tiistai 4. kesäkuuta 2019

Poika elämän virrassa












Uolevi Nojonen: Sigmund Freudin kaamea flunssa, 143 sivua, WSOY 1968, kansikuva Raimo Raatikainen. 







Suomalaiseen nuortenkirjallisuuteen ilmaantui 1960-luvulla uusi poikatyyppi, jonka kuvaukseen ammennettiin vaikutteita yhdysvaltalaisen J. D. Salingerin kulttiteoksesta The Catcher in the Rye (1951). Se ilmestyi Pentti Saarikosken suomennoksena vuonna 1961. 

Tauno Rautapalon (Pena kertoo stoorin 1963) ohella erityisesti pirkanmaalaiset Uolevi Nojonen ja Asko Martinheimo kotiuttivat uudenlaista herkkää poikaa suomalaiseen nuortenkirjallisuuteen. 

Heidän poikasankarinsa olivat tulevaisuudestaan vielä epävarmoja hortoilijoita ja oman tiensä kulkijoita, jotka tarkkailivat ympäristöään hellyttävän itseironisin äänenpainoin. 

Yksinomaan jo nimensäkin ansiosta mieleen jäävä  Sigmund Freudin kaamea flunssa oli Uolevi Nojosen esikoisteos, jonka ilmestyessä hän oli 29-vuotias suomen kielen opettaja. 

Käsikirjoitus palkittiin Pirkanmaan kirjoituskilpailussa. Romaani kertoo itseään ja läheisiään tarkkaavasta Jonnista, jonka on tehtävä kesän aikana päätös, minne lähteä keskikoulun jälkeen pieneltä maaseutupaikkakunnalta. 

Kesään mahtuu mopon pärinää, onkireissuja ja ensimmäinen rakastuminen. 

– –  Noin me siinä juteltiin ja meidän oli hyvä olla. Me ei kaivattu ketään eikä me haluttu lähteä mihinkään, mutta meidän piti lähteä vaan. Me suudeltiin ja luultavasti ensi kertaa mä unohdin itseni ja tajusin vain Helenan.    
Mä en ajatellut, mutta silti ei ollut mitenkään tyhjä olo. Mä tunsin. Jotain tällaista mä tarkoitan, että pitää tuntea kanssa noin yleensäkin. Minulla on joku tuollainen kaipuu, että sitä ei olisi niin kuin kylmä ratas tai kiertokanki tässä. Mä en sanoisi silti, että tässä on nyt jotain suurta ja erinomaista, mutta mä olettaisin, että kun pystyy tuntemaan ja ajattelemaan yhtä aikaa, niin silloin olisi niin kuin saavuttanut jonkin harmonian. 

Kaavoihinsa jo kangistuneiden aikuisten ja tulevaisuuteen kurottavien nuorten elämä ja aatteet ovat valovuosien päässä toisistaan, mutta Jonni tekee jatkuvasti huomioita vanhempiensa keskinäisistä suhteista ja aistii erityisesti isän häneen asettamat suuret odotukset. 

Jonni itse selittää herkkyytensä ja neuroottisen luonteensa johtuvan muun muassa siitä, että hän on pudonnut pää edellä aitan katolta lapsena. Nykylukijalle Jonnin kompleksisuus näyttäytyy vallan normaalina murrosiän kasvuvaiheena. 

Nojonen kirjoitti vielä 1970-luvulla nuortenromaanin Askeetti ei saa komplekseja ja siirtyi sitten pidemmäksi aikaa kirjoittamaan lasten- ja varhaisnuortenromaaneja, joissa oli seikkailun lisäksi myös kosolti huumoria. Hän palasi vielä nuortenromaaneihin 1980-luvun lopulla: Pallo sukassa (1988), Ruudussa räntää (1990), Yksinäisen suden maili (1994) ja Kumipallopeli (1999) yhdistävät klassisen ja modernin nuortenromaanin parhaita piirteitä tavalla, johon nykyisin enää harvoin ylletään. 

Lämpimät onnittelut Lastenkirjahyllystä eilen 80 vuotta täyttäneelle Uolevi Nojoselle. 



Ei kommentteja: