sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Tuhti tietokirja viikinkiajasta











Karoliina Suoniemi: Ihan oikeat viikinkiajan lapset, kuvittanut Emmi Kyytsönen, 81 sivua, Avain 2019.




Muinaishistoria on ollut jo useamman vuoden ajan niin sanotusti muodissa. Esihistoriaan sijoittuvat roolipelit, tv-sarjat ja kiinnostus arkeologiaan ovat tuottaneet aihealueesta paljon aikuisten tietokirjallisuutta.

Lasten- ja nuortenkirjoissa kurotetaan nykyisin kernaasti dystooppisiin tulevaisuudenkuvauksiin, mutta viime aikoina on kiinnostuttu myös muinaisesta ajasta.

Suoniemen faktaa ja fiktiota yhdistävä formaatti on tuttu jo hänen aiemmasta Ihan oikeat prinssit ja prinsessat -tietokirjasta (Avain 2018). Kaksi rautakauden Suomessa Eurassa elävää fiktiivistä lasta, Mielu ja Joutsi, toimivat oppaina viikinkiajan arkeen ja perinteisiin.


Emmi Kyytsösen kuvitus luo melko päivänpaisteisen
visuaalisen miljöön muinaiseen historiaan.
Kyytsösen kuvitusta Karoliina Suoniemen tietokirjaan
 Ihan oikeat viikinkiajan lapset (Avain 2019). 


Suoniemi hälventää saatesanoissaan kuilua eri aikakausien lasten arjesta: myös viikinkiajan lapset rakastivat nykylasten tapaan leikkimistä, liikkumista ja satujen ja tarinoiden kuuntelemista. 

Toisaalta elämän lainalaisuuksia ei myöskään siloitella. Oman tarinansa saa myös Mielun ja Joutsin pienen serkkutytön kuoleman kuvaus.


Emmi  Kyytsösen kuvitusta Karoliina Suoniemen tietokirjaan
 Ihan oikeat viikinkiajan lapset (Avain 2019). 

Historian ja uskonnon opettajan sekä folkloristiikan koulutuksensa ansiosta Suoniemi pystyy pakkaamaan tietoa hämmästyttävän kompaktiin muotoon erilaisten teemojen ja lähestymistapojen kautta. 

Emmi Kyytsösen kuvituskuvat levittäytyvät aina koko sivulle. Esineiden ja yksityiskohtien piirroskuvilla olisi voinut saada taittoon enemmän elävyyttä ja havainnollisuutta. Kyytsönen luo varsin päivänpaisteisen ja auvoisen kuvan viikinkiajan lasten arjesta. Aineellisesti ja esinemaailmaltaan niukan aikakauden kuvitukseksi sopii pelkistetty kuvitustyyli, jossa historialliset nyanssit ovat kuitenkin kohdallaan. 

Tiivis perheyhteys näkyy monissa kuvituskuvissa.
Emmi Kyytsösen kuvitusta Karoliina Suoniemen
 tietokirjaan 
Ihan oikeat viikinkiajan lapset (Avain 2019). 

Tuhdin tiedon vastinparina kirjassa on myös toiminnallisia tehtäviä, joiden avulla voi opetella nimensä riimukirjaimilla,  harjoitella oman loitsun tekemistä ja koristella oma miekka ja valita rautakauden ruokalistalta omat suosikkinsa.

Suoniemi on listannut aikuisille ja lapsille sopivia 2000-luvulla ilmestyneitä tietokirjoja aihepiiristä. Aivan vast ikään on ilmestynyt Atenan kautta myös arkeologin ja keskiajan tutkijan Ilari Aallon ja kuvataiteilijan ja muinaistekniikan artesaanin Elina Helkalan Jatulintarhoja ja hiidenkiukaita, nuoren arkeologin käsikirja.  

Kotimaiset lasten tietokirjantekijät  voisivat entistä enemmän hyödyntää tietokirjojensa teemoihin sidottuja lasten- ja nuortenkirjalistauksia, joiden avulla edelleen lukuarvonsa säilyttäneet teokset saataisiin potentiaalisten, aihepiiriin perehtyneiden lukijoiden tietoon. 


Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjoja viikingeistä:   

Roope Lipasti: Viikinkisolmu, WSOY 2015
Roope Lipasti: Thorin pöly, WSOY 2016 
Roope Lipasti: Karhuriimu, WSOY 2017 

Jukka Parkkinen: Ali Mustan matka Miklågardiin, WSOY 2008

Mauri Kunnas: Viikingit tulevat, Otava 2006

Marja-Leena Lempinen: Pohjantähden valtakunta, Otava 1998

Yvonne Hoffman: Kniven och ringen. En berättelese från vikingatiden, Schildt
1992

Yvonne Hoffman: Halkaistu kivi, suom. Saara Villa, Tammi 1992. Alkuteos Den kluvna stenen. En berättelse från vikingatiden, Schildt 1989 

Kaija Österlund: Risto ja viikingit, kuv. Maija Karma, Otava 1976 



maanantai 17. kesäkuuta 2019

Pieniä ja isoja tunteita, tärkeitä kaikki















Eppu Nuotio: Minä tykkään nyt. Ilosta, ujostelusta ja muista tunteista. Kuvitus Liisa Kallio. Sanataidetehtävät Anna Anttonen ja Kati Inkala, 76 sivua, WSOY 2019.






Tunnetaidot ja tunnekasvatuksen tukeminen ovat näkyvästi esillä uusissa opetussuunnitelmissa. 

Eppu Nuotio on haastatellut 3–13-vuotiaita lapsia saksalaisissa Suomi-kouluissa ja saanut näin ideoita erilaisiin tunnerunoihin. 

Toteutustapa on pitkälti sama kuin vuonna 2003 ilmestyneessä lohturunokokoelmassa Näin pienissä kengissä (Tammi 2003), mutta kevään uutuutta on vielä höystetty erilaisilla sanataidetehtävillä. 

Edeltäjäänsä verraten uutuus on tunneskaalaltaan  pidättyneempi. 

Ovatko nykylapset  varovaisempia isojen tunteiden ilmaisussaan vai onko heillä vähemmän isoja murheita kuin 15 vuotta sitten?

Tunnerunot on ryhmitelty kymmeneen osastoon: ujous, tykkääminen, kävä, kateus, yksinäisyys, viha, pelko, suru, jännitys ja ilo.

Runoja on keveästi taitettu parille aukeamalle ja niiden jälkeen on Valveen sanataidekoulun sanataidekasvattajien  Anna Anttosen ja Kati Inkalan  toiminnallisia ja inspiroivia sanataidetehtäviä, jotka toivon mukaan innostavat myös päiväkodin ja koulun opettajia työstämään tunnetaitoja yhdessä.

Tykkäämisen tunteisiin liittyvä Varmaa-runo on riemastuttava:

Varmoja asioita:  
1. Olen olemassa. 
2. Äiti on siis tykännyt isästä ja tykkää kyllä vieläkin.
3. Isäkin on tykännyt äidistä, sillä se on antanut suukonkin. 
4. Ja toisenkin. 
5. Ja äiti on suukottanut takaisin. 
6. Isä on silittänyt äidin niskaakin. 
7. Siinä on varmaan sanottu ne rakkaussanatkin. 
8. Ja sitten ne ovat sammuttaneet valotkin. 
9. Ja suukotelleet aina vaan lujemmin. 
10. Ja siitä tykkäämisestä olen sitten syntynyt minäkin.


Runot ovat arkisia ja innostavat myös lukijaa sanoittamaan omia tunteitaan.  

Kokoelmasta löytyy esimerkiksi ujo isä, joka vieraiden tultua pakenee autotalliin ja  lapsi, jolla on ikävä äitiä tämän työmatkan aikana. 

Tunteiden tulkkina useissa runoissa on myös Muru-koira. 


Runon kautta näkymätön poikakin tulee lukijalle
näkyväksi. 
Liisa Kallion kuvitusta Eppu Nuotion 
runokirjaan Minä tykkään nyt (WSOY 2019). 


Runot antavat tilaa myös olla yksin ja vetäytyä välillä pois kaikesta hulinasta. 

Varjossa
Älkää katsoko minua. 
En osaa mitään sanoa. 
Haluaisin olla näkymätön, 
piiloutua taakse tapetin.  
Haluaisin kadota katseiden alta, 
kuten katoaa mereltä suukin. 
Saisinpa olla toisten kanssa, 
huomaamatta, vain hiljaa kuunnellen. 
Saisinpa kasvaa kaikessa rauhassa, 
takana isojen selkien. 

Toisten kieli -runo antaa myös äänen Suomeen toisesta kulttuurista ja kielestä tulleelle lapselle.

Toisten kieli 
Toisten kieli oon toisenlainen, 
ja minä olen vieras, erilainen. 
Haluaisin jutella muiden kanssa,  
kaikenlaista kysyä.
Haluaisin vaikka mitä kertoa 
– minulla on paljon ajatuksia. 



Liisa Kallion lapsihahmoissa on samaan aikaan sekä
sielukkuutta että  arkisuutta.
Liisa Kallion kuvitusta Eppu Nuotion
runokirjaan Minä tykkään nyt (WSOY 2019). 

Valveen sanataidekoululla oli kesäkuun ensimmäiseen viikkoon asti elämyksellinen näyttely Minä tykkään nyt -kirjan tunteista. 

Näyttely lähtee kiertueelle ja päätyy varmasti piakkoin mm. Annantaloon Helsinkiin.

Ohessa valokuvia Valveen galleriaan pystytetystä näyttelystä, joka minulla oli tilaisuus nähdä toukokuussa Oulussa. 

Näyttelyn visuaalisesta suunnittelusta on vastannut Heidi Kesti yhdessä paikallisten oppilaitosten opiskelijoiden ja käsityökoulun oppilaiden kanssa. 











Liisa Kallion hiilellä tehdyt luonnokset runokirjan kuvituksiiin
olivat erityisen koskettavia. Kaikki valokuvat PHH. 









tiistai 11. kesäkuuta 2019

Kaikkea ei pidä ennalta määritellä











Kuura Autere & Tina Sarajärvi: Lohikäärme, jolla oli keltaiset varpaat, 20 sivua, Pieni Karhu 2019.



Kehoon ja sukupuoleen liittyvät pohdiskelut, osana nuoren ihmisen identiteettiä,  ovat vuosituhannen taitteen jälkeen vakiintuneet nuortenromaanien aiheisiin.

Nyt samoista teemoista ilmestyy kirjoja jo leikki-ikäisillekin. 

Intersukupuolisuudesta kertova kuvakirja Lohikäärme, jolla oli keltaiset varpaat,  on tyypillinen tilauskirja havaittuun tarpeeseen. 

Kirjan pyrkimyksenä on helpottaa keskustelua sellaisten lasten kanssa, joilla on intersukupuolisuuteen liittyviä kehollisia piirteitä.

Kirja on syntynyt yhteistyössä Seta ry:n Tukea intersukupuolisille, keinoja ammattilaisille TIKA-hankkeen kanssa. Kuura Autere työskentelee SETAssa sosiaalipsykologina.

Intersukupuolisuus on asiaan perehtymättömälle aikuisellekin melko monisyinen termi.   

Kuvakirjassa aihe on loitonnettu satueläinten, lohikäärmeiden, maailmaan.

Ilmitasollaan kirjan voi lukea myös ”tavallisena” meille tulee vauva -teemaisena valmennuskirjana, jonka avulla totutetaan isompaa sisarusta uuden perheenjäsenen syntymään. 



Valkoinen tausta kuvituksessa rauhoittaa lasta 
keskittymään tarinaan. Tina Sarajärven kuvitusta 
Kuura Autereen tekstiin kuvakirjassa Lohikäärme, 
jolla oli keltaiset varpaat (Pieni Karhu 2019). 

Pienen lohikäärmeen syntymä herättää kaikissa hellyyttä ja halua pitää huolta uudesta tulokkaasta. Sen (erityis)ominaisuuksia ei kyseenalaisteta millään tavalla.

Koko lohikäärmeiden suku on tohkeissaan uudesta tulokkaasta:

– Entä onko se tyttö vai poika vain nompi? Kyseli pikkulohikäärmeen pieni serkku Ruuteli innostuneena. Se oli itsekin oppinut vasta hiljattain puhumaan.  
Isälohikäärmettä nauratti. 
– Ruuteli on keksinyt aivan oman sanan. Tarkoitat nompilla varmaan muunsukupuolista eli sellaista lohikäärmettä, joka on vähän sekä tyttö että poika, tai sitten ihan omanlaistaan sukupuolta. Me emme voi vielä tietää, mitä sukupuolta lapsi on. Se selviää ajan myötä, kunhan pikkulohikäärme kasvaa niin isoksi, että se osaa itse kertoa sen. 

Tarina pysyy tiukasti lapsen tasalla: se ei sorru aikavaan sanastoon tai lapsen pään yli kurottavaan filosofointiin. 

Rakkaus, hellyys ja perheyhteys on korostuu seesteisissä 
kuvituskuvissa. Tina Sarajärven kuvitusta 
Kuura Autereen tekstiin kuvakirjassa Lohikäärme, 
jolla oli keltaiset varpaat (Pieni Karhu 2019)


Kuvakirja on herättänyt kiinnostusta jo ulkomailla: se on kääntymässä jo englanniksi, ranskaksi, puolaksi ja islanniksi.

Myös viron- ja venäjänkielisistä käännöksistä ollaan neuvottelemassa.

Tina Sarajärven kuvitus tallentaa vanhempien huolenpidon, rakkauden ja ylpeyden uuden pienokaisen syntyessä.   

Tunnekylläisen tarinan kuvitus jää paperin pinnalle.  Toisaalta vaikean aiheen käsittelyssä tällainen vaatimattomampi visuaalinen ilme voi jopa helpottaa pientä lasta keskittymään olennaiseen eli tarinan sanomaan.



Lisää lastenkirjoja, joissa lapset pohtivat sukupuoleen liittyviä asioita:


Camilla Gisslow & Klaudia Darbikowska: Jag är Tintin och Elsa. Både en pojke, en flicka eller mittemellan, Talbergs Förlag 2018 

Jessica Waltonin & Doucal MacPherson: Olen ystäväsi aina, suom. Emma Alftan,  Otava 2016  

Anneli Kanto & Noora Katto: Paavo Virtanen ja tyttöjen tavarat, Karisto 2011

Tittamari Marttinen & Aiju Salminen: Ikioma perheeni, Pieni Karhu 2014

Tuula Korolainen & Taru Castrén:  Minä olen perhonen, Tammi 2010

Pija Lindebaum: Kenta ja barbiet, suom. Päivö Taubert, WSOY 2008

Christian Bruel, Anne Bozellec ja Annie Galland:  Juttu Juuliasta, jolla oli pojan varjo, suom. Irma Suksi, Nordan 1981 

tiistai 4. kesäkuuta 2019

Poika elämän virrassa












Uolevi Nojonen: Sigmund Freudin kaamea flunssa, 143 sivua, WSOY 1968, kansikuva Raimo Raatikainen. 







Suomalaiseen nuortenkirjallisuuteen ilmaantui 1960-luvulla uusi poikatyyppi, jonka kuvaukseen ammennettiin vaikutteita yhdysvaltalaisen J. D. Salingerin kulttiteoksesta The Catcher in the Rye (1951). Se ilmestyi Pentti Saarikosken suomennoksena vuonna 1961. 

Tauno Rautapalon (Pena kertoo stoorin 1963) ohella erityisesti pirkanmaalaiset Uolevi Nojonen ja Asko Martinheimo kotiuttivat uudenlaista herkkää poikaa suomalaiseen nuortenkirjallisuuteen. 

Heidän poikasankarinsa olivat tulevaisuudestaan vielä epävarmoja hortoilijoita ja oman tiensä kulkijoita, jotka tarkkailivat ympäristöään hellyttävän itseironisin äänenpainoin. 

Yksinomaan jo nimensäkin ansiosta mieleen jäävä  Sigmund Freudin kaamea flunssa oli Uolevi Nojosen esikoisteos, jonka ilmestyessä hän oli 29-vuotias suomen kielen opettaja. 

Käsikirjoitus palkittiin Pirkanmaan kirjoituskilpailussa. Romaani kertoo itseään ja läheisiään tarkkaavasta Jonnista, jonka on tehtävä kesän aikana päätös, minne lähteä keskikoulun jälkeen pieneltä maaseutupaikkakunnalta. 

Kesään mahtuu mopon pärinää, onkireissuja ja ensimmäinen rakastuminen. 

– –  Noin me siinä juteltiin ja meidän oli hyvä olla. Me ei kaivattu ketään eikä me haluttu lähteä mihinkään, mutta meidän piti lähteä vaan. Me suudeltiin ja luultavasti ensi kertaa mä unohdin itseni ja tajusin vain Helenan.    
Mä en ajatellut, mutta silti ei ollut mitenkään tyhjä olo. Mä tunsin. Jotain tällaista mä tarkoitan, että pitää tuntea kanssa noin yleensäkin. Minulla on joku tuollainen kaipuu, että sitä ei olisi niin kuin kylmä ratas tai kiertokanki tässä. Mä en sanoisi silti, että tässä on nyt jotain suurta ja erinomaista, mutta mä olettaisin, että kun pystyy tuntemaan ja ajattelemaan yhtä aikaa, niin silloin olisi niin kuin saavuttanut jonkin harmonian. 

