maanantai 19. marraskuuta 2018

Nörttipojastakin löytyy luovaa potentiaalia













Jari Mäkipää: Masi Tulppa rooli päällä, kuv. Jussi Kaakinen, 95 sivua, Tammi 2018.






Jari Mäkipään viime vuonna alkanut Masi Tulppa -sarja on selvästi suunniteltu nykimään poikia pelikonsoleiden äärestä myös kirjojen lukijoiksi.

Masi Tulppa on jäänyt pahasti nalkkiin pelaamiseen ja vanhemmat näyttävät jo luopuneen toivosta sen suhteen, että Masin kiinnostuksen kohteet siitä laajenisivat. Masilla on huoneessaan jääkaappi täynnä pitsaa, joten hänen ei juurikaan tarvitse poistua huoneestaan. 

Vanhemmat ovat lähdössä hoitamaan parisuhdettaan terveyskylpylään ja Masi on ilmoitettu koodausleirille. 

Vai  onko sittenkään?  Itse asiassa taitaakin olla kyse vanhempien ovelasta juonesta saada poika tuulettamaan päätään luovan ilmaisun leirille. 

Joka tapauksessa Masille on luvattu uusi pelikonsoli ja kohdakkoin ilmestyvä uusi Ninja-peli siitä hyvästä, että ihmisarka ja hygieniasta tarkka poika ylittää estonsa ja haastaa itsensä viettämään  viikon muiden ikätovereidensa kanssa kesäleirillä. 

Naapurin maanvaiva, leirillä jo kolmatta kertaa oleva Masin ikätoveri Pellervo Hulmukka, koituu lopulta Masin pelastukseksi. 


Ilmaisutaitoleirin vetäjät ovat karismaattisia tyyppejä – Leri Moukari ja
Hippa Lempinen. Jussi Kaakisen kuvitusta Jari Mäkipään 

lastenromaaniin Masi Tulppa: rooli päällä (Otava 2018). 


Leiriä vetävät testosteronia puhkuva kehonrakentaja Leri Moukari ja impulsiivinen, pirskahteleva taidekasvattaja Hippa Lempinen. 

Omasta erinomaisuudestaan tietoinen ja vähän nokkava Sindi-tyttö tosin tuntuu olevan varsinaisia ohjaajia tehokkaampi organisaattori, joka järjestää itselleen työstettävän näytelmän tähtiroolit ja jättää muut varjoon.  


Sindillä on varma näkemys roolituksesta ja juonen
kehittelystä. 
Jussi Kaakisen kuvitusta Jari Mäkipään 
lastenromaaniin Masi Tulppa: rooli päällä (Otava 2018). 


Kirjan lopussa totean Leri Moukarin tapaan: "Kyllä draamaa tarvitaan, muuten menee lässytykseksi", eli hiukan enemmän kierrettä ja tarinaa olisi tarvittu jännitteen ylläpitämiseen. 

Myös Masi itse on tietoinen, kuinka yleisö lumotaan: 

Tarinaan täytyy saada vääntöä, voimaa ja muskeleita. Muuten kukaan ei pysy hereillä katsomossa. Ei ainakaan kukaan tosiäijä. 



Omissa oloissaan viihtyvälle Pasille leirikokemus on
jopa ensin vähän ahdistava: hän laskee tuskastuneena tunteja, jotka
joutuu viettämään leirillä. Jussi Kaakisen kuvitusta Jari Mäkipään
lastenromaaniin Masi Tulppa: rooli päällä (Otava 2018). 


Masi ei kuitenkaan suostu Sindin ideoihin ja hän ryhtyy kirjoittamaan juonenkäänteitä vähän uusiksi ja asettaa näin muillekin leiriläisille enemmän haastetta. 

Leirin päätteeksi esitettävä näytelmä on myönteinen yllätys paitsi Masille itselleen niin myös hänen vanhemmilleen, jotka ovat selvästi ylpeitä nörttipoikansa uusista taidoista.  


Leirin päätteeksi näytelmä esitetään tietysti vanhemmille. 
Jussi Kaakisen kuvitusta Jari Mäkipään 
lastenromaaniin Masi Tulppa: rooli päällä (Otava 2018). 


Siihen nähden, että kyse on kuitenkin alakoululaisille ja lähtökohtaisesti vähän lukeville pojille suunnatusta kirjasta, tekstikoko olisi voinut olla isompi ja ladonta väljempää. 

Jussi Kaakisen kuvitusta on onneksi lähes joka aukeamalla. 

Lukujen otsikkoina on sarjakuvakuplien huudahduksia tai ääniä.  

Masi työstää omaa supersankaritarinaa, ja tästä syystä supersankarisarjakuvien ja -elokuvien kuvasto on myös kuvituksessa isossa roolissa.

Nykyiset 30–40-vuotiaat miehet ovat kasvaneet oman lapsuutensa ja nuoruutensa sarjakuvien parissa, ja nyt he haluavat tuoda tätä graafista, kuvavetoista ilmaisua myös uusille lukijoille. 

Toisaalla opettajat viestivät, että nykylapset ja -nuoret eivät enää osaa lukea sarjakuvaa eivätkä pysy kärryillä sen kerronnasta. 

Eli haasteita riittää. 









lauantai 10. marraskuuta 2018

Isä ja isän kulta












Jan Ormerud: Isän kulta-sarja: Isä tuli kotiin; Isän kulta Sottapytty;Isän kulta nukkuu; Isän kulta lukee, suom. Riitta Mäyrälä, WSOY 1985. 








Pikkulasten katselukirjoissa on paljon suotta unhoon jääneitä helmiä, joita voi tarkastella aikansa perhearvojen ja tasa-arvonkin lähettiläinä.


Kuka muistaa vielä Jan Ormerdin Isän kulta -sarjaa?

Taaperoikäisen lapsen ja isän suhde on kuvattu kirjoissa sydämellisesti. 



Lapsi on jo eteisessä vastassa, kun isä tulee töistä. Jan Ormerodin kuvitusta katselukirjaan Isä tuli kotiin (WSOY 1985).


Isä tuli kotiin -kirjassa selviää, että isä käy ansiotöissä, mutta kotona hän on sataprosenttisesti läsnä lapsen kanssa. 

Isä osallistuu kotitöihin. Äidistä ei näy näissä kirjoissa pientä vilaustakaan. Isän ja lapsen symbioosi on vahva ja rikkumaton. 



Mikä ihana näky: isän kullalla on sisällöltään runsas lasetnkirjahylly!
Isä näyttää mallia siivouksessa. Selän takana taapero tosin
siivoaa omalla tavallaan... 
Jan Ormerodin kuvitusta
katselukirjaan Sottapytty  (WSOY 1985). 



Kuvitus näyttää luonnosmaiselta, viiva hakee  välillä muotoaan, ja tästä syntyy sympaattista rosoa ja rouheutta. 

Värinkäytössään, niukoissa yksityiskohdissaan ja miljöön kuvauksessaan tyyli on moderni. 

Lapsen isä on hyvin hoidettuina partoineen ja rentoine vaatteineen kuin kuka tahansa 2010-luvun tyylitietoinen isä. 

Neliosaista sarjaa ei siis millään uskoisi joi yli 30 vuotta sitten ilmestyneeksi.



Isän ja lapsen suhde tulee myös hellyttävästi esiin, kun lapsi
kiehnää ja hakeutuu isän lähelle. Jan Ormerodin kuvitusta katselukirjaan
 Sottapytty (WSOY 1985) 



Kirjojen  tekijän, Jan Ormerodin, nimikin hämää: Janette Louise Ormerod (1946­–2013) on australialaissyntyinen ja kuvittajaopintojen perässä perheineen Britanniaan vuonna 1980 muuttanut kuvittaja ja lastenkirjailija. 


Isä lukee omaa kirjaa, mutta yhteys on tässäkin vahva. Jan Ormerodin
kuvitusta katselukirjaan Isän kulta lukee (WSOY 1985). 


Ormerod on monissa kuvituksissaan kuvannut omaa perhettään. Ehkä juuri siksi lasten kodin arkisten puuhien kuvaamiseen on saatu poikkeuksellisen latautuneita tunteita.



torstai 8. marraskuuta 2018

Mitä puuttuu ja mikä ei kuulu joukkoon?




Näyttää siltä, että joka vuosi kehitetään jokin kärhämä lasten ja nuorten Finlandia-palkinnon ehdokasasetteluun.

Nyt kuumaksi perunaksi on muodostunut Taru Anttosen & Milla Karppisen toimittama Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muillle). Kertomuksia rohkeista naisista Minna Canthista Almaan (Into Kustannus), jonka esivalintaraati nosti kuuden ehdokkaan joukkoon.


Kirjasta älähti ensin sosiaalisessa mediassa kirjailija Jussi Seppänen ja seuraavaksi kirjailija  Karo Hämäläinen Suomen Kuvalehden Kirjailijan päiväkirja -blogissaan. 


Lasten- ja nuortenkirjat ovat Finlandia-palkinnoissa kaikkein eniten variaatioita, ikäryhmiä, lajityyppejä ja porsaanreikiä sisältävä kirjallisuuden alue. 

Tämän haastavan dilemman myös esivalintaraati  muistaa vuosi toisensa jälkeen tuoda esiin. 

Tämänvuotisen raadin puheenjohtaja, kirjallisuudentutkija Myry Voipio,  luonnehti puheessaan lasten- ja nuortenkirjallisuutta ”kutkuttavana, säkenöivänä ja koskettavana” ja "mahdollisuuksien kenttänä”.

Lasten- ja nuortenkirjallisuutta on ollut kautta aikain tapana kirjoittaa vanhan perustan päälle. 

Myös Iltasatuja kapinallisille tytöille -kokoelmien (S&S 2017 ja 2018, suom. Maija Kauhanen) menestyskonseptin luoneet italialaiset Elena Favilli & Fransesca Cavallo ammentavat ikiaikaisesta sadunkerrontaperinteestä. 


Lasten- ja nuortenkirjallisuus on aina ollut aikuistenkirjallisuuteen verrattuna rakenteiltaan, kerrontatavoiltaan ja muilta toistuvilta kliseiltään konventionaalista kirjallisuutta – osittain myös siksi, että lapsien ja nuorien ajatellaan olevan lukijoina konservatiivisia ja ilahtuvan usein siitä, että tietävät jo ennalta mitä tuleman pitää. 

Myös rohkeat lasten- ja nuortenkirjallisuuden rämäpäätkin ammentavat usein  vanhoista hyväksi havaituista käytänteistä, mutta jalostavat niitä sitten uuteen suuntaan, parhaimmillaan samalla uudistaen koko genreä.

Leena Virtasen & Sanna Pelliccionin tietokuvakirja Minna! Minna Canthin uskomaton elämä ja teot (Teos 2018) on sekin saanut innoitteensa Favillin ja Cavallon kokoelmasta, mutta lopputulos on raikas ja omintakeinen. 


Ja buumi jatkuu vielä ensi keväänä: Vilja-Tuulia Huotarisen & Riikka Sormusen Heistä tuli taiteilijoita -kirja (WSOY 2019) kertoo suomalaisten naistaiteilijoiden luovista heräämisistä. 

Kolmas kiinnostava esimerkki sankarinais-teeman toteutuksesta  tulee Ruotsista: Sara Lundbergin kuvaromaani Fågeln i mig flyger vart den vill (Mirando Bok 2017) kertoo ruotsalaisen kuvataiteilijan Berta Hanssonin lapsuudesta. Kirja palkittiin viime vuonna Ruotsin merkittävimmällä kirjallisuuspalkinnolla, August-prisetillä, lasten- ja nuortenkirjojen kategoriassa. 


Jokainen lasten ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-raati nakuttaa pehmeään savitauluun omat valintaperusteensa kuudelle ehdokkaalle. 

Tämä pätee toki myös kahteen muuhun Finlandia-raatiin. Siksi jokaisen vuoden kirjakattaus on aina omanlaisensa. 

Osittain tässä piilee juuri kirjallisen julkisuuden kannalta suola ja sokeri: jos valintaproseduuri toistuisi vuodesta toiseen samankaltaisena, kiinnostaisivatko Finlandia-palkinnot enää ketään? 

Tämänvuotisen kuuden lasten- ja nuortenkirjan listauksen voi ajatella ottavan rivien välissä kantaa moneen asiaan. Seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyvä identiteetti ja tytön itsemääräämisoikeus omasta kehostaan on esillä muissakin kotimaisissa nuortenkirjoissa ehdolle asetettujen lisäksi.  

Olen usein esittänyt toivomuksen, että raadit uskaltaisivat tehdä syvemmälle luotaavia analyysejä vuoden kirjasadosta ja rohkenisivat tuoda esille myös teoksia, tekijöitä  ja ajan kiinnostavia ilmiöitä, jotka eivät syystä tai toisesta yltäneet kuusikkoon asti. 

Jokainen lasten ja nuorten Finlandia -ehdokaslista on myös ajankuva. 

Ehkä nämä suuret linjat näkyvät kirkkaampina vasta ajan päästä. 

Jo entuudestaan olemassa olevaan ja "keskittyyn" formaattiin kirjoittaminen on lasten- ja nuortenkirjoissa tätä päivää: norjalainen tv-sarja Skam tai Jeff Kinneyn Neropatin päiväkirjat ilmoitetaan avoimesti kotimaisen nuortenkirjan esikuvina kirjojen ennakkomarkkinoinnissa.

Jälkiviisaasti voisi ajatella, että Fransesco Cavallon ja Elena Favillin olisi pitänyt patentoida ideansa, jotta tällaiselta kopiointibuumilta olisi vältytty. 

Tänä vuonna on ilmestynyt kaksi muutakin samaa konseptia varioivaa kotimaista naissankarikokoelmaa: Elina Tuomen Itsenäisiä naisia. 70 suomalaista esikuvaa sekä Iida & Riikka Salmisen Tarinoita suomalaisista tytöistä, jotka muuttivat maailmaa. Into Kustannuksen kokoelman valttina näihin nähden on kirjoittajien ja kuvittajien erilaiset tyylit ja näkökulmat. 





                                        * * * * * * * 


Lasten ja nuorten tietokirjoja on nostettu aika ajoin ehdokkaiksi jo 1990-luvulla, mm. Marjatta Levannon &  Julia Vuoren Nykytaide suurin piirtein vuonna 1998 ja seuraavana vuonna Tuula Korolaisen, Riitta Tuluston & Leena Lumpeen Mansikkaheinä, lasten oma marjakirja.

2000-luvulla kotimainen lasten ja nuorten tietokirjallisuus on petrannut entisestään ja kirjojen teemat ovat laajentuneet: tietokirja tehdään nopeasti mutta paneutuneesti ajankohtaisista aiheista ja ilmiöistä ja parhaimmillaan isonkin asiantuntijajoukon yhteistyön tuloksena. 

Entistä useammin tietokirja yhdistää faktan ja fiktion, hyvä esimerkki myös ehdokkaana vuonna 2015 ollut Elina Lappalaisen & Christel Rönnsin tietokuvakirja Nakki lautasella. Mistä ruoka tulee? (Tammi). 

Laadukas lasten tai nuorten tietokirja voisi laatunsa takia yltää vallan hyvin myös Tieto-Finlandian ehdokkaaksi. Tänä vuonna yksi potentiaali teos olisi ollut Maiju Ristkarin, Nina Sunin & Vesa Tynin Sukupuolena ihminen: tietokrija transsukupuolisuudesta ja sukupuolen moninaisuudesta (Tammi).






keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Vahvojen tyttöjen ja naisten Finlandia-kattaus


Ehdokkaat iloisessa ryhmäkuvassa. Vasemmalta Siiri Enoranta, Maija ja Anssi Hurme,
Magdalena Hai, Riina Matila, Anna-Sofia Vuori, Linda Bondestam ja Taru Anttonen.
Valokuva PHH 



  

Suomen Kirjasäätiön lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat on hetki sitten julkistettu Helsingissä.


Ehdolla on kuusi teosta, ohessa raadin perustelut:

Taru Anttonen & Milla Karppinen (toim.): Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) – Kertomuksia rohkeista naisista Minna Canthista Almaan, Into Kustannus

Teos tekee näkyväksi tyttöjen ja naisten kyvykkyyden, tahdon ja rohkeuden monilla eri aloilla ja eri aikakausina. Vaikka kirjoittajia ja kuvittajia on paljon, kokonaisuus on yhtenäinen niin kielen, tyylin kuin kuvituksen ja taiton kannalta. Tiedon ja sadun yhteenpunominen on onnistunutta ja pienempikin lukija kykenee ymmärtämään ja hahmottamaan tarinat.

Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous, WSOY 

Upeasti ja kauniilla, huolellisesti valituilla sanoilla kirjoitettu teos maalaa lukijan eteen uskottavan maailman. Omalakisen ja vahvaäänisen romaanin henkilökuvaus, juoni ja inhimillisyys tuovat esiin lapsuuden lopun, hyvän ja pahan, ilon ja surun. Eheä ja varma lukuelämys.

Magdalena Hai: Royamen aikakirjat 1: Kolmas sisar, Otava  

Viisas ja viihdyttävä romaani imee lukijan maagisiin maailmoihinsa, eikä päästä irti. Kerroksellinen, yllättävä ja monitasoinen tarina kiertyy hiljalleen auki ja paljastaa salaisuutensa. Teoksen kieli ja maailmat, juonellinen rytmi ja henkilökuvaus muodostavat herkullisen ja ehyen kokonaisuuden.

Maija & Anssi Hurme: Skuggorna, Schildts & Söderströms / Varjostajat, S&S 

Monitasoinen kuvakirja käsittelee onnistuneesti ja konkreettisesti surua ja menetystä. Tarina, kuvitus ja taitto muodostavat saumattoman kokonaisuuden. Värimaailma ja juoni kuljettavat lukijan kohti valoa: Surusta voi päästää irti. Teoksen tunnemaailma tavoittaa sekä lapsen että aikuisen.

Riina Mattilla: Järistyksiä, WSOY 

Kaunis rakkaustarina itsensä löytämisestä tarjoaa samaistumispintaa ja rohkeutta kohdata oma tapansa olla. Teos käsittelee ensirakkautta koskettavasti ja ulottaa teeman kysymyksiin seksuaalisesta ja sukupuolisesta identiteetistä: Kaikilla on oikeus rakkauteen. Hyvällä kielellä kirjoitettu tarina pitää otteessaan alusta loppuun.


Sanna Sofia Vuori & Linda Bondestam: Ägget, Förlaget / Muna, Teos 

Tarina, kieli ja kuvitus muodostavat hiotun, temaattisesti ja tyylillisesti riemastuttavan kokonaisuuden. Kutkuttavat hahmot, yksityiskohdat ja yllätyksellisyys ulottuvat joka tasolle ja saavat niin lapsi- kuin aikuislukijankin hykertelemään. Värikäs kirja sopii luettavaksi yksin ja yhdessä.


Kahta kuvakirjaa lukuun ottamatta kaikissa muissa ehdolle asetetuissa teoksissa on toimijoina vahvoja tyttöjä, jotka viis veisaavat ympäristön mielipiteistä. 


Näiltä osin Finlandia-raadin voi ajatella ottavan kantaa viimeaikaiseen #me too -keskusteluun naisten seksuaalisesta häirinnästä, seksuaalisesta identiteetistä sekä laajemmin naisen oikeudesta määrätä omasta kehostaan. 

Maija ja Anssi Hurmeen Skuggorna Varjostajat -kuvakirjan lapsipäähenkilön sukupuolta ei ole liioin napitettu tytöksi tai pojaksi, joten tämäkin teos osuu ajankohtaisten keskustelujen ytimeen. 


Ehdokkaissa on mukana kaksi esikoiskirjailijaa. Riina Mattilan Järistyksiä sijoittui toiselle sijalle WSOY:n nuortenromaani-kilpailussa. Anna Sofia Vuori on suomenruotsalainen lastenkulttuurin monitoimija.


Vuoren ja Linda Bondestamin Ägget / Muna tuo mieleen Finlandia-voittajan kuuden vuoden takaa: Christel Rönnsin kuvakirja Det vidunderliga ägget / Perin erikoinen muna (Schildts & Söderströms) kertoo niin ikään munasta, jonka kuoriutumista koko perhe odottaa malttamattomana. 

Tässä siis taas todiste siitä, kuinka tietyt aiheet toistuvat lastenkirjallisuudessa!


Mattilan Järistyksiä ilmestyi alun perin viime vuonna e-kirjana ja vasta tämän vuoden puolella perinteisenä kirjana. Sääntöjen mukaan teokset, jotka eivät ehtineet myöhäisen ilmestymisensä takia edellisvuoden ehdolle asetteluun, voidaan ottaa mukaan seuraavan vuoden ehdokasvalintaan. Näin on luultavasti käynyt Järistyksien kohdalla.


Järistyksiä on perinteinen nuortenromaani, jossa kuvataan teinin kasvukipuja. Päähenkilö Elisa haluaa olla Eelia. Seksuaalisen identiteetin pohdinnat ovat vanhemmille vaikea asia. 

Tämänvuotinen Finlandia-raati ei ole kavahtanut fantasiaromaanien vuolasta kerrontaa. Magdalena Hain Kolmannessa sisaressa on 557 sivua ja Siiri Enorannan Tuhatkuolevan kirouksessa 443 sivua. 

Hain teos aloittaa Royamen aikakirjat -nimisen sarjan. Enorannan romaani on itsellinen teos. Mattilan romaanin tavoin myös Hain ja Enorannan fantasiatarinoissa korostuu seksuaalinen moniarvoisuus.


Kuvittaja Linda Bondestam Siiri Enoranta ovat kummatkin nyt ehdolla kolmatta kertaa. Enoranta ylsi jo esikoisteoksellaan Omenmean vallanhaltija (Robustos 2009) ehdokkaaksi ja toistamiseen kolme vuotta sitten fantasiaromaanilla Surunhauras, lasinterävä (WSOY) vuonna 2015.  
Into Kustannuksen Sankaritarinoita-kirjan kohdalla tulee pakostakin miettineeksi, kuinka mahdollinen palkintopotti jaettaisiin ison tekijätiimin kesken: mukana on 24 kirjoittajaa ja 41 kuvittajaa eli yhteensä 65 tekijää. Loogisin vaihtoehto olisi toki, että jokainen heistä saisi 461,55 euroa. 

Maija Hurme ja Linda Bondestam ovat naispotrettien kuvittajina mukana myös tässä kokoelmassa.

Kokoelma toteutettiin joukkorahoituksen kautta. 

Riina Mattilan Järistyksiä on arvioitu Lastenkirjahyllyssä tammikuussa ja  Maija & Anssi Hurmeen Varjostajat huhtikuussa.

Esivalintaraadin puheenjohtajana oli lasten- ja nuortenkirjallisuuden tutkija, FT, kirjallisuudentutkija Myry Voipio sekä jäseninä libristi Leena Kero-Taiminen ja ohjaaja Rami Saarijärvi.


Lopullisen palkinnonsaajan asetetuista ehdokkaista valitsee toimittaja, tv-tuottaja Riku Rantala. 















tiistai 6. marraskuuta 2018

Vieraita ulkoavaruudesta













Kuvittaja-kirjailija Pasi Pitkäsen vierailu Tampereen yliopiston   Normaalikoululla Tampereella 6.11.2018. 







Jos on kiinnostunut suomalaisten lasten- ja nuortenkirjailijoiden monipuolisesta työnkuvasta, kannattaa hakeutua kärpäseksi kattoon kouluvierailuille.

Olin tänään seuraamassa kuvittaja-kirjailija Pasi Pitkäsen kouluvierailua Tampereen Nekalan alakoulussa, jossa oli koulun auditorio täynnä viitos- ja kuutosluokkalaisia. 

Aamupäivällä Pitkänen oli vetänyt saman setin Tampereen pääkirjastossa Metsossa.

Aluksi Pasi Pitkänen esitteli lyhyesti kuvittamiaan kirjoja ja kyseli, kuinka monelle ne olivat ennestään tuttuja. 

Vastoin ennakko-oletustani eniten lukijoita näytti viittausten perusteella olevan Timo Parvelan & Bjorn Sørtlandin Kepler62 -sarjan sijaan Parvelan ja Pitkäsen Pate-kirjoilla. 

Metson vastaavassa kyselyssä Kepler62-sarjan lukijoina oli jopa enemmän tyttöjä kuin poikia, mikä on perin yllättävä tieto! 




Pitkänen sai nopeasti hälyisät koululaiset aisoihin ryhtyessään piirtämään dokumenttikameralla kuvatarinaa Vieras ulkoavaruudesta.

Lapset saivat osallistua tarinan kehittelyyn mm. nimeämällä tarinan keskushenkilön, Liisan, joka herää keskellä yötä kotitalonsa toisesta kerroksesta pihalla kajastavaan valoon ja outoihin ääniin.






Tarina tihentyi nopeasti. Pasi Pitkänen sanoitti myös piirtämisen nyansseja, esimerkiksi perustelemalla sitä, miksi varjostaa päähenkilön kasvoja tai kuinka ilmaistaan valon vaihteluita. 




Minulla oli ainutkertainen tilaisuus myös nähdä livenä, kuinka taitava kuvittaja luonnostelee muutamalla harkitulla vedolla hahmon, kuinka antaa sille asentojen ja ilmeiden kautta karaktäärin ja luo miljöön muutamalla viivalla. 

Tarina katkesi kliimaksiin, jossa Liisa on avaamassa oven.





Millainen otus oven takana seisoo, sen saivat koululaiset itse piirtää.

Pitkänen kiersi seuraamassa hahmojen valmistumista ja antoi suoraa palautetta.  

Rohkeimmat piirtäjät saivat lopuksi tulla esittelemään dokumenttikameran kautta omat hahmonsa.

Juuri näin pitää nykyisin innostaa lapsia ja nuoria tarinoiden ääreen – tässä tapauksessa myös piirtämään, tekemään omia tarina-aihioita ja mielikuvittelemaan ...ja sitä myöten toivon mukaan myös lukemaan. 

Ja olen ihan varma, että useampi koululainen kiinnostui myös Nekalan kirjaston kirjastonhoitaja Raija Lemisen paikalle tuomista Pitkäsen kuvittamista kirjoista. 









maanantai 5. marraskuuta 2018

Näkemyksellisyys ja rohkeus yhdistävät Lastenkirjahyllyn Finlandia-varjolistan teoksia
















Taas on Lastenkirjahyllyn lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon ehdokkaiden varjolistan julkistamisen aika.

Tänä vuonna piti vähän sinnitellä, jotta listalle tosiaan kertyisi kuusi hyvää kirjaa, joiden takana haluan varauksetta seistä. 

Löytyykö valinnan kiperyyteen muutakin selitystä kuin nirso kirjamakuni? 


Isot kustantamot pelaavat entistä enemmän varman päälle. Kotimaiset lasten- ja nuortenkirjat ilmestyvät sarjoissa ja niiden brändäys ja kohderyhmät suunnitellaan entistä tarkemmin. 

Kustantamot haluavat nyt hanakasti tuottaa kansainvälisille menestysbrändeille suomalaisia vastineita. WSOY lanseeraa ensi vuonna Roope & Anton Lipastin uuden sarjan Oskari Onniston uskomattomat vastoinkäymiset, jota luonnehditaan Suomen omaksi Neropatin päiväkirjaksi.

Norjalaisesta  tv-sarja Skamista on tehty nuortenkirjaformaatti, joka saadaan Suomeenkin ensi keväänä. 

Jyri Paretskoin uuden K15-sarjan (Otava 2018) markkinoinnissa puhutaan "Skamin hengestä". Paretskoin sarjassa seurataan tv-sarjan tapaan muutaman nuoren elämää ja kahden ensimmäisen osan kansikuvissa on niin ikään nostettu nuorten some-viestittely keskiöön. 

Useampikin aiempi Finlandia-raati on nostanut lasten- ja nuortenkirjasarjojen ensimmäisiä osia ehdolle. Viime vuoden ehdokkaista peräti kolme aloitti uuden sarjan: Riikka Ala-Harjan Kahden maan EbbaKaj Korkea-ahon, Ted Forströmin & Pentti Otsamon Zoo! eli viraalit nerot ja Ninka Reitun Sinä olet superrakas. Kaikki kirjat ilmestyivät Otavalta. 

Vuoden 2003 esivalintaraadissa Maria Björklund, Ilpo Tiihonen ja minä ihastuimme Aino Havukaisen ja Sami Toivosen ensimmäiseen Tatu ja Patu-sarjan osaan Tatu ja Patu Helsingissä. Lopullisen valinnan diktaattorina tehnyt Kirsti Mäkinen valitsi silti viisaasti palkittavaksi Arja Puikkosen varhaisnuortenromaanin Haloo, kuuleeko kaupunki (Otava 2003).

Esivalintaraadit ovat viime vuoisina myös useamman kerran nostaneet ehdolle aiemmin alkaneen sarjan uusia osia (vuonna 2007 Paula Norosen Supermarsu lentää Intiaan,  2009 Supermarsu pelastaa silakat ja 2008 Tuula Kallioniemen Karoliina ja noidutut tossut). 

Siri Kolun Finlandia-palkinnon saanut Me Rosvolat vuodelta 2010 on hyvä esimerkki  Finlandia-palkitusta sarjan avausteoksesta, josta on sittemmin tullut hyvinkin suosittu ja eri taiteen alueille, elokuviin ja lasten näytelmiksi, yltänyt tuotekonsepti.

Viime vuosina yleistyneelle suuntaukselle voi etsiä monta selittäjää. 

FJ-raadit ovat kyökkistatistiikkani mukaan tulleet sarjamyönteisemmiksi vuodesta 2007 lähtien. 

Yksi selitys voi olla ihan käytännöllinen ja arkinen: lasten ja nuorten kirjasarjat ovat tuolloin entisestään runsastuneet. 

Yhtä  varteen otettava selitys voi olla sekin, että  FJ-esivalintaraadit eivät  enää aina ole pitäneet valintojensa ensisijaisina perusteina ns. kaunokirjallisia ja kuvitustaiteellisia kriteerejä. 

Vielä reilut kymmenen vuotta sitten raadit ovat aika ajoin ajatelleet jopa lapsia ja nuoria enemmän korkeakirjallisesti virittäytyneiden vanhempien ja muun lähipiirin sekä opettajien mieltymyksiä.  

Viime vuosien Finlandia-ehdokkaissa on siis ollut aiempaa enemmän potentiaalisia teoksia todellisten nykylasten ja nuorten luettavaksi.

Tämän olettamani raatilinjauksen myötä on varmasti myös nostettu lasten- ja nuortenkirjallisuuden myyntilukuja, kun aiempaa isompi osa ehdolle asetetuista lasten- ja nuortenkirjoista on helposti lähestyttäviä niin kerrontansa, kielensä kuin muotonsakin takia. 

Arvostan lukuisia kotimaisia lasten- ja nuortenkirjallisuuden sarjoja. Aloittelevat tai lukutaidossaan epävarmat lukijat leimautuvat mielellään sarjoihin. Tuttuus luo heille turvallisuutta. Sarjojen keskushenkilöt ovat heille kuin hyviä ystäviä ja kirjojen miljöistä voi tulla heille myös viihtyisiä sielunmaisemia. Siksi lasten ja nuorten on niin helppo singahtaa sarjan uuden osan kautta tuttuun maailmaan. 

Sarjakirjat ovat lapsille sekä ruisleipä- että bling-blingillä kuorrutettua kermaleivoskirjallisuutta. Ne ravitsevat vielä oraalla olevia lukemistottumuksia ja tarjoavat tervetullutta vaihtelua monipuolisilla aiheillaan. 

Parhaisiin sarjoihin tehdään perusteellista pohjatyötä. Sarjan formaattia on kehitelty toimivaksi yhteistyössä kustannustoimittajan, graafisen suunnittelijan, kirjailijan ja kuvittajan kanssa. Sarjan osien ilmeisimmät ansiot perustuvat usein esimerkiksi oivaltavasti valittuun teemaan ja sen työstämiseen. 

Hyviä esimerkkejä huolellisesti suunnatuista kirjasarjoista ovat vaikkapa Tapani Baggen ja Carlos da Cruzin Apassit-sarja (Karisto 2018) ja Timo Parvelan,  Björn Sørtlandin ja Pasi Pitkäsen Kepler 62-sarja (WSOY v:sta 2015). Niissä kuvitus ja teksti ovat tiiviissä vuorovaikutuksessa keskenään ja etenkin Kepler62-sarjassa myös lukijan otteessaan pitävään vetävään juonen kehittelyyn on kiinnitetty poikkeuksellisen paljon huomiota.

Harvemmin lasten- ja nuortenkirjasarjojen tekijät pystyvät kuitenkaan irrottelemaan sarjan uudessa osassa tyyten uudenlaisella tyylillä ja rakenteella, koska heidän on oltava lojaaleja lukijoitaan kohtaan. 




Siksi toivoisin Suomen lasten- ja nuortenkirjamarkkinoille paljon nykyistä enemmän itsenäisiä ja yksittäisiä teoksia lapsille ja nuorille – teoksia, jotka  tuottaisivat pidäkkeettömästi uusia, radikaaleja, rönsyileviä tai pelkistettyjä kerronnan tapoja lapsille ja nuorille sekä tekstin että kuvituksen osalta.  

Lastenkirjahyllyn varjolistalla arvostetaan tänä vuonna omintakeisia tarinalinjastoja, kuvituksen rohkeutta ja ikärajat ylittävää näkemyksellisyyttä.  



Maija Hurme: Yksinäisten saarten kartasto, Etana Editions 2018.

Lastenpsykiatrian erikoislääkäri Jari Sinkkonen on puhunut jo vuosia lapsen ja vanhemman kiintymyssuhteesta. Maija Hurme kiteyttää asian lapsen näkökulmasta komeasti, mutta ällistyttävän eleettömästi ja vaivattomasti. 

Niukka teksti ja vahvat kuvat eivät selitä tarinaa puhki, vaan siitä löytyy uusilla luku- ja katselukerroilla uusia tasoja. 

Arvostelu julkaistu Lastenkirjahyllyssä.




Essi Ihonen: Ainoa taivas, WSOY 2018.

Essi Ihosen esikoisromaanin yksi fokus on uskonnollisen yhteisön vallankäytössä yksilön yli, mutta  
siinä työstetään myös monia perinteisen nuortenromaanin keskusteemoja – identiteettiä, joukkoon kuulumista tai sen ulkopuolelle jäämistä sekä ympäristön asettamia roolipaineita. 

Ihonen pitää kerronnan arjessa ja konkretiassa, esimerkiksi isän kumisaappaat ja äidin kutomat harmaat villasukat symboleina vanhempien periaatteista kertovat pienessä tilassa latautuneesti olennaisen.
Tästä syntyy arkista intiimiyttä, jonka ansiosta lukijan on helppo päästä osalliseksi Ainon elämästä, vaikka yhdistäviä seikkoja ei aluksi näytä paljon olevankaan.  

Arvostelu julkaistu Lastenkirjahyllyssä




Laura Lähteenmäki: Yksi kevät, WSOY 2018.

Parhaimmillaan historiallinen nuortenromaani onnistuu yhdistämään menneen ja nykyhetken ilman paasaamista siten, että lukija havahtuu tiedostamaan historian taitekohtien merkityksen myös omassa elämässään. 

Laura Lähteenmäen Yksi kevät tuo yhden kiinnostavan säikeen sisällissodan muistovuoden keskusteluun.

Lähteenmäen kieli on latautunutta ja paljon vähässä tilaa kertovaa. Hän kuvaa tarkkavaistoisesti tyttöjen tunnetiloja, pelosta johtuvia vatsanväänteitä, hiestymistä, punastumista ja ihon kihelmöintiä. 

Arvostelu julkaistu Lastenkirjahyllyssä




Marika Maijala: Ruusun matka, Etana Editions 2018

Ruusun matka on monen ikäisten herätyskirja, joka havahduttaa miettimään omia elämänarvoja. 

Ruusu-koira on juossut koko elämänsä kilparadoilla. Eräänä päivänä se ei käännykään kilparadan kaarteessa, vaan juoksee pois. 

Marika Maijala tunnetaan entuudestaan kuvittajana, mutta tässä kuvakirjassa hän vastaa myös lyhyestä ja paljon myös rivien välissä taiten sanovasta tekstistä.

Kuvia Maijalan kuvakirjasta löytyy Etana Editions -kustantamon sivuilta

Olen arvioinut Ruusun matkan Kuvittaja-lehteen 4/2018, joka ei ole vielä ilmestynyt. 




Sanna Pelliccioni: Meidän piti lähteä, S&S 2018.

Sanattomat kuvakirjat ovat perinteistä kuvakirjaa demokraattisempia siinä mielessä, että lapsi itse saa olla aktiivinen tarinan sanoittaja. Jokainen tulkinta on aivan yhtä oikea.

Sanna Pelliccioni kertoo sodan jaloista Lähi-Idästä pakolaisina lähtevän perheen tarinan. Jokaisella aukeamalla on oma väriskaalansa, joka toimii vertauskuvana tunteille ja tapahtumille. 

Yksityiskohdat ovat tarkoin harkittuja. Pieni tyttö pakenee yhdessä vanhempien kanssa kotimaastaan kumiveneellä ja päätyy pakolaisleirille ja sieltä matka jatkuu lentokoneella maahan, missä on lunta ja uusia ystäviä. 

Kirjan takakansi ei lokeroi kirjaa tietylle kohde- tai ikäryhmälle, vaan korostaa viisaasti sanattoman kuvakirjan vallankumouksellisuutta. Kun kirjan tarinan voi sanoittaa mieleisekseen, vastaanottajasta tulee aktiivinen tarinan kertoja.  

Kuva ylittää kulttuurien rajat -arvioni on ilmestynyt Kuvittaja-lehdessä 1/2018. 



Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Minna! Minna Canthin uskomaton elämä ja teot, Teos 2018. 

Nuortenromaaneja historian merkittävistä naisista ja miehistä on meillä takavuosina julkaistu paljonkin. Kuvakirjaformaatti on harvinaisempi ja siksi tervetullut. 

Minna Canthista piirtyy Leena Virtasen nostojen kautta aktiivinen yhteiskunnallinen vaikuttaja. Kuvittaja Sanna Pelliccioni  ei pyri liian tarkkaan tunnistettavuuteen, vaan kiteyttää tyyliinsä juuri sitä lennokkuutta ja heittäytymistä, jota myös Canth edusti omana aikanaan.

Lyhyt kirjavinkki ilmestyy Onnimanni-lehden 3B-bonusnumerossa marraskuun puolen välin jälkeen. 

Kirja on mukana myös yläkoululaisten kirjavinkkinä Kirjasampo.fi/ Sivupiiri.fi -sivustoon kirjoittamassani koosteessa.  




Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat julkistetaan ylihuomenna keskiviikkona. 

Raadin puheenjohtajana on lasten- ja nuortenkirjallisuuden tutkija, FT, kirjallisuudentutkija Myry Voipio ja jäseninä libristi Leena Kero-Taiminen ja ohjaaja Rami Saarijärvi.

Lopullisen palkinnonsaajan asetetuista ehdokkaista valitsee toimittaja, tv-tuottaja Riku Rantala.