tiistai 16. lokakuuta 2018

Moraalin ytimessä






Tuula Kallioniemi: Kaksoisolennot, 176 s., 
Otava 2018. 










Tuula Kallioniemi on viime aikoina työstänyt lasten- ja nuortenromaaneissaan yhteiskunnallisen eriarvoisuuden ja moniarvoisuuden teemoja luontevasti ja tuputtamatta. 

Useammassa hänen teoksessaan on aktiivisina pää- tai sivuhenkilöinä romaneja, vammaisia tai köyhien perheiden lapsia. 

Kallioniemi ei kuitenkaan pidä niin sanotusti raflaavasti meteliä näiden kirjasankareidensa erityispiirteistä. Lukija saa kuin huomaamattaan tietoa itselleen vieraammista ilmiöistä ja kulttuureista.

Kallioniemen syksyn uutuus Kaksoisolennot on kuitenkin edeltäjiään huomattavasti ohjelmallisempi teos. 

Osittain lukijan hämmennys johtuu varmasti myös maagisen realismin tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntämisestä osana kerrontaa.   

Varakkaan perheen vesa Steffe ja romanikeräjäläinen Mihai törmäävät toisiinsa ja heidän identiteettinsä vaihtuu päikseen. 

Steffen on henkensä ja elantonsa pitimiksi tehtävä liigan pomon vaatimia rikoksia ja Mihai pääsee maistamaan hyvinvointi-Suomen luksusta. Kumpikaan ei kuitenkaan varsinaisesti nauti uudesta elämästään. 

Kaksoisolennon motiiivia on käytetty maailmankirjallisuudessa kautta aikojen. Hieman samankaltainen tilanne löytyy esimerkiksi Nikolai Gogolin Nenä-novellista. 

Lähempänä nuortenkirjagenreä aihe on ollut myös esillä Mark Twainin 1500-luvulle sijoittuvassa Prinssi ja kerjäläispoika -tarinassa. 

Kalllioniemen varhaisnuortenromaanin jännitteen syntymisen edellytys on tietysti se, että kummankaan teinipojan lähipiiri ei huomaa identiteettivarkautta lainkaan. Törmäys vaihtaa luonnollisesti myös poikien kielen toiseksi, eli he eivät pysty ilmaisemaan tapahtuman traagisuutta kenellekään.


   – Kuka minä olen? Mihai ajatteli pelästyneenä. 

Tähän asti hän oli aina tiennyt olevansa rutiköyhän perheen lapsi. Syntymätodistuksen puuttumisen vuoksi häntä ei oikeastaan ollut edes olemassa. Mihai oli poika, joka oli lähetetty ventovieraan joukon kanssa kauas vieraaseen maahan hankkimaan rahaa perheen elatukseen. Siihen ei ollut vastaan pullikoimista. Oli tehtävä niin kuin suku määräsi. Mutta miksi Mihai oli keltaisessa talossa, ja miksi häntä luultiin Steffeksi? 
   – Mirellen kasvoilla häivähti synkkä varjo.   
Steffe oli kyllin vanha tajutakseen, mitä Mirellen mielessä ehkä liikkui. Kyllä hän tiesi ihmiskaupasta. Äkkiä hänen teki mieli halata Mirelleä. Tunne oli outo. Ei hänellä ollut tapana surkimuksia sääliä. ”Sääli on sairautta.” Steffe muisti käyttäneensä tuota lausetta useammin kuin kerran. Varsinkin silloin, kun joku oli harvoin erehtynyt puolustamaan Pönää.  

Poikien identiteetit palaavat kohdilleen, kunhan he ovat ensin oppineet työstämään asioita ja moraalin ydinkysymyksiä perinpohjaisesti. 

Kumpi pojista hyötyy tästä enemmän, se jätetään lukijan pohdittavaksi. 

Kumpaakaan pojista ei esitetä lähtökohtaisesti hyvänä tai pahana. Kallioniemi sysää paljon lukijan omantunnon ja itsetutkiskelun varaan. 

Kaksoisolentojen täyteen pakattu moraalieetos tuo ajoittain mieleen Zacharias Topeliuksen osoittelevat sadut.

Viitseliään opettajan ohjauksessa Kaksoisolennot tarjoaa kuitenkin varmasti mehevää keskustelua esimerkiksi elämänkatsomustiedon tai filosofian oppitunneille. Yhteiskunnallisen eriarvoisuuden lisäksi romaani nostaa esille koulukiusaamisen karut toimintamekanismit. 


Tänään vietetään valtakunnallista asunnottomien yötä.  




keskiviikko 10. lokakuuta 2018

"Jokainen taaplaa tyylillään", eli kumous Suurkorvessa














Hannu Mäkelä: Voimalla seitsemän pöllön, kuvittanut Elina Warsta, 119 sivua, Tammi 2017. 









On erinomaisen hienoa, että isotkin kustantamot vielä aika ajoin poimivat lastenkirjavalikoimaansa pieniä, kimmeltäviä kotimaisia helmiä, joiden arvo ja ainutkertaisuus on pienissä, itsestään meteliä pitämättömissä vivahteissa. 

Hannu Mäkelän viime vuonna ilmestynyt lastenromaani viittoo jo nimellään Aleksis Kiven klassikkoteokseen, mutta osansa saa myös Kalevala, joka on ollut innoittajana tarina lopusta löytyvälle pöllöjen Pönttö-Kalevalalle.

Voimalla seitsemän pöllön kertoo Suurkorven metsän kätköissä asuvasta pöllöyhdyskunnasta, jota huuhkaja, Isopöllö, yrittää luotsata isällisin, mutta itsevaltaisin ottein jotakin epämääräistä, mutta parempaa kohti. 


Isopöllö luo katseen jylhään valtakuntaansa. Elina Warstan
kuvitusta Hannu Mäkelän lastenromaaniin
Voimalla seitsemän pöllön (Tammi 2017). 


Pöllö tunnetaan yhä eläinkunnan viisaana filosofina, mutta nykyelämän houkutukset hätyyttävät jo niitäkin: 

Onhan niin, että monet pöllöistä osasivat sentään vielä lukea, milloin pöllöpuhelimien hipelöinniltä, Huhuu-piilosilta ja sulkapalloiluiltaan ehtivät. Kun ne löysivät Kivipöllön raapustamia tuohenpaloja, ne eivät aina laittaneet niitä suoraa päätä nuotioihin, vaan lukivat ensin lauseet, joita tuohille oli ilmestynyt.  
Toisaalla Valkopöllön kerrotaan 

     – harrastavan kaiken maailman pelejä käpypokerista hiirilottoon, minkä seurauksena laskuja siunaantui niin, että se pinosi laskut huoneensa nurkkaan ja kylmän talven tullen käytti niitä uunin sytykkeinä.

Kaikille Mäkelän lastenkirjoille on ominaista kielen täyteläisyys, suomen kielen koko rikkaan repertuaarin hyödyntäminen, kielen poljento, oikulliset sanajärjestykset ja toisinaan vanhahtavatkin ilmaisut. Mäkelä on myös viehtynyt erilaisiin kielikuviin. Tekstiin tulee tätä kautta poikkeuksellisen intiimi tuntu ja se  suorastaan vaatii ääneen lukemista.   
Hannu Mäkelä on kirjoittanut moderneja faabeleita (esim. Jänis ja jänönapila, Otava 1989). Hän on työstänyt ystävyyden ja yhteishengen tärkeitä avuja monissa eläinyhteisöjä kuvaavissa lastenromaaneissaan (mm. Sinitiainen, perhonen, punavarpunen, Tammi 1992 ja Miuku & Mouku, Tammi 1993)Voimalla seitsemän pöllön -lastenromaanin kaltainen lintuyhteisö löytyy myös Pönttölän väestä (Tammi 1992), josta Mäkelä sai Finlandia Junior -palkinnon. 

Mäkelä ei ole koskaan pitänyt lastenkirjoissaan turhaa kiirettä. Hän antaa tilaa myös lapsen sisäisille mielenliikkeille ja kannustaa ihmettelemään arkisia, vähäpätöiseltä tuntuvia asioita ja kehottaa näin tarttumaan hetkeen. 

Pöllöjen katseista löytyy uteliaisuutta, pelkoa ja ennakkoluuloisuutta. Elina Warstan kuvitusta Hannu Mäkelän lastenromaaniin 
Voimalla seitsemän pöllön (Tammi 2017). 

Isopöllön hieman flegmaattiseen vallanpitoon tulee vauhtia, kun samoja reviirejä hätyyttelevät myös harakat, jotka mennen tullen kyseenalaistavat Isopöllön aikeet. Ilman suurempaa diplomatiaa siivekkäät kuitenkin pääsevät sovintoon metsän hallintaoikeudesta: pöllöthän huhuilevat öisin ja harakat räkättävät päivisin. 
Mäkelä tuntee Aleksis Kiven myös kansalliskirjailijasta kirjoittamansa romaanin Kivi (Tammi 2010) kautta. 

Lastenromaanin kieli on itsessään kunnianosoitus Aleksis Kiven sointuvalle kielelle:

Siinä vierähti hetki jos toinenkin. Niiden aikana muutkin linnut heräsivät, käet kukahtivat, kukat kullaiset kedolla nostivat silmänsä taivaisiin ja mustarastas viritti huilunsa entistä parempaan sointiin ja antoi sonaattinsa kajahtaa. Sen sävelien myötä muut pöllöt vaipuivat yhä syvempään ja suloisempaan uneen.    
Mäkelän lastenkirjoissaan viljelemää tyyliä voi mielestäni hyvin perustein kutsua verkkaiseksi lastenproosaksi

Loppua kohti lintujen yhteiselo kiertyy jo näin sovinnolliseksi.
Elina Warstan kuvitusta Hannu Mäkelän lastenromaaniin
Voimalla seitsemän pöllön (Tammi 2017).  

Kiven Seitsemän veljeksen tapaan myös pöllöyhdyskunnan elo kiertyy tyveneen lopetukseen, jossa luodaan vielä katse kaikkien pöllöjen tulevaisuuteen.  

Lastenromaanin teemaksi nousee moniarvoisuus ja rauhanomainen rinnakkainelo. Tätä viisautta tarvitaan yksilötasolla ja maailmanpolitiikassakin:

Väliin hankalasta, mutta usein myös niin ihanasta maailmasta löytyy kyllä yhä tilaa kaikille. 


Hannu Mäkelän lastenkirjoja on vuorollaan kuvittanut moni eturivin kuvittaja. Elina Warsta on luonut hurmaavia pöllöpotretteja ja  jättänyt metsämiljöön kuvauksen vähemmälle. 

Viimeisellä sivulla Mäkelä antaa myös lukijalle vinkin, mistä voi lukea lisää pöllöjen myöhemmistä seikkailuista: www.omamielikuvitus.fi.










sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Etana on näyttänyt sarvensa ja taitonsa


















Hetki sitten on Turun kirjamessuilla jaettu Lastenkirjainstituutin Onnimanni-palkinto, jonka sai Etana Editions -kustantamo.  

Kuvakirjoihin erikoistunut kustantamo palkitaan rohkeudesta ja visionäärisyydestä, jolla se on edistänyt kuvakirjojen arvostusta Suomessa. 



Réka Király ja Jenni Erkintalo Etanan messuosastolla
palkinnonjaon jälkeen
Turussa. Kuva PHH. 

Ohessa perustelut:

Jenni Erkintalo ja Réka Király ovat luotsanneet vuonna 2014 perustamaansa kustantamoa rohkeasti ja visioihinsa uskoen. Etana Editions -kustantamon toiminta on edistänyt kuvakirjojen yleistä arvostusta Suomessa. Kustantamon kirjat todistavat, että kuvakirja ei ole vain pikkulasten kirjallisuutta, vaan kiinnostaa monen ikäisiä.   
Etana on kiiruhtanut hitaasti ja harkitusti eteenpäin, tuntosarvet herkästi ojossa.  
Etanasta on muutamassa vuodessa tullut varteenotettava toimija suomalaisella lastenkirjakentällä. Sen monipuolinen kuvakirjavalikoima haastaa myös isompia kotimaisia kustantamoita muistamaan, kuinka tärkeä kuvakirja on lapsen esteettisen maun, muotokielen ja taidekasvatuksen koulijana.  
Ensimmäisenä Etanan toimintavuotena 2014 ilmestyi kaksi pikkulasten katselukirjaa. Ensi vuoden kustannusohjelmassa on jo kymmenkertainen määrä kotimaisia ja käännettyjä kuvakirjoja. Etanan keskeisenä tavoitteena on alusta lähtien ollut tehdä Suomen markkinoille kansainvälisestikin kiinnostavia kirjoja. 
Näissä tavoitteissa on onnistuttu nopeasti: Etana on luonut suhteita moniin ulkomaisiin, samanhenkisiin kustantamoihin, joiden kirjoja käännetään suomeksi. Etanan kustantamia suomalaisia kuvakirjoja on jo myyty moneen maahan, mm. Ruotsiin, Italiaan, Espanjaan, Puolaan, Yhdysvaltoihin ja Kiinaan.    
Etanan erityisenä ansiona on sen terävä profiili ja fokus: Etanan kirjoissa kuva on itseoikeutetusti kuningas ja ykkönen. Etana haastaa myös kuvakirjoihin tekstin tekeviä kirjailijoita visuaaliseen rohkeuteen. Toisaalta se haluaa antaa kuvittajille mahdollisuuden kokeilla rahkeitaan tekstin tekijöinä.  
Kaikki Etanan kustantamat kirjat ovat ulkoasultaan poikkeuksellisen viimeisteltyjä: monissa kirjoissa on perinteinen kluuttiselkä, kirjojen paperi tai kartonki valitaan käyttötarkoituksen mukaan ja näin pyritään lapsiystävällisiin ratkaisuihin. Kustantamo kiinnittää erityistä huomiota taiton lisäksi painotyön eri vaiheisiin. Etana pitää tärkeänä, että valmiin kirjan värimaailma on uskollinen kuvittajan kuvitusoriginaaleille.   
Näillä toimillaan kustantamo viestii, että vaikka lastenkirjat ovat lapsiperheissä ennen muuta käyttökirjallisuutta, kirjat voivat silti olla samanaikaisesti muotoilunsakin puolesta ilo silmälle.   
Monet Etanan kirjat houkuttavat lasta vapaaseen leikkiin, luovaan ilmaisuun ja mielikuvitteluun. Etanan kirjallisuuskasvatusfilosofian mukaan parhaimmat tarinat ovat niitä, jotka kysyvät enemmän kuin antavat valmiita vastauksia.  
Etanan kustantamat kirjat ovat saaneet lukuisia kotimaisia tunnustuksia, mm. Vuoden kauneimmat kirjat- ja Vuoden huiput -kilpailuissa. Kuvakirjat on noteerattu myös kansainvälisesti mm. Bolognan lastenkirjamessuilla ja yksittäiset teokset ovat yltäneet kansainvälisen Youth Libraryn ylläpitämälle suosituslistalle ja IBBY Finlandin kunnialistalle. Réka Király ja Jenni Erkintalo olivat myös tänä vuonna Suomen nimeämiä ehdokkaita kansainväliselle ALMA-palkinnolle. 


Helsingissä asuvat Jenni Erkintalo (s. 1978) ja Réka Király (s. 1977) ovat graafisia suunnittelijoita ja kuvittajia. Kumpikin on valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta taiteen kandidaatiksi. Unkarilaissyntyinen Király on valmistunut myös Unkarin kuvataideakatemiasta. 

Erkintalo ja Király ovat tehneet töitä graafisen suunnittelun ja mainonnan parissa ja julkaisseet useampia omia kuvakirjoja. Heidän kuvituksiaan on nähty yksityis- ja yhteisnäyttelyissä Suomessa ja ulkomailla. Kaksikko on järjestänyt myös muotoiluun ja tarinankerrontaan keskittyviä työpajoja lapsille. 

Lastenkirjainstituutin Onnimanni-palkintoa on jaettu vuodesta 1993 lasten- ja nuortenkirjallisuutta tai sen asemaa ja merkitystä edistävästä teosta tai toiminnasta. Palkinnon voi saada yksittäinen henkilö tai yhteisö. 

Tunnustuspalkintoon kuuluu Marjatta Kureniemen saturomaani Oli ennen Onnimanni sekä kolme raha-arpaa.   

Palkintoraadissa olivat toiminnanjohtaja Kaisa Laaksonen (pj.), kriitikko Päivi Heikkilä-Halttunen (siht.), kuvittaja Jani Ikonen, FT, emeritaprofessori Leena Kirstinä sekä toimittaja Anu Tuomi-Nikula.  





perjantai 5. lokakuuta 2018

Pääskysen siivin eteenpäin


Otavan julkaiseman lastenlehti Pääskysen
ensimmäisen vuosikerran ensimmäisen numeron kansilehti
14. tammikuuta 1907.












PHH:n puhe Turun Kirjamessuilla Suomen Nuorisokirjailijat ry:n Pääskynen-kunniakirjan jakotilaisuudessa perjantaina 5. lokakuuta klo 15.45. 


Hienoa ja huimaa. Monestakin syystä. 
Aiemmat Pääskys-kunniakirjan saaneet lasten- ja nuortenkirjallisuuden monitoimimiehet ja -naiset ja yhteisölliset kirjalliset toimijat ovat nimittäin kaikki minulle eri tavoin tuttuja. 
Kari Vaijärven päätoimittamassa Tyyris Tyllerössä julkaistiin ensimmäinen lasten- ja nuortenkirjallisuuden tutkimukseen liittyvä artikkelini syksyllä 1989. 
Lasten- ja nuortenkirjallisuuden kriitikkoon ja kävelevään tietopankkiin Ismo Loivamaahan tutustuin 1990-luvun alkupuolella. Edelleen ajoittain ruodimme Ismon kanssa puhelimitse ja viimeisen vajaan vuoden ajan myös sähköpostitse  alan ilmiöitä. Olen myös avoimesti kadehtinut Lapsen maailma -lehden pitkäikäistä lasten- ja nuortenkirjapalstaa, jota Kerttu Manninen piti ennen Ismo Loivamaata 1950-luvulta aina vuosituhannen taitteeseen asti.
Lisensiaatin- ja väitöstutkimuksissa aiheenani oli lasten- ja nuortenkirjailijoiden aseman ja ammatti-identiteetin kohentuminen 1940–50-luvulla. Siihen vaikuttivat muun muassa lasten- ja nuortenkirjakritiikin vakiintuminen päivälehdissä, apurahoitus ja Nuorten kirja ry:n perustaminen. Opinnäytteitä varten haastattelin tammikuussa 1995  Toini Havua, joka oli ensimmäinen Pääskynen-kunniakirjan saaja vuonna 1981. Haastattelu 87-vuotiaan Toini Havun kotona Käpylässä oli monin tavoin ikimuistoinen! 
Samoihin tutkimushankkeisiin haastattelin Henry Granforsia, Irja Lappalaista ja Kerttu Mannista. Kerttu Mannisella oli tapana soittaa 1990-luvulta aivan vuosituhannen taitteeseen asti kerran tai pari vuodessa äidillisiä neuvopuheluita, joissa hän muistutti lasten- ja nuortenkirjakriitikon työn vastuista ja velvoitteista. Toini Havu, Henry Granfors, Irja Lappalainen ja Kerttu Manninen ovat kaikki jo siirtyneet tuonilmaisiin, kuten myös Vuokko Blinnikka, joka toivotti minut ystävällisesti tervetulleeksi Suomen Nuortenkirjaneuvoston eli nykyisen IBBY Finlandin toimintaan 30 vuotta sitten, vuonna 1988.  
Nuortenkirjaneuvoston ja nykyisen IBBY Finlandin kautta ja muitakin polkuja pitkin tutuiksi ovat tulleet Maija Karjalainen ja Arja Kanerva. Kaisa Langen, Arja Kanervan ja viime marraskuussa edesmenneen Maria Laukan toimittama Mielikuvia oli minulle heräte paneutua kuvakirjallisuuden tutkimukseen. Maria opasti minua lempeästi mutta vaativasti tutkimaan lastenkirjan kuvaa entistä tarkemmin.    
Säännöllisen ja asiantuntevan lasten- ja nuortenkirjakritiikin vähentyessä eri medioissa kirjavinkkarien työn merkitys on noussut lasten ja nuorten lukemaan innostamisessa. Kirjavinkkarit jalkautuvat lasten ja nuorten pariin kertomaan innostavasti uusista ja toisinaan vähän vanhemmistakin lasten- ja nuortenkirjoista. Toivoisin, että kirjavinkkarien työ saisi osakseen enemmän julkista arvostusta.   
Marja-Leena Mäkelän ja Reetta Saineen kirjavinkkauksien latautunut tunnelma ja innostus ovat olleet minulle yhtenä kimmokkeena lasten- ja nuortenkirjakritiikkien teossa. Kuinka koukuttaa päivälehtikritiikin kautta eri ikäiset lukijat innostumaan uusista lasten- ja nuortenkirjoista – eri keinoilla mutta samalla intensiteetillä? 
Vuonna 2003 olin Lukukeskuksen entisen toiminnanjohtajan, Riitta Vaismaan, aloitteesta koolle kutsutussa työryhmässä perustamassa lasten kirjallisuuslehti Vinskiä. Lehden esikuvana voi pitää vuonna 1906 perustettua Anni Swanin toimittamaa lastenlehti Pääskystä, jossa lapsetkin saivat monin tavoin osallistua lehden tekoon.
BTJ Kirjastopalvelun kanssa olen tehnyt kolme kirjaa ja muutaman pienemmän julkaisun. Karl Grünnin kotimaisen realistisen nuortenromaanin tutkimukset ovat olleet hyödyksi omissa tutkimushankkeissani. 
Ja kuinkas ollakaan, kolme vuotta sitten Pääskynen-kunniakirjan sai Turun kirjamessut. 
Olen aina pitänyt Turun kirjamessujen tunnelmasta. Messut ovat minulle, pienikokoiselle ihmiselle, juuri sopivan kokoiset. Päässäni ei yleensä surise Turun messujen jälkeisinä päivinä ihan niin pahasti kuin Helsingin kirjamessuilta palatessa.  

Suomessa lasten- ja nuortenkirjallisuuden toimijoiden piirit ovat todella pienet. 
Kaikki tuntevat toisensa, yhteydenpito on mutkatonta ja helppoa. 
Ensimmäisen Pääskys-kunniakirjan vuonna 1981 saanut Helsingin Sanomien kriitikko Toini Havu piti yhtenä oman kriitikon työnsä mittarina sitä, kuinka monta haukkumakirjettä ja kukkalähetystä hän sai kritiikeistään kirjailijoilta. 
Ajat ja sopivaisuussäännöt ovat muuttuneet sitten 1940–50-luvun. 
Mutta toki myös kriitikko ja tutkija kaipaa toisinaan palautetta työstään. 
Arvostan tätä Pääskys-kunniakirjaa nimenomaan siksi, että se tulee lasten- ja nuortenkirjailijoilta. 

Suomalainen lasten- ja nuortenkirjallisuus on ollut koko 2000-luvun murroksessa. 
Juuri sen vuoksi on mielestäni erityisen tärkeää, että kaikki lasten- ja nuortenkirja-alan toimijat – kirjailijat, kuvittajat, kustantajat, kirjakauppiaat, kirjastoammattilaiset, varhaiskasvattajat, opettajat, järjestöt, instituutiot ja kriitikot ja tutkijat – työskentelevät yksituumaisesti ja samassa rintamalinjassa yhteisenä tavoitteena lasten ja nuorten lukemaan innostaminen. 
Näin tehtiin, kun perustettiin Nuorten Kirja ry lähes päivälleen 72 vuotta sitten, ja niin pitää tehdä myös nyt ja aina. 


Suomen Nuorisokirjailijat ry:n Pääskys-kunniakirjan saaneet vuosilta 1981–2015

1981 Toini Havu 
1983 Irja Lappalainen
1985 Vuokko Blinnikka
1987 Henry Granfors
1989 Mielikuvia-kirjan toimittajat Arja Kanerva, Kaisa Lange & Maria Laukka
1991 Kerttu Manninen 
1994 Lapsen Maailma -lehti: Soili Niklander & Mauri Upanne
1996 BTJ Kirjastopavelu Oy:n kustannustoiminta
1998 Ismo Loivamaa 
2001 Maija Karjalainen
2003 Karl Grünn
2005 Riitta Vaismaa
2008 Reetta Saine
2010 Kari Vaijärvi
2013 Marja-Leena Mäkelä
2015 Turun Kirjamessut   


Joko tunnet Onnimannin?


Kansikuva: yksityiskohta Anne Vaskon
kuvituksesta Heli Laaksosen
runokirjaan Ykköne (WSOY 2018). 












Onnimanni 3/2018. Lastenkirjainstituutin julkaisema lasten- ja nuortenkirjallisuutta ja sen tutkimusta edistävä lehti. Ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Kestotilaus 38 euroa. Lehti sisältyy Lastenkirjainstituutin kannatusyhdistyksen jäsenmaksuun, 35 euroa. Opiskelijahinta 20 euroa. Päätoimittaja Päivi Heikkilä-Halttunen. 



Toissapäivänä tai viimeistään eilen kopsahti monen lasten- ja nuortenkirjaentusiastin postilaatikkoon Lastenkirjainstituutin Onnimanni-lehti.

Lehden toimitusvastuu siirtyi alkukesällä Onnimannin pitkäaikaiselta päätoimittajalta Tuula Korolaiselta minun kontolleni. 

Lehti on toki minulle läpikotaisin tuttu. Ensimmäinen juttuni ilmestyi Onnimannissa 2/1989 ja lehden tuntipalkkaisena toimittajana olen tehnyt töitä yhtäjaksoisesti vuodesta 1991 alkaen. 


Syksyn Onnimannissa luodataan vielä viime vuoden Kirjakori-näyttelyn lasten- ja nuortenkirjatrendejä kirjastosihteeri Päivi Antilan artikkelissa. FM Hanna Järvenpää esittelee Lastenkirjainstituutin valtakunnallisen erikoiskirjaston ainutlaatuisia valikoimia, joista hyötyvät monet tahot. 

Onnimanni pyrkii joka numerossaan nostamaan lasten- ja nuortenkirjallisuuden tekijöitä esiin haastatteluin. Kolmosnumerossa yksi harvoista suomalaisista lasten sarjakuvan tekijöistä, Anne Muhonen, kertoo työnsä iloista ja haasteista.   

Lastenkirjainstituutin toiminnanjohtaja Kaisa Laaksonen summaa ajatuksiaan Lukutaitofoorumin asiantuntijatyöryhmätyöskentelystä otsikolla Lukutaitoa kaikille miljoonalla eurolla.

Tänään alkavien Turun kirjamessujen teemamaana on Viro, ja sen kunniaksi tutustutaan toimittaja Jouko Grönholmin artikkelissa virolaiseen tyttökirjaklassikkoon, Silvia Rannamaan Kadriin

Kirjastonhoitaja Leena Laakson artikkelissa Ollaan hyviä köyhille paljastuu Zacharias Topeliuksen vanhasta lastennäytelmästä lähiluvussa yllättävänkin ajankohtaisia, yhteiskunnallisia säikeitä.

Muistokirjoituksilla kunnioitetaan edesmenneitä bibliofiili Kari Rahialaa ja lastenkirjailija Vuokko Niskasta

Pikku-uutisissa kerrataan uusimpia lasten- ja nuortenkirja-alan kuulumisia.

Tärkeä osa Onnimannia on myös uusimman lasten- ja nuortenkirjallisuuden arviointiin paneutuva Puntari-osasto. Kolmosnumerossa julkaistaan poikkeuksellisesti peräti 26 kuluvan vuoden uutuuden arviot.  

Alan tutkimuksia ja muuta tietokirjallisuutta arvioidaan Seula-palstalla, josta löytyy Terhi Laitisen arvio Jukka Parkkisen elämäkerrasta Aapeli. Aika hyvä kirjailijaksi  (Docendo 2018), Elina Koivusen arvio Markus Långin kokoamasta ja suomentamasta Lewis Carrollin (Charles Dodgsonin) Kirjeitä lapsiystäville ja muita kirjoituksia -kokoelman toisesta, laajennetusta laitoksesta (Omakustanne 2018) sekä Veli-Matti Huhdan arvio Satu Apon Ihmesatujen historiasta (SKS 2018). 

Onnimannin uusimman numeron aineistosta saa maistiaisia Lastenkirjainstituutin verkkosivujen kautta. 

Onnimannilla on paljon asiantuntevia, vakituisia avustajia, mutta toivotan tiimiin mukaan myös uusia avustajia. Otan varteen juttuvinkkejä ja lupaan kuunnella herkällä korvalla palautetta.  

Tehdään yhdessä lasten- ja nuortenkirjoja paremmin näkyviksi! 



torstai 4. lokakuuta 2018

Rakas pehmolelu hukassa ja kaikki pielessä












Hannamari Ruohonen: Missä olet, Eppu? 32 sivua, WSOY 2018. 









Tampereella syntyneestä ja nyttemmin perheineen Ahvenanmaalla asuvasta Hannamari Ruohosesta (s. 1979) on muutaman viime vuoden aikana sukeutunut yksi kiinnostavimmista  lapsen arjen kuvaajista kotimaisissa kuvakirjoissa.

Hänen rouhea ja lapsellekin helposti lähestyttävä puuvärikynätekniikkansa on sympaattinen. 

Ruohosen värimaailma on raikas. Tasaisten väripintojen sijaan Ruohonen käyttää taitavasti värien sävyjä, jotka sekoittuvat kauniisti toisiinsa ja tuovat näin kuviin eletyn elämän tuntua. 

Ruohosen tulkinnat modernin lapsiperheen arjesta ovat tallentuneet jo useamman kustantamon kautta julkaistuihin kuvakirjoihin. 

Kustantamo S & S:n verkkosivuilla hän sanoo kirjoittavansa mieluiten "lastenkirjoja, joissa on sanomaa, sekä kuvissa oma kerroksensa, jota ei tekstistä voi lukea".


Taitonsa tunnekylläisen ja dynaamisen tekstin tekijänä Ruohonen näytti  viime vuonna Kadonnut äitini -kuvakirjassa (S & S). 

Missä olet Eppu? onnistuu kuvaamaan monia kiinnostavia teemoja, joita ei ole aiemmin hoksattu nostaa näin tunteisiin käyvällä tavalla kuvakirjan aiheeksi.






Joukkoliikenne kunniaan! Junassa matkustaminen on harvoin jos 
koskaan päätynyt kotimaisen kuvakirjan arkiseksi miljööksi.  
Rikke, äiti ja pikkusisarus junassa ja Eppu hukassa. Hannamari 
Ruohosen kuvitusta kuvakirjaan Missä olet, Eppu? (WSOY 2018). 


Rikellä, äidillä ja vauvalla on hirmuinen hoppu junaan. 

Siinä hötäkässä Riken rakas pehmolelu, pitkäkärsäinen Eppu, joutuu hukkaan. Kotona Rikke on epätoivoinen. 

He tulevat kotiin. Eikä Eppua ole vieläkään löytynyt. Äiti kyselee ja miettii.  
     Missä sinä näit Epun viimeksi? Oliko se mukana 
vessassa? Tippuiko se maahan, kun juostiin junalle? 
Mutta miten Rikke voisi tietää, missä Eppu on. 
Eppuhan on hukassa!   

Riken koti on moderni mutta sopivan boheemi. 

Siellä vallitsee hallittu kaaos ja rakkaudentäyteinen ilmapiiri. 

Illalla äiti laittaa Facebookiin katoamisilmoituksen Epusta. 

Kirjan lukija ja ääneenlukua kuunteleva lapsi ovat jo aiemmin saaneet havaita, että pehmolelu jäi rautatieaseman vessaan.

Rikke purkaa pettymystään kiukun ja riehumisen kautta. Ennen päiväunille menoa hän on jopa varmuuden vuoksi teipannut lelujaan kiinni lattiaan, jotta nekin eivät katoaisi! Kuvitus kertoo näin hienovireisesti Riken turvallisuudentunteen järkkymisestä. 

Yöunille mennessä teipit on kuitenkin poistettu.   


Riken äiti tekee parhaansa ja ostaa lohduksi uuden pehmolelun, 
mutta se ei herätä aluksi Rikessä  lainkaan riemastusta. Hannamari 
Ruohosen kuvitusta kuvakirjaan Missä olet, Eppu? (WSOY 2018). 


Kun katoamisilmoitus ei tuota toivottua tulosta, äiti yrittää tarjota Rikelle uutta pehmolelua. Rikke ei heti lämpene suurikorvaiselle Upelle, mutta pahimman ikävän liennyttyä siitä tulee rakas.  


Hannamari Ruohosen kotimiljöön kuvauksessa on leppeää 
lämpöä ja harmoniaa. Ruohosen kuvitusta kuvakirjaan 
Missä olet, Eppu? (WSOY 2018). 

Hannamari Ruohonen ei tarjoa helppoja hokkuspokkus-ratkaisuja ja siloita keinotekoisesti asioita parhain päin. 

Kuvakirja antaa monta aivan yhtä pätevää tulokulmaa työstää arjen ohimeneviä tai isompiakin kipukohtia yhdessä lapsen kanssa. 

Tarinan kannalta on tärkeä lukea myös sisäkannet. Kuvakirja on omistettu "Kadonneille ja hylätyille rakkaille".  Lopussa annetaan myös vihje, että kenties Rikestä ja Epusta kuullaan vielä lisääkin? 



Lapsen rakkaista pehmoleluista on tehty paljon lastenkirjoja. 

Ylittämätön kestoklassikko lienee A. A. Milnen Nalle Puh. 

Ranskalaisen Benjamin Chaudin taannoin Lastenkirjahyllyssä  arvioitu kuvakirja Hei, hei Luppis (WSOY 2011, suom. Mikael Ahlström) kertoo pojasta, joka haluaa hylätä tylsän pehmolelunsa metsään.

Riina Katajavuoren & Liisa Kallion kuvakirja Herra Paasio (Karisto 2014) puolestaan kertoo pojan ja nallen rikkumattomasta ystävyydestä, joka kantaa aikuisuuteen asti. 

Myös Herra Paasion arvio löytyy Lastenkirjahyllystä



Uudemmista kuvakirjoista kannattaa muistaa Luppis ja Riina Katajavuoren & Liisa Kallion