Kaavoihinsa jo kangistuneiden aikuisten ja tulevaisuuteen kurottavien nuorten elämä ja aatteet ovat valovuosien päässä toisistaan, mutta Jonni tekee jatkuvasti huomioita vanhempiensa keskinäisistä suhteista ja aistii erityisesti isän häneen asettamat suuret odotukset. 

Jonni itse selittää herkkyytensä ja neuroottisen luonteensa johtuvan muun muassa siitä, että hän on pudonnut pää edellä aitan katolta lapsena. Nykylukijalle Jonnin kompleksisuus näyttäytyy vallan normaalina murrosiän kasvuvaiheena. 

Nojonen kirjoitti vielä 1970-luvulla nuortenromaanin Askeetti ei saa komplekseja ja siirtyi sitten pidemmäksi aikaa kirjoittamaan lasten- ja varhaisnuortenromaaneja, joissa oli seikkailun lisäksi myös kosolti huumoria. Hän palasi vielä nuortenromaaneihin 1980-luvun lopulla: Pallo sukassa (1988), Ruudussa räntää (1990), Yksinäisen suden maili (1994) ja Kumipallopeli (1999) yhdistävät klassisen ja modernin nuortenromaanin parhaita piirteitä tavalla, johon nykyisin enää harvoin ylletään. 

Lämpimät onnittelut Lastenkirjahyllystä eilen 80 vuotta täyttäneelle Uolevi Nojoselle. 



maanantai 3. kesäkuuta 2019

Keskitetysti kirjavinkkejä Lukemosta


























No nyt se on avattu. 

Ja toivottavasti saman tien loppuu se alituinen valitus siitä, että lasten- ja nuortenkirjauutuudet eivät enää näy missään. 




Lastenkirjainstituutin lasten- ja nuortenkirjauutuuksia esittelevä Lukemo-portaali avautui tänään. 
Lukemoon pyritään saamaan kaikki Suomessa julkaistu lasten- ja nuortenkirjallisuus, alkaen vuonna 2018 julkaistuista kirjoista. 
Lukemo on osa Lastenkirjainstituutin Lastenkirjat esiin! -hanketta, joka edistää  lasten- ja nuortenkirjallisuuden saavutettavuutta. Hanketta rahoittaa Suomen Kulttuurirahasto.
Lukemo rakennettiin tarpeesta koota yhteen ja nähtäville julkaistavan lasten- ja nuortenkirjallisuuden koko kirjo – missään muualla kaikki uutuuskirjat eivät ole yhdessä paikassa samanaikaisesti esillä. 
Lukemo auttaa löytämään sopivan kirjan lapselle ja nuorelle.   
Jospa nyt loppuisi ainainen voihke siitä, että lapset ja nuoret tai aikuiset eivät löydä sopivaa luettavaa! Lukemoa voivat käyttää sekä lapset ja nuoret että heille lukemista etsivät aikuiset.

Lukutaidon heiketessä on nimittäin kaikkein tärkeintä saattaa yhteen lukija ja juuri se oikea kirja, joka sytyttää lukukipinän.
Sivustolla on hakutoimintoja, joilla saa esiin valikoiman lasten- tai nuortenkirjauutuuksia. 
Hakua on helpotettu lajin, aiheen ja teeman mukaisilla ryhmityksillä. Kirjojen kannet ovat nähtävillä  ja teosten sisällöstä on tiivistelmät. 
Lukemon oheismateriaalit (mm. kirjavinkit, tehtäviä ja toimintaa, kirjasome ja ajankohtaiset uutiset)  tarjoavat erilaisia väyliä kirjojen maailmaan. 
Materiaaleja voi käyttää lukuharrastuksen syventämiseen tai vaikka oppitunnilla. 
Lukemossa on lisäksi kirjalistoja, joissa teemojen ympärille on koottu myös aiemmin julkaistuja lasten- ja nuortenkirjoja.
Lukemon graafinen ilme on raikas ja selkeä. Se puhuttelee eri-ikäisiä käyttäjiä. Hakutoiminnot ovat myös riittävän pelkistetyt ja siten helppokäyttöiset.