tiistai 6. lokakuuta 2009

Monipuolisuus on valttia uudessa lasten- ja nuortenkirjallisuudessa

Vesa Sisättö: Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita 5. BTJ Kirjastopalvelu 2008.

Ismo Loivamaa: Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita 6. BTJ Kirjastopalvelu 2009.

Vaikka kirjailijatietoa saa nykyisin paljon myös netistä, on edelleen tarvetta kirjan muotoisille hakemistoille ja muille julkaisuille.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden monipuolinen asiantuntija Ismo Loivamaa on toimittanut Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita -kirjoja jo 1990-luvulta lähtien. Aiemmissa osissa kirjoittajina oli monta alan asiantuntijaa, mutta 5- ja 6-osissa Loivamaa ja fantasia- ja scifikirjallisuuden asiantuntija ja harrastaja Vesa Sisättö vastaavat sisällöstä kokonaan itse.

Kirjojen artikkelit ovat näin edellisiä osia yhteismitallisempia, mutta välillä saman kirjoittajan kaavamaisuus ja näkökulmien toistuvuus myös puuduttavat lukijaa. Loivamaa kiinnittää useammassakin kirjailijaesittelyssä huomiota koulukuvauksen yksipuolisuuteen ja opettajien, erityisesti rehtorien, henkilökuvan "demonisoitumiseen". Havainnossa on vinha perä, mutta lukijan kannalta ilmiön olisi voinut käsitellä yhden kirjailijan osalta tarkemmin, ja muutoin tyytyä viittamaan piirteeseen yleisemmällä tasolla.

Nautittavimmillaan Loivamaa antaa tiivistettyjä huomioita viime vuosien lasten- ja nuortenkirjallisuuden trendeistä. Loivamaan vankka asiantuntemus ulottuu myös tämän kirjallisuuden alueen historiaan, joten hän on siinä mielessä Sisättöä perinnetietoisempi ja siten myös ilmaisussaan laajan lukeneisuutensa takia jouhevampi esittelijä.

Sisättö antaa parastaan oman erikoisalueensa kirjailijoiden tuotannon kuvaajana. Vähemmän itseään puhuttelevien kirjailijoiden kohdalla hän lankeaa välillä tarpeettoman seikkaperäiseen juonen referointiin.

BTJ Kirjastopalvelun kustantamien kirjailijahakemistojen kohderyhmä on laaja. Niiden koostamisessa on pidetty silmällä kirjastonhoitajia, opettajia ja muita lasten ja lukemisen parissa toimivia aikuisia.

Yhtälaisesti kirjat on tarkoitettu myös nuorille lukijoille, jotka etsivät uutta luettavaa tai tekevät suosikkikirjailijasta vaikkapa esitelmää kouluun. Nuoria lukijoita ajatellen juonen paljastaminen voi olla jopa kohtalokasta: kuka viitsii lukea kirjaa, jos sen kliimaksi paljastatetaan jo esittelyssä?

Kirjavinkkaukselle tyypillinen vaivihkainen nuoren lukijan kirjan ääreen koukuttava esitystapa olisi monessa kohdin ollut toimivampi ratkaisu kuvata kirjan aihepiiriä ja tapahtumia.

Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita 5 ja 6 -hakemistot ilmentävät hyvin tämän kirjallisuuden alueen monipuolisuutta ja myös nimekemääräistä runsastumista. Moni aikuistenkirjailijana debytoinut on tehnyt vierailuja alueelle – esimerkiksi Johanna Venho, Anja Erämaja, Markku Kaskela ja Jyrki Kiiskinen.

Siinä missä varhaisempiin 90-luvun lasten- ja nuortenkirjailijahakemistoihin karsiutuivat vain eturivin ja pitkän linjan tekijät, on näihin uusiin kelpuutettu myös vain pari lasten- tai nuortenkirjaa kirjoittaneita.

Loivamaa ja Sisättö eivät ole rajautuneet yksinomaan suurimpien yleiskustantajien kirjailijoihin: huomionsa saavat myös esimerkiksi pienen Myllylahti-kustantamon kautta debytoinut Tiina Martikainen, uskonnollisista nuortenkirjoistaan pienen piirin tuntema Tiina Lehtineva sekä viime aikoina omakustanteina tuotantoaan julkaissut Leena Mäkijärvi.

Jostain syystä Jukka Laajarinne ja Teija Niemi saavat esittelyn toistamiseen.

Otokseen mahtuvat myös tietokirjallisuuden käsitettä ja suomalaista kansanperinnettä kirjoissaan tuoreuttaneet Paula Havaste ja Mervi Koski. Monilahjakkaita kuvan ja sanan suvereenisti hallitsevia kuvakirjailijoita on niin ikään esittelyissä mukana monia – tosin melko sattumanvaraisina poimintoina.

Loivamaan ja Sisätön kirjat innostavat esittämään monia kysymyksiä.

Onko nykyinen yli tuhannen nimekkeen vuosittainen lasten- ja nuortenkirjakirjatulva jo pian tulossa tiensä päähän?

Miksi niin moni aikuiskirjailija intoutuu juuri nyt kirjoittamaan myös lapsille ja nuorille?

Ajatuksia herättävät myös kustannusmaailman uudet tuulet: kotimainen lasten-ja nuortenkirjallisuus sinnittelee runsaan käännöstarjonnan jaloissa, osin sitä maireasti jäljitellen ja osin ominaislaatuaan hapuillen. Kustantamot etsivät auliisti mediaa kiinnostavia tekijöitä ja keskittävät markkinointinsa heihin. Löytävätkö kaikki kirjat enää lainkaan lukijoita?



PS. Kokoan oikean puoleiseen linkkipalkkiin parhaillaan ajantasaista luetteloa kotimaisten lasten- ja nuortenkirjailijoiden kotisivuista tai blogeista. Täydennykset ovat tervetulleita!

3 kommenttia:

  1. Miksi niin moni aikuiskirjailija kirjoittaa lapsille ja nuorille?
    Koska itsekin teen niin, tunnen tarvetta vastata kysymykseen. Olen myös keskustellut aiheesta aika monen sekä aikuisille että lapsille/nuorille kirjoittavan kanssa.
    Toinen syy on ilahduttava: lapsille ja nuorille kirjoittaminen ei ole enää häpeä eikä rasite. On ollut aika, jolloin lastenkirjailijan leima esti kirjailijaa tulemasta vakavasti otetuksi, kertovat konkarit. Nykyään näin ei ole. Tunnettu kirjailijanimi voi kirjoittaa lastenkirjan menettämättä uskottavuuttaan. Toisaalta tunnettu kirjailijanimi saattaa lisätä lastenkirjallisuuden arvostusta.
    Muutenkin kirjailijat sukkuloivat nykyään monien lajien välillä: kirjoittavat kustantamoiden lisäksi radiolle, televisiolle, teatterille tai elokuvalle. Luulen, että sivuloikat la-nu-kirjallisuuteen kuuluvat tähän ilmiöön.
    Toinen syy on, että la-nu -kirjojen kirjoittaminen tuo iloa ja jonkinlaista ilmavuutta. Tästä tunteesta olen monen kanssa puhunut. Vaikka lastenkirjan kirjoittaminen ei ole helpompaa kuin aikuisten romaanin, prosessi on kuitenkin kevyempi, ihan niinkin konkreettisesta syystä kuin la-nu -kirjojen sivumäärästä johtuen.
    Raili Mikkanen sanoi joskus, että lastenkirjat ovat ilokirjoja. Tämän huomion jaan.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Anneli. Nostit kommentissasi esiin tärkeän asian. Menen huomenna Jyväskylän yliopiston Nykykirjallisuus, kirjoittaminen ja yhteiskunta -studia generalia -luentosarjalle puhumaan 1990-2000-luvun lasten- ja nuortenkirjallisuuden trendeistä ja sivuan siellä tätäkin kysymystä.

    Minusta on erityisen hienoa, että lasten- tai nuortenkirjallisuudessa satunnaisestikin vierailevat ns. aikuiskirjailijat tohtivat nykyisin tunnustaa avoimesti tajunneensa vasta omien kokeiluiden kautta, kuinka vaikeaa lapsille kirjoittaminen on.

    Toisaalta aina löytyy myös niitä kirjailijoita, jotka päästelevät sammakoita suustaan. Kun Juha Itkonen julkaisi ensimmäisen - ja tällä erää ainoaksi jääneen! - kuvakirjansa, hän kertoi Aamulehden haastattelunsa kirjoittaneensa sen yhdessä illassa.

    VastaaPoista
  3. Olen kuullut jokusen aikuisille kirjoittavan kirjailijan sanovan, että haluaisi kirjoittaa lapsille, mutta ei osaa.

    Lapset lukijoina ovat melkoisen armottomia: jos kirja ei kiinnosta, yksikään lapsi ei lue sitä sivua pidemmälle. Aikuinen saattaa lukea kirjan loppuun velvollisuudesta (palkittu, kohuttu). Lapsi tai nuori ei koskaan, paitsi ehkä opettajan pakottamana.

    VastaaPoista