva on  julkaistu aiemmin? 
Rudolf Koivun kuvitusta kirjassa Muistojeni
 joululaulut 
(F-kustannus, Otava 2017). 



Hämmästystä herättää s. 45 kuva, Vauvan joulupuu. 

Kuvan keskelle on ladottu Reippahasti käypi askelet -joululaulun sanat. 

Pitääkö tässä nyt ihan itse lähteä selvittämään, onko todellakin vajaat sata vuotta sitten Suomessa ollut myös vauvoille oma joululehti? 

Kyse on varmasti jostain ihan muusta, mutta yksityiskohta kutkuttaa silti. 



1 kommentti:

Pikku Pia kirjoitti...

Ihanan reippaat joululauluvanhat löytyivät näin laulettaviksi - kiitos vinkeistä! Varasin heti kaupunginkirjastosta - ja siellä tietokannan kuvauksessa sanotaan: "Tämän kirjan kanssa joulu vietetään perinteisin menoin Rudolf Koivun iki-ihanien joulukorttikuvien virittäessä vanhan ajan joulutunnelmaan." Kuvituksessa olisi siis käytetty korttisuurennoksia.. Tuo vauvan jouluruno -sivu näyttää kyllä lehtijulkaisultakin.