15. luukku: Elvytetään kotien oma joululehtiperinnettä!

Helmiriitta Honkanen: Jouluperhonen. Otoksia joulukirjoista Helmi Krohnille vuosina 1916–1918 ja 1933–1948. 127 sivua. Omakustanne 2008.

Jouluperhonen on todellinen helmi omakustanteiden joukossa.

Se tarjoaa intiimisti Krohnin kulttuurisuvun perhehistoriaa, mutta toimii myös kiinnostavana historiallisena ajankuvana 1910- ja 30-lukujen sivistyneistökodin arkeen ja juhlaan.

Jouluperhonen on Suomen ensimmäisten naisarkkitehtien harvalukuiseen joukkoon kuuluneen Salme Setälän (1894–1980) perustama perhepiirin joululehti, johon koottiin perheensisäisiä tapahtumia, kaskuja ja piirustuksia. Perhonen lehden nimessä on eräänlainen diminutiivimuoto perheestä.

Nuortenkirjailijanakin tunnettu Salme Setälä toimitti lehteä vuosina 1916–1918, ja hänen tyttärensä Helmiriitta Honkanen (s. 1920) ) jatkoi perinnettä sittemmin 1930-luvulla, aluksi äitinsä avustamana.

Lehden uniikki käsinkirjoitettu ja -kuvitettu laitos osoitettiin suvun matriarkalle, Setälän äidille Helmi Krohnille (1871–1967), mutta sen annista nautti tietysti joulunpyhinä koko suku.

Tietoisuus kulttuurisuvun kirjallisista perinteistä on velvoittanut perheenjäseniä suhtautumaan lehden numeroihin pieteetillä: niinpä ne ovat todennäköisesti vain yhtä kadonnutta numeroa lukuunottamatta säilyneet eheinä jälkipolville.

Taidemaalari- ja graafikko Helmiriitta Honkanen on varmalla tyylitajullaan koostanut näistä perheaarteista silmiä hivelevän kokonaisuuden, jolle todennäköisesti ja toivon mukaan on odotettavissa vielä jatkoakin.

Jouluperhosen kuvituksen ja tekstikatkelmien ohessa Honkanen taustoittaa hieman perheensä sukuhistoriaa esittelemällä keskeiset päähenkilöt nopeilla, tarkoin harkituilla detaljeilla. Kerronta etenee kronikkamaisesti ja Krohnin suvun vahvat naiset anastavat vastaanpanemattomasti pääosan. Honkanen muistelee originelleja sukulaisiaan ja lapsuuttaan pikantisti ja nasevasti – samanlaisin pikapiirroin kuin hän Jouluperhosen piirroksissa on tehnyt muotokuvatutkielmia.

Pula-aikana piirroksia tehtiin toinen toistaan kekseliäämmille materiaaleille. Ruskeaa voimapaperia käytettiin paljon ja työt kehystettiin tapettiarkeille. 1940-luvun Jouluperhosissa yleistyivät myös konekirjoitetut tekstiliuskat. Oman aikansa scrap book -leikekirjataidetta siis tämäkin!

Helmiriitta Honkanen ei äitinsä kehotuksesta huolimatta päätynyt lukemaan arkkitehtuuria. Sodan päätyttyä hän meni Vapaaseen taidekouluun ja ansaitsi elantonsa lasten jouluisia vuotuisjulkaisuja, mm. Satukonttia, Pääskysen Joulukonttia ja Joululahjaa, kuvittaen. Honkanen on tehnyt paljon graafisen alan töitä ja hänet tunnetaan myös exlibristen eli kirjanomistajamerkkien suunnittelijana.

Honkasen tyttökirja Juhanalan työtyttö (Otava 1944) perustuu kirjoittajan omiin sotavuosien kokemuksiin. Lastenlehtien lisäksi Honkanen on kuvittanut 1950-luvulla tätinsä Annikki Setälän satukirjan sekä Lars Levi Lestadiuksen elämästä kertovan Marjatta Säkkisen tekstiin perustuvan kuvakirjan Poika joka rakasti kukkia (Suomen Rauhanyhdistysten keskusyhdistys 2006). Saman kustantajan kautta on ilmestynyt vuonna 1999 Honkasen omiin lapsuuden ja nuoruuden muistoihin perustuva Sideharsosiivet. Isoäiti kertoo, jossa lyhyt kronikkamainen muistelu on saanut parikseen kokosivun monotypioita. Tällaisia tekijänsä näköisiä lapsille suunnattuja taiteilijaelämäkertoja tai muistelmia kaivattaisiin rutkasti nykyistä enemmän.

Helmiriitta Honkasella on myös oma blogi, jossa hän esittelee maalauksiaan ja muita mielenkiinnon kohteitaan vuosien varrelta. Rouva Huu suosittelee!

Rouva Huu on taannoin jäljittänyt Helmiriitta Honkasen isoäidin, Helmi Krohnin, nimissä Suomessa ilmestyneitä Hipsuvarvas-tarinoita.

Mutta se onkin sitten ihan oma juttunsa, jonka aika on joskus myöhemmin.


[Jouluperhosen esittely on muokattu ja lyhennetty versio alunperin Onnimannin numerossa 3/2009 ilmestyneestä arviosta.]