Anna-Mari Kaskinen: Tuulihattu ja tuhat tarinaa. Kuvittanut Matti Pikkujämsä. Kirjapaja 2009. Sopivan pituisista, esimerkiksi iltasatuhetkiin luontuvista saduista on pitkään ollut huutava pula. Yllättävän harvassa ovat silti olleet ne kustantajat, jotka edes yrittävät vastata tähän tarpeeseen.
Omia suosikkejani takavuosilta ovat Hannele Huovin Maailman paras napa. Satuja sinusta (Tammi 2005, kuv. Kristiina Louhi) ja Mari Mörön Pyryhattu ja Viimapää (Tammi 2002, kuv. Christel Rönns).
Molempien kokoelmien satujen ensitulema on ollut radiossa, Radio Suomen Pätkät-ohjelmasarjassa. Sarjassa luettiin joka arkipäivä viiden minuutin napakkaan määrämittaan napitettuja satuja ja tarinoita, joiden ensisijainen kohderyhmä oli lapsissa, mutta joita aikuisetkin nopeasti mieltyivät kuuntelemaan. Tätä kautta selittyy esimerkiksi Jukka Parkkisen Karhukirjeiden suuri suosio, joka käsittääkseni lepää ennen muuta aikuisissa lukijoissa ja kuulijoissa. Parkkisen venkoileva sanaleikittely vedonnee melko aikuismaiseen huumorintajuun.
Nyttemmin Radio Suomen Pätkät-sarja keskittyy kokonaan aikuiseen kuulijakuntaan.
Tavattoman tuottelias Anna-Mari Kaskinen tunnetaan paitsi virsirunoilijana ja erilaisten lahjakirjojen tekijänä niin myös lasten runokirjoista, kuvatietokirjoista ja varhaisnuortenkirjoista. Hän on myös Lastenmaa-lehden päätoimittaja.
Tuulihattu ja tuhat tarinaa –satukokoelmalla hän laajentaa jälleen reviiriään.
Räväkkä Tuuli-tyttö, joka nopeasti saa läheisiltään lisänimen Tuulihattu, löytää talon kierrätysroskiksesta leveälierisen hatun, joka osoittautuu taikahatuksi. Pentti Haanpään Yhdeksän miehen saappaat –romaanin kirjallista aihelmaa lainaten [rinnastus voi toki tässä yhteydessä kuulostaa vähän roimalta…] Tuulihattu keksii nimittäin uuden ystävänsä Teemun kanssa kokeilla hattua tuntemiensa totisten ja kaavoihinsa kangistuneiden aikuisten päähän – mielenkiintoisin seurauksin.
Sadut ketjuuntuvat hauskasti toisiinsa. Kaskisen lasten tuotannolle on ominaista perhekeskeisyys ja toisen ainutlaatuisuuden kaunis huomioiminen. Kokoelman lopussa Teemun monikansalliset juuret tuovat kirjaan vielä suvaitsevaisuuden teeman.
Kuvittaja Matti Pikkujämsän kuvitus on värikylläisessä retrohenkisyydessään raikas lisä yllättäville tarinoille. Pikkujämsä on myös taittanut kirjan.
Kirjapaja on petrannut viime vuosina lastenkirjatuotantonsa visuaalista ilmettä ja pestannut kuvittajiksi eturivin tekijöitä. Parhain lopputulos syntyy usein juuri silloin, kun kuvittaja toimii myös kirjan taittajana. Näin kirjasta sukeutuu onnistuneimmillaan kokonaistaideteos, jossa teksti ja kuva kulkevat käsi kädessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti