torstai 21. maaliskuuta 2019

Kotikutoinen Neropatti-muunnelma











Roope Lipasti & Anton Lipasti: Luutarhurin tapaus. Oskari Onniston uskomattomat vastoinkäymiset 1, 175 sivua, WSOY 2019.








Lasten- ja nuortenkirjallisuutta brändätään nyt hanakasti. Sen sijaan, että keksittäisiin jotakin radikaalisti uutta ja erilaista, paneudutaan mieluummin maailmalla jo hyväksi havaittuun ja menestykselliseen formaattiin. 

WSOY käyttää uuden Roope & Anton Lipastin sarjan lanseerauksessa kursailematta hyväkseen yhdysvaltalaisen Jeff Kinneyn Neropatin päiväkirjat -sarjan (WSOY, suom. vuodesta 2009) suosiota ilmoittaessaan Suomen oman Neropatin syntymästä. 

Yhtymäkohtia on paljon: päällimmäisinä varhaisen teini-iän ronski ja reteä huumori, arkisen koulunkäynnin höystäminen absurdeilla sattumuksilla, koomiset aikuiset, orastava kiinnostus vastakkaiseen sukupuoleen sekä runsas kuvitus. 

Oskari Onnisto käy seitsemättä luokkaa. Hän on kehitellyt alter egokseen Lepramies-sarjakuvahahmon.


Lepramies ei karta arkisia kodinhoitotöitäkään, vaan
pelastaa käden kääntesesä Oskarin pälkähästä.
Anton Lipastin kuvitusta Roope Lipastin varhaisnuortenromaaniin
Luutarhurin tapaus (WSOY 2019) 


Luokan haaveet ulkomaille suuntautuvasta luokkaretkestä kariutuvat retkikassan vähäisyyteen. Niinpä luokkaretki suuntautuu läheiseen kaivokseen, jossa Oskarin isä on johtajana. Asia on Oskarin mielestä tietysti super-nolo. 

Siivekäs ja sorkkakavioinen Luutarhuri karkaa kaivoksesta ja saa aikaan monenlaista kaaosta ja kiperiä tilanteita. 

Lopun action-käänteissä tapahtumat kilpistyvät jo unohdettuun perinneruokaan, luusoppaan, sekä koulun rehtori Limataiseen ja tämän sotilasuralla olevaan kaksoisveljeen. 


Luutarhurin väijytyksessä päädytään lopulta näin järeään kalustoon.
Anton Lipastin kuvitusta Roope Lipastin varhaisnuortenromaaniin
 Luutarhurin tapaus (WSOY 2019) 

Roope Lipasti on  panostanut kiitettävästi lukujen nimeämiseen. Esimerkiksi  kieltojen ja uhkailun kautta yritetään saada lukija kiinnostumaan lukemisen jatkamisesta ja annetaan lupa jättää jokin  juonen kuljetuksen kannalta vähäpätöisempi luku jopa kokonaan lukematta. 

Hiukan hämmentävästi poikien lukemaan innostamiseen tehty täsmäsarja vahvistaa osaltaan yleisiä olettamuksia lukumotivaation sukupuolittuneisuudesta: Oskarin ihailema Venla esiintyy kirjaviisaana siinä missä osa Oskarin kavereista toteaa, etteivät he piittaa kirjoista lainkaan:

Poliisit kysyivät nimemme ja mitä olimme tehneet tehdasalueella, vaikka se oli suljettu ja kyltissä selkeästi luki, että pääsy kielletty. –  Ettekö te osaa lukea? Se on Suomen koululaitos mennyt kyllä kauhean huonoksi, toinen poliiseista sanoi. 
–  Minusta tuntui että hän pilaili kustannuksellamme, mutta Antti myönsi mieluummin pelaavansa kuin lukevansa. Lukeminen on jotenkin rasittavaa, hän väitti. Itse en ole sitä mieltä alkuunkaan, joten sanoin poliiseille, että emme vain huomanneet kylttiä. Se on eri asia. 

Lepramiehen hahmossa hyödynnetään elokuvien ja sarjakuvien
sankarikuvastoa. Anton Lipastin kuvitusta Roope Lipastin
varhaisnuortenromaaniin Luutarhurin tapaus (WSOY 2019) 

Turun ammattikorkeakoulussa elokuva-alaa opiskelevan Anton Lipastin (s. 1996) sarjakuvavetoinen kuvitus on ilmeikästä ja puhekuplien tekstaus riittävän isokokoista.  

Poikien lukemaan innostamisessa nykyisin entistä olennaisempi visuaalisuus kyllä Oskari Onnisto -sarjan avausosassa toteutuu, mutta tarina-aihiota olisi voinut vielä nykyisestä karsia napakampaan muotoon ja tekstifonttia suurentaa.



Roope Lipasti on mukana Lukuliike-hankkeessa ja kiertää ympäri Suomea kouluvierailuilla kertomassa lukemisen iloista ja hyödyistä sekä omasta tuotannostaan.   

tiistai 19. maaliskuuta 2019

Minna inspiroi myös nykytyttöjä









Elina Lappalainen & Ilona Partanen: Ihmeellinen Minna ja suomalaiset supernaiset, 40 sivua, Tammi 2019








Suomalainen lasten tietokirjallisuus on poikkeuksellisen hyvässä vedossa. 

Lapsille ja nuorille julkaistaan entistä enemmän tarinallisia tietokirjoja, joissa nykyhetkeen sijoittuvan juonellisen kehyskertomuksen kupeessa tarjotaan tietoa ja ahaa-elämyksiä helposti omaksuttavassa muodossa.  

Elina Lappalaisen kirjaformaatti on rakenteeltaan ilahduttavan erilainen verrattuna moniin viime syksynä ilmestyneisiin suurnaiskirjoihin, joiden määrämittaisissa esittelyissä pyrittiin kokoamaan naisten elämän ydinkohtia nuorta lukijakuntaa kiinnostavaan muotoon usein hengästyttävällä tahdilla. 

Tietokuvakirjassa ei glorifioida naisten sankarillisuutta liikaa. Nykypäivän sankarinaiset ovat muun ohessa myös äitejä ja isoäitejä.


Näkymä Minnan salongista. Etualalla supattavat Elli ja Hanna.
 Ilona Partasen kuvitusta Elina Lappalaisen kuvatietokirjaan 
Ihmeellinen Minna ja suomalaiset supernaiset (Tammi 2019). 


Sisarukset Elli ja Hanna tutustuvat suomalaisiin suurnaisiin. Ensin he vierailevat Kuopion korttelimuseossa Minnan salongissa. Tytöt eivät ole uskoa korviaan, kun opas kertoo Minna Canthin ajan elämästä. 

[ – – ]  – Tyttökoulussa tytöt opettelivat puhumaan vieraita kieliä, soittamaan pianoa ja tekemään käsitöitä. Matematiikkaa ja biologiaa opetettiin kunnolla vain poikien koulussa, opas jatkaa.  
     Täh, eikö! Hanna huudahtaa. – Kamalan epäreilua! Muutkin lapset pudistelevat päätään epäuskoisina.  
     Se oli kamalan epäreilua myös Minnan mielestä, Petra-opas sanoo. 
– Siksi hän kirjoitti paljon näytelmiä ja lehtijuttuja tyttöjen oikeudesta koulutukseen. Hänen mielestään tytöillä ja pojilla piti olla samat oikeudet ja mahdollisuudet. 


Näkymä Minna Canthin perheen arjesta. Ilona Partasen 
kuvitusta Elina Lappalaisen kuvatietokirjaan Ihmeellinen 
Minna ja suomalaiset supernaiset (Tammi 2019). 


Elli ja Hanna kohtaavat  elossa olevia tunnettuja sankarinaisia tai tutustuvat muutoin luontevasti jo edesmenneisiin suomalaisiin suurnaisiin. Heidän oma mummonsa on kehitysfysiologian ja kantasolujen uraauurtava tutkija, professori Irma Thesleff, joka on erikoistunut lasten hampaiden oikomiseen. 

Mummo kertoo fanittavansa tähtieteen professori Liisi Otermaa. Hän vie tytöt myös Kansallisteatteriin katsomaan Minna Canthin näytelmää Papin perhe. Teatterin jonosta he pongaavat presidentti Tarja Halosen. (Ja tarkkasilmäinen kuvan katsoja tunnistaa myös Sofi Oksasen!) 

Tarja Halosen nykyiset pyrkimykset edistää  tyttöjen pääsyä opintielle havainnollistaa aikajanaa oivaltavasti: asiat eivät ratkea hokkus-pokkus -ratkaisulla, vaan vaativat monen sukupolven naisten ponnistelua puuttua havaittuihin epäkohtiin. 

Hanna on laatimassa kouluun esitelmää Tove Janssonista, ja yhdessä mummon kanssa ihmetellään myös hänen monipuolista uraansa. Ellin ja Hannan äidin esikuva on Armi Ratia, jonka Marimekko-yritys on innostanut häntä luomaan oman vaatemalliston.  



Taiton rytmikkyys näkyy hienosti aukeamalla, jossa esitellään 
Armi Ratian Marimekko-yrityksenkankaanpainoa. Ilona Partasen 
kuvitusta Elina Lappalaisen kuvatietokirjaan Ihmeellinen 
Minna ja suomalaiset supernaiset (Tammi 2019). 


Harkituilla nostoilla ja detaljeilla piirretään kinnostavia pikamuotokuvia kuuden suomalaisen naisen elämästä. 

Kuvittaja Ilona Partanen tekee tunnistettavia näköiskuvia silti sopivasti tyylitellen. Kuvituksesta ei tule ähkyn tunnetta, onnistunut taitto rytmittää naisten elämäntarinaa.



Lisää Minna Canthista lapsille ja nuorille:


Anneli Toijala: Myrskylintu, Tammi 1994 / nuortenromaani.

Arvioitu maaliskuussa vuonna 2010 Lastenkirjahyllyssä

Vilja-Tuulia Huotarinen: Heistä tuli kirjailijoita, 12 muotokuvaa suomalaisista naistaiteilijoista, kuv. Riikka Sormunen, Tammi 2019.

Arvioitu Lastenkirjahyllyssä tammikuussa 2019. 

Elina Tuomi: Itsenäisiä naisia. 70 suomalaista esikuvaa, S & S 2018.

Ida & Riikka Salminen: Tarinoita suomalaisista tytöistä jotka muuttivat maailmaa, S & S 2018.

Toim. Taru Anttonen & Milla Karppinen: Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille). Kertomuksia rohkeista naisista Minna Canthista Almaan, Into kustannus 2018. 

Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Minna! Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot, Teos 2018.






keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Elämyksiä Roomassa













Silja Pitkänen: Saavu jälleen Roomaan, Mimosa ja Miska II, kuvittanut Mika Vaaranmaa, 125 sivua, Enostone 2018.







Matkustaminen on ollut jo muutama vuoden ajan trendikästä myös lasten- ja nuortenkirjoissa.

Viime vuoden historiallisissa lasten- ja nuortenromaaneissa on huolella kuvattuja vanhoja kaupunkimiljöitä. 

Esimerkiksi Anniina Mikaman Taikuri ja taskuvaras sijoittuu 1900-luvun alun Helsinkiin ja juuri ilmestyneessä jatko-osassa liikutaan Krakovassa. 

Tapani Baggen ja Carlos da Cruzin kahdessa ensimmäisessä Apassit-sarjan osassa seikkaillaan  Helsingissä ja Hämeenlinnassa ja kevään uutuudessa Viipurissa. 

Martin Widmarkin ja Ola Skogängin uuden sarjan avausosassa Ruusun salaisuus seikkailu sijoittuu sadan vuoden takaiseen Tukholmaan.

Nykyhetkeä kuvaavissa lasten- ja nuortenkirjoissa perheet matkustavat tottuneesti ympäri maailmaa - joko lomamatkalla tai vanhempien kansainvälisten työtehtävien ansiosta.

Silja Pitkäsen Mimosa ja Miska -sarjan avausosa ilmestyi toimintansa viime syksynä lopettaneen Savukeitaan kautta ja toinen osa on tullut Enostonelta.

12-vuotias Mimosa on adoptoitu Italiasta ja 8-vuotias Miska Meksikosta.  Lapsilla on kaksi isää, mutta tätä ei kirjassa mitenkään alleviivata, vaan tyydytään pelkkään asian toteamiseen. Isoisä Vasilin juuret ovat Venäjältä.

Lastenkirjojen isovanhemmat ovat nykyisin dynaamisia ja kiireisiä eläkeläisiä. 

Mimosan ja Miskan isoisä on kuitenkin oikeasti vanha ja raihnainen. Lapset ovat matkan eri käänteissä huolissaan isän jaksamisesta ja varsinkin Mimosa tarkkailee jatkuvasti hänen vointiaan. 

Rooman yltäkylläisyys, turistimassat  ja
historian kerroksellisuus välittyvät myös Mika
Vaaranmaan tarkkapiirteisessä kuvituksessa.
Vaaranmaan kuvitusta Silja Pitkäsen
lastenromaaniin Saavu jälleen Roomaan
(Enostone 2018). 



Isoisä matkustaa lasten kanssa Roomaan. ”Siellä on koko Italia näytteillä, ja siellä koette ehdottomasti Italian parhaat ja kiinnostavimmat puolet!”, lupaa isoisä.

Kolmikko tutustuu perinteisiin turistinähtävyyksiin ja niiden lomassa isoisä valistaa lapsia maan historiasta. Välillä keskustellaan myös demokratiasta ja kulttuurieroista. Sukupolvierot näkyvät hyvin lasten ja isoisän erilaisessa suhtautumisessa valokuvaukseen.

Turistien kansoittamasta Roomasta tehdään myös retki maaseudulle tapaamaan isoisän hyvää ystävää.

Matka tehdään pitkälti isoisän ehdoilla. Miskan haaveilema jalkapallo-ottelukin on loppuunmyyty, joten hänen täytyy tyytyä katsomaan ottelua televisiosta. 



Italialainen temperamentti näkyy isoisän
 ja ystävän elehtimisessä. Mika Vaaranmaan kuvitusta
Silja Pitkäsen 
lastenromaaniin Saavu jälleen Roomaan 
(Enostone 2018). 

Silja Pitkäsen tapa kertoa on melko toteava ja staattinen, mitään jännittävää seikkailukierrettä ei kirjaan ole upotettu, eikä toki aina ole tarviskaan. 

Tiivis sukuyhteys, muistojen vaaliminen ja kunnioitus eri kulttuureja kohtaan nousevat keskeisiksi teemoiksi. 

Mika Vaaranmaan mustavalkokuvitus on kyllästetty yksityiskohdilla. Valitettavasti hailakka painojälki syö kuvien tehoa.  

Villi veikkaus –  pian lastenkirjoissakin huomioidaan nykyistä tiedostavammin  huoli ilmastonmuutoksesta ja lähdetään matkaan ympäristöystävällisemmin junalla tai laivalla. 


Lisää matkustamisesta kertovia lasten ja varhaisnuorten kirjoja:

Tittamari Marttinen: Lasten matkaopas Eurooppaan, kuv. Anne Stolt, Avain 2018

Jeff Kinney: Riemuloma, suom. Marja Helanen, Otava 2017

Ville Hytönen & Matti Pikkujämsä: Vauvaperhe matkustaa, Tammi 2016 / Helsinki

Outi Hongisto:Sara matkalla KaliforniassaSara matkalla Dubaissa, kuv. Terese Bast, Myllylahti 2015 ja 2017

Kerttu Ruuska: Elsa ja Lauri matkustavat, Oppi ja Ilo, Sanoma Pro 2017

Anna-Karin Garnham: Ruu lentomatkalla, suom. Anne Luukkanen, Otava 2018

Anders Jacobsson & Sören Olsson: Lasse Kreikassa, suom. Annika Eräpuro, Otava 2009

Marja-Leena Tiainen: Maiju ja Bao, kuv. Väinö Heinonen, Tammi 2009 / Vietnam

Teija Niemi: Onni Afrikassa, kuv. Timo Kästämä, Pieni Karhu 2006

Riina Katajavuori & Salla Savolainen: Pentti Kanariansaarilla, Tammi 2006

Marit Nicolaysen & Per Dybvig: Väinö ja rotta Kanarialla, suom. Katriina Savolainen, Otava 2005







perjantai 8. maaliskuuta 2019

Kielen vivahteita makusteleva kuvakirja










Kirsti Kuronen & Karoliina Pertamo: Kerro minulle kaunis sana, 31 sivua, Karisto 2019. 






Lastenkirjallisuudessa toistuu usein juonikuvio, jossa lapsi lähtee kotoa avaraan maailmaan ja palaa sitten viisastuneena takaisin kotiin.

Tämän tutun kaavan pohjalle Kirsti Kuronen & Karoliina Pertamo ovat rakentaneet oivaltavan ja eri ikäisiä kiinnostavan tarinan. 


Karoliina Pertamon kuvitus hyödyntää kollaasia ja
murrettuja väripintoja. Pertamon kuvitusta Kirsti Kurosen tekstiin
kuvakirjassa Kerro minulle kaunis sana (Karisto 2019). 

Jaakon päätä pakottaa.  

Äiti ja isä keksivät kilpaa tyhmiä sanoja.Niitä on kaikkialla. Olohuoneessa, makuuhuoneessa, vessassa.Ja varsinkin keittiössä.  
Idiootti. Älä. Vika. Lopeta. Jääkausi.Surkea. Kriisi. Kurkku.  
En tiedä kaikkien sanojen merkitystä. Mutta sen tiedän, ettäJopa kurkku riipii korvia, kun sen oikein pahasti rääkäisee.   
Painan kädet korvilleni. Tänään päähäni ei mahdu Enää yhtään uutta rumaa sanaa.

Jaakko lähtee äkämystyneenä pois kotoa ja ottaa mukaansa mummolta saamansa lippaan. 

Siihen hän aikoo kerätä kauniita sanoja vastaantulevilta ihmisiltä.

Kuvakirja yllyttää makustelemaan kieltä tarkasti, rohkeasti ja uteliaasti. 

Sanoilla on meille itse kullekin omia erityismerkityksiä. Persoonallista kieltä on lupa käyttää ja rakastaa. Kieli on myös leikin ja improvisoinnin väline.

Näiltä osin kuvakirja tukee hyvin myös varhaiskasvatuksen opetussuunnitelmien kielitietoisuuden vahvistamisen ideaa.


Vanhempien sovinnon eleenä onnelliseksi kiertyvässä lopussa
riittävät höyryävä muki ja voileipä. Karoliina 
Pertamon kuvitusta
Kirsti Kurosen tekstiin 
kuvakirjassa Kerro minulle kaunis sana (Karisto 2019).  

Karoliina Pertamon kuvituksessa Jaakko etenee päättäväisesti aukeamilla vasemmalta oikealle, mutta onneksi lopussa tulee pysähdys, kun päiväkodin hoitaja havahtuu siihen, että Jaakko on omin luvin lähtenyt pois kotoa. 

Kotona Jaakko avaa lippaan  ja kaikki kauniit sanat levittäytyvät ympäri kotia. Vanhempien sanakopua ei tarvitse tämän enempää psykologisoida sen koommin tekstissä kuin kuvissakaan.













keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

Moneen lajiin haarova romaani nuoruuden ja rakkauden hurmasta








Jukka Laajarinne: Hurmeen maku. Romanssi. Haamu kustannus 2019, 210 sivua. Kansikuva Jani Karppi. 






Jukka Laajarinne aloittaa aina uuden kirjan ikään kuin ”puhtaalta pöydältä”. Jokainen hänen lasten- ja nuortenkirjansa on vienyt sekä häntä itseään että lukijoita kohti jotakin uutta tuntematonta. 

Tällainen kirjailijan tinkimättömyys on aina erityisen ilahduttavaa.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden kustannuskentän nykyistä varman päälle pelaavaa kustannustehokkuutta kuvastaa se, että kiinnostavat, entuudestaan tutut ja arvostetutkin tekijät joutuvat etsimään teoksilleen uusia kustantajia. Hurmeen maku on ilmestynyt vaasalaisen pienen kustantamon, Haamu kustannuksen, kautta. 

14-vuotias Karin saa kesäloman alkamisen kynnyksellä salaperäiseltä ihailijalta kauniilla käsialalla kirjoitettuja melodramaattisia viestejä. Tyttö on mairiteltu, mutta hämmentynyt. Ihailija paljastaa itsensä, mutta tosielämässä tunnelataus ei olekaan yhtä syvää ja intohimoista.  

Laajarinne maalailee vanhahtavin sanakääntein miljöitä, tunnelmaa ja dialogeja ja synnyttää näin omituisesti latautuneen vieraannuttavan etäisyyden haavemaailman ja arjen välillä ja jopa eri aikatasojen välilä.

Juhannuksesta eteenpäin suven joutilaan onnelliset päivät alkoivat lyhentyä, ja heinäkuun lähestyessä loppuaan ryhtyi syksy jo kummittelemaan jossakin horisontin takana. Se ei ollut vielä kohdalla, mutta sen saattoi aavistaa.

Elokuun läheisyys.

Iltaisin taivaan sini oli aina edellistä syvempi. Mutta vielä Karinilla ja Justuksella oli aikaa nauttia kesän lämmöstä ja nuoresta rakkaudestaan. Niin he luulivat.  
Vaan kuten Kaukoidän buddhalaiset ajattelevat, on elämä enimmäkseen onnetonta, onnen hetket pelkkiä luotoja kärsimyksen valtameressä, lepopaikkoja kauhujen myrskyisissä aallokossa, joiden halki joudumme räpiköimään.  

Lukijan uteliaisuutta ruokitaan lukujen ydintunnelmaa hyvin kuvaavilla otsikoilla. 


Karin päätyy ystävänsä Henrin kanssa teollisuusalueen laitamille ränsistyneeseen ruukintehtaaseen. Karin löytää sieltä käsikirjoituspinkan, joka kiehtoo häntä omituisella tavalla. Juoni tihentyy vielä hautausmaalta löytyvän pääkallon ja spiritistisen istunnon aikana.

Kotimainen nuortenkirjallisuus on yhä useammin monen eri lajin hybridi. 

Haamu kustannus mainostaa teosta kauhuromanttisena seikkailuna ja nuortenromaanina. Teos on saanut alaotsikokseen romanssin. Sitä tukee Jani Karpin Disney-animaatioiden kliseiseen naistyypittelyyn nojaava kansikuva. 

Hurmeen maku on lähtökohdiltaan lähes tavallinen koulunkäyntiin, sosiaaliseen kaverielämään ja identiteetin etsintään keskittyvä realistinen nuortenromaani: Karin tempoilee pois vanhempiensa jatkuvan kontrolloinnin alta kuin kuka tahansa murrosikäinen. Vähitellen selviää, miksi isä ja äiti ovat niin tarkkoja hänen kulkemisestaan.

Laajarinne on  rakentanut teokseensa viiston, viettävän pinnan, joka samanaikaisesti hämää ja kiehtoo lukijaa. 

Lopun sovitteleva ratkaisu väljähdyttää romaanin latausta. Turhien rönsyjen ja juonikudelmien karsiminen olisi varmasti terävöittänyt kokonaisuutta.  


maanantai 4. maaliskuuta 2019

Jääkiekkojoukkue innostaa Raumalla poikia lukemaan








Tapio Koivukari: Gartzia – eloonjäänyt. Kuvitus Charlotta Syrén ja Tiia Rantanen, 130 sivua. Omakustanne/ Väinö Riikkilä -seura 2018. Kansikuva Aitor Arana. 





Poikien vähäinen kiinnostus lukemiseen on ollut huolen aiheena jo pitkään. 

Usein väitetään, että poikien vähäinen mielenkiinto kirjoja kohtaan johtuisi siitä, että pojille ei ole tarjolla riittävästi sopivaa, kiinnostavaa luettavaa.  

Lukuisat  tahot ovat Suomessa tarttuneet toimeen – erilaisia projekteja, kampanjoita ja tempauksia järjestetään alueellisesti ja valtakunnallisesti.

Raumalla on tartuttu haasteeseen usean paikallisen toimijan yhteisessä Kaikki lukemaan -hankkeessa. Mukana hankkeessa ovat Väinö Riikkilä -seura, Turun yliopiston Rauman kampus ja erityisesti opettajankoulutuksen laitoksen lehtori Juli-Anna Aerila oppilaineen, kirjailija Tapio Koivukari ja Rauman Lukon jääkiekkoliigan pelaajat.

Rauman kampuksen opiskelijat ovat järjestäneet pojille lukupiirejä, missä on luettu ja työstetty yhdessä myös toiminnallisesti Tapio Koivukarin hankkeen tarpeisiin kirjoittamaa historiallista nuortenromaania Gartzia – eloonjäänyt.  

Selustatukea ja tsemppiä hankkeeseen on saatu Rauman Lukon pelaajilta, jotka  lukevat kirjaa ääneen Youtubessa ja kertovat myös omasta luku-harrastuksestaan. Kirja löytyy äänikirjana ja  Väinö Riikkilä -seuran sivuilla  on myös vinkkejä kirjan käsittelyyn. 

Tapio Koivukari (s. 1959) tunnetaan entuudestaan aikuistenromaaneista ja novelleista  sekä islantilaisen kirjallisuuden suomennoksistaan. Hänen teostensa miljöönä on usein meri.  

Koivukarin aiempi aikuisten romaani Ariasman (Johnny Kniga 2011) kertoo pääosin samasta historiallisesta tositapahtumista Espanjan baskien ja islantilaisten välillä kuin vuoteen 1615 sijoittuva Gartzia – Eloonjäänyt

Nuortenromaanin keskushenkilönä on orpo 14-vuotias Espanjan Baskimaalla asuva Gartzia-poika, joka kouluttautuu tynnyrintekijäksi. Yllättäen pojalle tarjoutuu tilaisuus päästä mukaan valaanpyyntimatkalle Islantiin.  

Oudommat tai vanhahtavat ilmaisut ja  erikoissanasto on selitetty sivun alalaidassa. 

Mustavalkoista, tyyliltään melko staattista kuvitusta on jonkin verran. 1600-luvun pukeutumiseen, asumiseen, laivoihin ja työvälineisiin liittyvät kuvitukset ovat informatiivisia, mutta toiminnallista, luettua tukevaa kuvitusta tarinan käännekohdista olisi voinut olla huomattavasti nykyistä enemmän.  

Valitettavasti hienon hankkeen hyvä  ajatus poikien lukemaan innostamisesta ei kaikin osin näy ja kuulu käytännön toteutuksessa. 

Väljempi taitto, lukujen nimeäminen houkuttelevasti  ja tarinan dramaturginen jäntevöittäminen olisi ollut paikallaan. 

Lukijalle ei juurikaan heitetä syöttejä, jotka kannustaisivat jatkamaan lukemista. Aiemmalla valaanpyyntimatkalla kadonneen Gartzian isän arvoitus ratkeaa, kun silminnäkijä kertoo pojalle isän kuolemasta. Islantilaisen tytön kanssa virinnyt tunnekuohukin katkeaa alkuunsa. Jo kirjan nimi paljastaa, että päähenkilö selviytyy uhkarohkealta matkaltaan hengissä. 

Verrattain hyvin mediajulkisuutta saanut hanke todistaa kuitenkin sen, että lukevan aikuisen malli sekä yhteisöllinen lukeminen voivat kannustaa myös itseään huonona lukijana pitäviä poikia ylittämään omista ennakkoluuloista tai muista harhakäsityksistä muodostuneita turhia esteitä. 

Poikien lukemaan innostaminen vaatii siis keskimääräistä enemmän aikaa, mukana olevien aikuisten sitoutumista, heittäytymistä ja vaivannäköä.  


Huoli poikien lukemisesta  oli tänään esillä myös TV 1:n Aamu-tv:ssä, kun tubettaja Miklu eli Mike Beck ja nuortenkirjailija Jyri Paretskoi olivat toimittaja Anna Lehmusveden haastateltavina 










Heinäkuun loppuun asti on käynnissä Lastenkirjainstituutin ja Kariston  kirjoituskilpailu Sytytä lukemisen vimma!, jossa etsitään erityisesti 11–14-vuotiaita poikia kiinnostavaa kaunokirjallista käsikirjoitusta.

Kilpailu peräänkuuluttaa rohkeita ja uudenlaisia tekstejä, jotka koukuttavat nuoret kirjojen pariin. Kirjojen tulee olla juonivetoisia, riittävän helppolukuisia ja aiheiltaan erityisesti poikia kiinnostavia. Kaikki pojat eivät ole samasta muotista, aiheet voivat siis olla monenlaisia. Käsikirjoitus voi olla esim. romaani, novellikokoelma, lyriikkaa tai sarjakuvaa. 

Lisätietoa LKI:n sivuilta