keskiviikko 5. joulukuuta 2018

5. luukku: Kun kaikki peittyi suureen pehmeään lumivaippaan















Elsa Beskow: Ollin hiihtoretki, suomentanut Eila Kivikk´aho, 29 sivua, Gummerus 1975.





Ruotsalaisen Elsa Beskowin Ollin hiihtoretki on ilmestynyt alunperin jo vuonna 1907, mutta se lumoaa yhä uusia lukijasukupolvia. 

Beskowin kuvakirjoista on otettu säännöllisesti uusintapainoksia, eikä ihme. 

Niissä on nostalgian ainesosat nasevasti kohdallaan. 


Useammassa Beskowin kuvakirjassa lapsipäähenkilö pääsee solahtamaan satumaailmaan. 

Niin käy myös Ollille, joka rakastaa hiihtämistä. 

Olli on saanut kuusivuotislahjaksi sukset ja odottaa jo malttamattomana kunnon hiihtokelejä. 

Mutta lopulta talvi sentään tuli.  Pari viikkoa ennen joulua alkoi lunta tulla suurina hahtuvina, ja tuiskua kesti taukoamatta kokonaista kaksi päivää ja kaksi yötä, ja kaikki peittyi paksuun pehmeään lumivaippaan. Ja kun Olli kolmannen päivän aamuna heräsi, niin taivas oli huikaisevan sininen ja lumi säkenöi tuhansin kitein. 



Taas yksi versio, jossa lapsi lähtee kotoa maailmalle.
Olli iloitsee talven tulosa ja lähtee hiihtoretkelle.
Elsa Beskowin kuvitusta kuvakirjaan
Ollin hiihtoretki (Gummerus 1975). 


Vihdoin Olli pääsee hiihtämään. Poika tapaa kuningas Talven ja pääsee tämän valtakuntaan vieraisille. 

Retkensä aikana Olli tapaa myös Setä Huurteisen ja Räntä-mummon. 



Kuningas Talven valtakunnan portilla on kaksi
jääkarhua vartiossa. 
Elsa Beskowin kuvitusta
kuvakirjaan 
Ollin hiihtoretki
(Gummerus 1975). 



Kuningas Talven luona ahkeroivat  lappalaisukot ja -eukot sekä pikkutytöt ja -pojat työpajoissaan valmistamassa pitkävartisia hiihtokintaita ja sukkia,  suksia ja luistimia, joita monet lapset toivovat joululahjaksi.


Eila Kivikk´ahon suomennos on nautinnollista ääneen luettuna: 

Ja arvaas mitä. 
Joulupäivän aamuna kuului ikkunaruudusta pieni napsahdus. Ja mentyään ikkunaan Olli huomasi, ettei siitä nähnyt ulos, sillä ruutu oli tullut täyteen jääkukkien kauniita kiehkuroita. Olli arvasi, että se oli setä Huurteisen joulutervehdys, ja juoksi kiireesti porstuaan katsomaan. Ja siellä oli kaksi pakettia. Toinen oli Ollille, ja siinä oli mainiot luistimet. Toinen oli Pikkuveljelle, ja siinä oli kelkka.

Lappalaisukot ja -eukot työn touhussa. 
Elsa Beskowin kuvitusta kuva-
kirjaan 
Ollin hiihtoretki (Gummerus 1975). 


Ollin hiihtoretki puhuttelee myös ilmastonmuutoksen ajan lasta. 

Mahtaako tänä jouluna Räntä-mummo olla setä Huurteista ja Kuningas Talvea enemmän läsnä?   




Ei kommentteja: