perjantai 7. joulukuuta 2018

7. luukku: Hienoja rakkaudellisia, itse tehtyjä lahjoja









Kiti Kokkonen: Tanhupallon joulukirja, valokuvat Petri Mulari, 93 sivua, Docendo 2018. 




Tanhupallon joulukirja on näyttelijä Kiti Kokkosen sketsiohjelma Putoukseen viime vuonna luoman fiktiivisen hahmon oma askartelukirja. 

Lunkki ja lapsen tasalla pysyvä asenne on tässä joulukirjassa kohdillaan samalla tavalla kuin edellisessä Tanhupallon askartelukirjassakin.

Kirjassa on 24 erilaista askarteluohjetta, joten sitä voi käyttää myös toiminnallisena joulukalenterina lievittämässä joulun odotukseen liittyvää malttamattomuutta.

Mukana on myös jouluristikko ja muita puuhatehtäviä. 

  
Lasten askartelustakin on tehty kallista välinevarustelua. 

Tanhupallon askartelut syntyvät kuitenkin melko arkisista aineksista. 

Piipunrassit, silkkipaperi ja höyhenet eivät paljon maksa. 




Tanhupallo tekee  terveyspiparkakkuja ruisleivästä. 
Petri Mularin valokuvuvakuvitusta Kiti Kokkosen Tanhupallon 
jouluaskartelukirjaan (Docendo 2018). 


Osa aineista löytyy myös luonnosta ja ruokakaapista.

Vaatimattomistakin aineksista Tanhupallo loihtii  esimerkiksi joululahjapiilon etsintätikun, lumipallon, joka ei sula ja upean hattaralumihuitulan.


Tanhupallo pitää kierrätyksestä ja ekologisuudesta. Siksi himmelissäkin käytetään paperipillejä! 

Se on tosi hienoa kun muovipillot loppuu, niin kilpikonnat on iloisempia meressä ja delfiinit ja kalat voi uida rauhassa. Olis kiva jos olisi himmeli-niminen kaveri 


Himmelin ohje on sopivan luova: "jatka tämmöistä mielikuvituksen 
mukaan ja tiedät kyllä milloin Himmeli on valmis. 
Petri Mularin valokuvuvakuvitusta Kiti Kokkosen Tanhupallon 
jouluaskartelukirjaan (Docendo 2018).


Parasta askartelukirjassa on sen kursailematon, arkinen tyyli. 

Askarteluohjeissa ja eri osastojen johdannoissa kuuluu aito lapsen ääni – esimerkiksi hiukan epätavanomaisissa lauserakenteissa ja sanavalinnoissa:

Lahjat eivät ole maailman tärkeimpiä jouluna vaan miettiminen ja yhtenä oleminen ja rakkaus. Ukki vie usein paketteja tai ruokia yksinäisille, on tärkeä ajatella muita ihmisiä rakkaudellisesti. Varsinkin jouluna, kun silloin voi iloisen mielen lisäksi olla vhän haikea mieli. 

Nämä askartelut voi piristää mieliä ja jos on tylsää ni näitä ku tekee ni on taas kivaa. 

Lähiperheen käsite on Tanhupallolla laaja: siihen kuuluvat isovanhempien lisäksi myös eno ja vanhempien uudet puolisot. 

Ja kun tehdään kaunis jouluenkeli, Tanhupallo muistelee toista mummiaan, joka ”on muuttanut pilvien yli ja se on enkelinä”. 



Hattaralumihuitulan ohje on mummin Tanhupallolle opettama. 
Petri Mularin valokuvuvakuvitusta Kiti Kokkosen Tanhupallon 
jouluaskartelukirjaan (Docendo 2018).

Tanhupallon turhia tärkeilemätön elämän asenne viestii lapselle myös armollisuutta. 

Kaikki askartelut eivät aina onnistu ihan alkuperäisen suunnitelman mukaan.




Ei kommentteja: