torstai 5. heinäkuuta 2018

Kompatarinoita ja muita kesäpuuhia Lassen ja Maijan kanssa













Martin Widmark: Lasse-Maijan kesälomakirja, puuhaa ja pulmia koko kesäksi, kuvittanut Helena Willis, suomentanut Outi Menna, 95 sivua, Tammi 2018.





Toisinaan aikuinen haluaa kuulustella lapsen lukukokemusta ja luetun ymmärrystä ja omaksumista hyvinkin tarkoilla, yksityiskohtaisilla kysymyksillä. 

Metodi puoltaa paikkaansa aika ajoin, mutta pahimmillaan se voi myös lannistaa lapsen kiinnostuksen lukemiseen.

Selvästi kesäloman joutilaisiin päiviin täsmätuotettu Lasse-Maijan kesälomakirja testaa lapsen hoksottimia ja tarkkaavaisuutta Leikitään salapoliisia –kertomuksessa.  

Vallilan koulun rehtori järjestää kevätlukukauden viimeisen päivän kunniaksi kilpailun, jossa Pirkko Pulmu, poliisimestari ja pappi kertovat kukin oman tarinan, johon on piilotettu pieni vale tai virhe.

Ihan helppoja nämä ”salapolisiitehtävät” eivät ole, mutta voivat kyllä havahduttaa lapsen miettimään erilaisia lukutapoja ja keskittymistä erilaisiin tekstityyppeihin.



Hiljattain luistavan lukutaidon omaksunut lapsi ei välttämättä aina edes malta pysähtyä tarinan kaikkien nyanssien äärelle, kun sananmukaisesti ahmii ja hotkii tarinaa eteenpäin.

Tarinan lisäksi kirjasta löytyy muun muassa täytettäviä ystäväkirjan sivuja, kirjasarjan keskusmiljööseen, Vallilan kaupunkiin liittyvä tietovisa ja lautapeli, muistitesti, piirustustehtäviä, etsiväsudoku ja salakielitehtävä.


1 kommentti:

Pikku Pia kirjoitti...

Olisipa hauskaa tietää, minkä kaupungin mikä osa on alkuperäitekstissä antamassa pohjan kääntäjälle käyttää Vallilaa..! (Voisiko kyseessä olla jokin Tukholman "vastaava" lähiö?)