tiistai 21. elokuuta 2018

Autoja ihan ruuhkaksi asti













Carl Johanson: Autosanakirja, suomentanut Kirsikka Myllyrinne, 32 sivua,  Etana Editions 2018. 





Leikki-ikäiset ja vähän vanhemmatkin lapset rakastavat asioiden nimeämistä. Tähän tarpeeseen julkaistaan paljon erilaisia kuvasanakirjoja. 

Ruotsalaisen Carl Johansonin Autosanakirja on kompakti kuvasanakirja kaikille liikennevälineistä kiinnostuneille.

Sen harkitun pelkistetty design-ilme miellyttää myös aihepiiristä kenties vähemmän kiinnostuneita aikuisia.

Autosanakirja on hauska löytö tänä vuonna neljä vuotta täyttävältä visuaalisesti raikkaisiin lastenkirjoihin erikoistuneelta pieneltä Etana Editions -kustantamolta. Isot kustantamot julkaisevat nykyisin harmillisen vähän yksittäisiä kuvakirjoja ohi valtavirran tarjonnan. 



Palo- ja pelastusautoista on moneksi.
Carl Johansonin kuvitusta kuvasanakirjaan 

Autosanakirja (Etana Editions 2018). 



Aukeamilla on – ihan oikeiden kulkuvälineiden lisäksi –  myös runsaasti kuriositeetteja. Mitäs tuumaatte esimerkiksi  leivosautosta, pusuautosta tai savupiippuautosta?




Aukeamalla vasemmalla ylhäällä täydellinen auto, alakulmassa
 sokkeloauto ja oikealla alhaalla leivosauto, monen muun 

kuriositeetin lisäksi. Carl Johansonin kuvitusta kuvasanakirjaan 
Autosanakirja (Etana Editions 2018). 


Mukana on siis oikeiden ajoneuvojen lisäksi myös monia mielikuvituksellisen näköisiä mutta ihan toimivilta näyttäviä menopelejä. Kirja inspiroi näin omiin keksintöihin ja piirustuksiinkin.



Kaivurit ja erilaise maansiirtoon erikoistuneet koneet ovat saaneet 
oman aukeaman. Carl Johansonin kuvitusta 
kuvasanakirjaan Autosanakirja 
(Etana Editions 2018). 


Muita kulkuvälineistä kertovia lastenkirjoja:



Emelie Andrén: Ruuhkaa autokorjaamolla, suomentanut Marjo Lemponen, Otava 2017

Ville Hytönen & Mira Mallius: Tootoo-vaari ja tötteröauto, Savukeidas 2017

Niina Pirhonen: Viuh viuh; Brum brum, Otava 2016 ja 2017

Tapani Bagge & Jusa Hämäläinen: Rohkea pikku auto -sarja, Tammi v:sta 2013 

Aino Havukainen & Sami Toivonen: Veera ja menopelit, Otava 2012

Riikka Juvonen: Roope roska-auto, Tammi 2012

Norberg Golluch & Helmut Kollars: Mitä tapahtuu autokorjaamossa, suomentanut Tuula Syvänperä, Kustannus-Mäkelä 2005 

Ian Fleming: Chitty Chitty Bang Bang, kuvittanut Kati Närhi, suomentanut Inka Parpola, Arthouse 2003

Toim. Sanna Jaatinen: Vauhtipyörä, meidän lasten runot, kuvittanut Matti Pikkujämsä, Otava 2002

George Johansson & Jens Ahlbom: Masa Mainio kertoo autoista, suomentanut Laila Rauhala, Kolibri 2002 

Richard Scarry: Richard Scarryn autokirja, suomentanut Laila Rauhamaa, Kolibri 1996 

Kalervo Järvensivu: Otsolan palokunnan kiireinen päivä, WSOY 1995

Mauri ja Tarja Kunnas: Hurjan hauska autokirja, Otava 1993

Barbro Lindgren: Oskari ja auto, suomentaut Maare Koivunen, Tammi 1981

Inger Sandberg: Sadan auton poika, suom. Mirkka Rekola, Weilin+Göös 1967

Ei kommentteja: