Eikka ja äiti eivät vähästä hätkähdä

Johanna Ilander: Eikka ja seitsemän sisarusta, 41 sivua, omakustanne 2017.

Lastenkirjainstituutin Kirjakori-näyttely on todellinen aarreaitta kenelle tahansa lastenkirjallisuudesta kiinnostuneelle. 

Missään muualla ei ole mahdollista nähdä yhteen koottuna lähestulkoon täydellistä kokoelmaa edellisvuoden aikana Suomessa ilmestyneestä lasten- ja nuortenkirjatarjonnasta. 

Lastenkirjainstituutin Kirjakori-näyttelyyn on koottu kaikki vuoden 2017 lasten- ja nuortenkirjat, jotka on saatu kustantajilta ja muilta tahoilta vapaakappaleina Lastenkirjainstituutin kirjaston kokoelmaan. 

Tilastotietoa näyttelystä löytyy täältä. 

Näyttely on avoinna Tampereella vielä kaksi viikkoa. Kiirehtikää! 

Kirjakorin kuvakirjahyllystä huomioni kiintyi oitis Johanna Ilanderin kuvakirjaan Eikka ja seitsemän sisarusta. 

Joskus tapahtuu tällaisiakin onnenkantamoisia, että omakustanteinen kuvakirja on säihkyvä helmi, jossa kaikki osa-alueet ovat jämptisti kohdallaan. 

Kuvakirjan aihe on hyvinkin tavanomainen: uuden pikkusisaruksen tulemiseen liittyvä hämmennys lapsen näkökulmasta. 

Johanna Ilanderin toteutus moneen kertaan aiemmin työstetystä aiheesta on kuitenkin omintakeinen ja hauska. Ja kuvakirjassa on äärimmäisen juonikas lapsipsykologinen ote.

Eikka ja äiti pitävät välinevarustelussa tolkun mukana, sillä
perinteisen vauvatilpehöörin lisäksi hankitaan myös korvatulpat ja äiti
 hitsaa perheen autoon laajennuksen. Johanna Ilanderin
kuvitusta kuvakirjaan Eikka ja seitsemän sisarusta (omakustanne 2017). 

Viisivuotias Eikka elää rauhallista pienperheen elämää yhdessä äitinsä kanssa. Mutta sitten äidin vatsa paisuu aivan valtavaksi. 

Sieltä on tulossa peräti seitsemän pikkusisarusta!

Eikka ei ilahtunut uutisesta yhtään, häntä kiukutti.

– Miten me selvitään niin monen vauvan kanssa, nehän itkevätkin koko ajan? Ja sitten sinä olet vain vauvojen kanssa, etkä minun enää ollenkaan! huudahti Veikka murtuneena.

 – Ei Eikka, tietenkin olen myös sinun kanssasi! Rakastan sinua yhtä paljon kuin aina ennenkin.

–   Eikö sinusta ole yhtään kivaa, että saat vihdoinkin kaipaamasi pikkuveljen tai –siskon ja vielä useamman samalla kertaa? kysyi äiti ihmeissään.

Äärimmäinen, absurdi liioittelu osuu tässä maaliinsa: onhan huomattavasti yleisempää, että pikkusisaruksia syntyy vain yksi kerrallaan. 

Eikan elämän myllerrykseen verrattuna yhden uuden sisaruksen ilmaantuminen tuntuu peräti kohtuulliselta ja paremmin hallittavissa olevalta muutokselta!  

Samankaltaista ideaa on hyödyntänyt ruotsalainen Pija Lindenbaum kuvakirjassaan Elsa-Marin pikkuisät (WSOY 1991). Yhden tavallisen isän sijasta tytöllä onkin seitsemän pikkuruista isää.   

Kuvakirjan taitto on poikkeuksellisen onnistunut.
Tekstille on löydetty oivaltavat paikat, ja kuvitus pääsee
 näin ansaitusti pääosaan. Johanna Ilanderin kuvitusta 
kuvakirjaan Eikka ja seitsemän sisarusta (omakustanne 2017). 

Eikan äidin mielestä perheen kasvamisessa on paljon myönteisiä puolia: Eikka ja äiti voivat ajaa tandem-pyörällä ja vetää peräkärryssä vauvoja, pullia leivotaan nyt monta pellillistä ja perhe voi perustaa oman kuoron!

Eikka työstää asiaa myös unissaan, mutta äiti on silloinkin järkähtämättömän tyyni.

Viime aikoina on – erityisesti Ruotsissa – kiinnitetty paljon huomioita lastenkirjojen sukupuolirooleihin. Eikan äiti on riemastuttavan suvereeni taidoiltaan ja asenteiltaan. Vasara ja hitsauspilli pysyvät hänen käsissään siinä kuin ompelukone ja pullasutikin. Äidin tyynen asenteen selityskin löytyy: hän joogaa silloin, kun Eikka on kaverillaan leikkimässä ja vauvat nukkuvat.

Hupsista: lapsivedet lorahtavat kesken pyykin ripustamisen.
Tämä aukeama herättää varmasti lapsessa tarpeen pitkäkestoiseen
keskusteluun! Johanna Ilanderin kuvitusta kuvakirjaan Eikka ja
seitsemän sisarusta (omakustanne 2017). 

Eikä äiti hätkähdä silloinkaan, kun lapsivedet lorahtavat kesken pyykin ripustamisen. Olen satavarma, että tällaista kohtausta ei olek koskaan aiemmin taltioitu kuvakirjaan! 

Eikan penseys sulaa – tietysti – kun hän näkee kolme veljeään ja neljä siskoaan ensimmäistä kertaa. Ja kun vielä vähän aikaa kuluu, Eikka ehdottaa äidille, että sisarukset voisivat muuttaa hänen huoneeseensa…

Ilanderin kuvakirjassa kuva ja lyhyt teksti ovat balanssissa keskenään.  Lyijykynän, tussin, puukynän ja peitevärin sekatekniikalla syntynyt kuvitustyyli on virkeä ja aukeamat levollisia. 

Tyylipuhdas lopputulos sysää siis ottamaan selvää kuvakirjan tekijästä.

Johanna Ilander on valmistunut  Aalto yliopistosta graafiseksi suunnittelijaksi ja kuvakirja on hänen opinnäytteensä.

Ilander tunnustaa ihailevansa Matti Pikkujämsän ja Marika Maijalan kuvituksia. Ihmishahmojen pitkäraajaisuuden ja pallopäisyyden osalta vaikutevelka Maijalaan on toki nähtävissä, mutta silti kuvitus vaikuttaa kokonaisuutena poikkeuksellisen freesiltä ja omaleimaiselta.

Johanna Ilanderilla on kokemusta myös tekstiilisuunnittelusta, tämä näkyy aukeamia hallitsevina printtipintoina. Eikan ja äidin koti on aistikkaasti mutta konstailematta sisustettu: tapetit, kankaat, lattiat ja vaatetus on värikkyydestään huolimatta harmonista silmäkarkkia. 

Opinnäytteessä Ilander kertoo kuvakirjan tekoprosessista, lähtökohdistaan, tavoitteistaan sekä tarinan ja kuvan yhteispelistä. Kiinnostavaa tietoa kenelle tahansa omasta kuvakirjasta haaveilevalle!