torstai 5. huhtikuuta 2018

Punni-palkittu kuvatietokirja kannustaa kyläilyyn






















Lastenkirjainstituutissa on hetki sitten julkistettu toista kertaa jaettavan Punni-palkinnon voittaja. 

4000 euron suuruisen palkinnon saa Riina Katajavuoren & Salla Savolaisen tietokuvakirja  Mennään jo naapuriin (Tammi 2017).  

Ohessa raadin perustelut: 


Kaikkien suomalaisten tulisi lukea tämä kirja. Mennään jo naapuriin on ajankohtainen ja tärkeä kirja, joka kertoo tämän päivän Suomesta ja on rohkea avaus kotimaisessa lastenkirjallisuudessa.   

Kahdeksanvuotias helsinkiläistyttö Vellamo tutustuu 18 Suomeen eri syistä muuttaneeseen ja pääkaupunkiseudulle kotiutuneeseen perheeseen. Äitinsä Riina Katajavuoren ja kuvittaja Salla Savolaisen kanssa Vellamo esittelee lapsiperheitä, joilla on kulttuurista pääomaa monesta eri arkipäivästä, tavoista, elämäntavasta ja perinteistä. Kirjasta riittää luettavaa tai kuunneltavaa sekä katsottavaa moneksi päiväksi hyvinkin eri ikäisille. Parhaiten perheisiin tutustuukin vierailemalla yhden perheen luona vaikkapa kerran päivässä. Teksteihin ja kuviin voi myöhemmin palata uudelleen ja uudelleen.

Eri maista lähtöisin olevat, Suomeen asettuneet perheet näyttäytyvät teoksessa tasavertaisina ja kiinnostavina. Heidän elämäänsä tutustutaan pikemminkin tutun kuin vieraan kautta. Vellamon matkassa lukija näkee erilaisuuden lisäksi paljon saman-kaltaisuuttakin. Tekijät ovat osanneet katsella perheiden kotielämää lapsen uteliain silmin. He eivät tuputa valmiiksi ajateltuja ajatuksia eivätkä alleviivaa suvaitsevaisuutta. Sen sijaan he ottavat lukijan mukaan aitoon kohtaamiseen.

Teksti on taidokkaasti rakennettua, huoliteltua ja selkeää suomen kieltä. Iloinen, vivahteikas kuvitus on erottamaton osa kokonaisuutta ja tarjoaa katseltavaa monen ikäiselle lukijalle. Kirjan kutsuviin koteihin astuisi mielellään sisään. Värikylläisyys kuvastaa hienosti niitä vivahteita, jotka ovat uusien suomalaisten myötä tulleet osaksi suomalaista elämää. Jokaisessa luvussa kuuluu kirjailijan kautta luvun kertojan ääni. Se, että Katajavuori on valinnut kertojaksi lapsen, auttaa pientä kuulijaa tai jo lukemaan oppinutta samaistumaan perheen elämään.    
Suomi on muuttunut viime vuosien aikana monikulttuurisemmaksi. Mitä paremmin tunnemme toisiamme, sitä helpompaa on hyväksyä erilaisuutta ja elää rinnakkain. Katajavuori ja Savolainen nostavat esille, että ihmisillä on enemmän yhteistä kuin eroavaisuuksia. ”Ihmiset ovat aika mukavia, kun heihin vain uskaltaa tutustua”, toteaa Vellamo kirjan lopussa. Mennään jo naapuriin on monikulttuurisuus-kasvatusta parhaimmillaan – ja sellaisena tarpeen myös aikuisille. 




Punni-palkitut Riina Katajavuori ja Salla Savolainen ja kunniamaininnan
saanut Kirsti Kuronen iloisessa yhteispotretissa Lastenkirjainstituutissa.
Kunniamaininnan niin ikään saaneet Kai Korkea-aho ja Ted Forsström olivat estyneitä
tulemaan palkinnonjakotilaisuuteen. Kuva PHH. 


Kunniamaininnan saivat Kirsti Kuronen säeromaanista Pönttö (Karisto 2017) ja Kaj Korkea-aho & Ted Forsström nuortenromaanista Zoo! Viraalit nerot (Otava 2017). 



Pönttö on Kirsti Kurosen toinen säeromaani. Säeromaanin muoto on kotimaisessa nuortenkirjallisuudessa uusi ja kiinnostava. Maailmalla suosittu laji on meillä vielä harvinainen ja tuntematon. Se tarjoaa monia mahdollisuuksia houkutella nuoria kirjallisuuden parin. Kertova, helposti lähestyttävä kerronta tarjoaa lukuelämyksen. Tarinaan haluaa tarttua uudelleen eikä se tyhjene yhdellä lukukerralla. Kirja on kaunis, koskettava ja samaistuttava.    
Vasta täysi-ikäiseksi tullut Luna pohtii asioita ja kokemuksia, jotka ovat monen mielessä, kun pitäisi päättää minne jatkaa ylioppilas-kirjoitusten jälkeen, mikä omassa elämässä on tärkeää ja keihin voi luottaa. Säeromaanin muoto ei ole itsetarkoitus, vaan se on kertojansa näköinen ja palvelee päähenkilönsä tarinaa. Lunasta on kerrottava juuri näin.

                                                   *** 


Kaj Korkea-ahon ja Ted Forsströmin yhdessä kirjoittama tarina yläkoulun kuvitteellisesta arjesta pitää lukijan hyppysissään aina kirjan viimeiselle sivulle asti. Huumori ja teemat vetoavat varmasti kohde-ryhmäänsä, yläkouluikäisiin poikiin. Kirjailijakaksikko ei tyydy ainoastaan kertomaan yläkoululaisten kohelluksista.

Tekstiin on kätketty myös kritiikkiä tämän päivän mediaseksikkäästä elämänmuodosta. Tullakseen kuuluisaksi aiemmin piti tehdä jotakin todella merkittävää ja uraauurtavaa, kuten keksiä jokin tehokas lääke tai kirjoittaa puhutteleva kirja. Nykyään riittää, että polttaa takapuolensa vohveliraudalla ja levittää videota YouTubessa.   
Nuori lukija pääsee nauttimaan tekstistä ja harjoittamaan oivallisesti monilukutaitoaan. Oivaltavimmat ilmaukset löytyvät viestien tukena olevista kuvista ja kuvateksteistä, mikä on tässä laajuudessa uutta kotimaisessa nuortenkirjallisuudessa. Murrosikä on viidakko ja yläkoulu on eläintarha. Tämä kaikki tiivistyy jo kirjan nimessä. Zoo! Viraalit nerot nappaa lukemisen pariin. Ehkä tämän kirjan luettuaan pojat kyselevät muutakin luettavaa. 



Punni-kirjallisuuspalkinto jaetaan kotimaisen lasten- tai nuortenkirjan tekijälle esikoisteoksesta tai rohkeasta avauksesta lasten- ja nuortenkirjallisuudessa. 

Palkinto on saanut nimensä Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen tarinoita –kokoelmasta tutusta Punni-jäniksestä.

Punni-palkintoraatiin kuuluivat oppikirjailija Markku Töllinen, kirjailija Katja Krekelä ja lukiolainen Jaina Saviainen. Raadin puheenjohtajana toimi Lastenkirjainstituutin toiminnanjohtaja Kaisa Laaksonen.  


Olen arvioinut Mennään jo naapuriin -kirjan Helsingin Sanomissa  ja Pöntön arvio on julkaistu Lastenkirjahyllyssä

Lämpimät onnittelut kaikille palkituille  Lastenkirjahyllystä, myös Zoo! Viraalit nerot -kuvittaneelle Pentti Otsamolle




Ei kommentteja: