Eppu Nuotio: Kingi karkuteillä. Kuvittanut Katri Kirkkopelto. 85 sivua. Otava 2009.Annika Eräpuro. Benin kulmilla. Kuvittanut Mika Launis. 130 sivua. Tammi 2009.
Eppu Nuotion Kingi-sarja on tervetullut lisä viihteellisten koirasarjojen (Merja ja Marvi Jalon Jesse-, WSOY ja Anne Seppälän Koirakaverit-sarjojen, Karisto) rinnalle. Sisältönsä lisäksi Kingi-sarja vetoaa myös sympaaattisen kokonsa vuoksi. Se solahtaa hyvin käteen ja on juuri sopivan kokoinen, jotenkin intiimi.
Lasten- ja nuortenkirjan kokoon ja siihen, miltä se tuntuu kädessä, kiinnitetään mielestäni yhä liian vähän huomiota – siihen nähden, kuinka helppo siihen on kirjapainoteknisesti nykyisin kuitenkin vaikuttaa.
Kingi on arvonsa tunteva, mutta sydämeltään yhä vetreä koiraherra, jonka reviiri on vaihtunut Helsingin humusta Hiittisten saaristoon. Kingi karkuteillä -kirjassa Kingi uskaltautuu omille retkilleen uuden emäntänsä Keppinaisen ja tämän perheen silmien alta ja kohtaa muun muassa mäyrän, supikoiran ja kuutin. Irtiotto tutuista ympyröistä virkistää Kingiä, mutta kotiin on silti ihana palata. Nuotion kerronta on verkkaista, hän antaa tilaa saaristoluonnon omintakeisuudelle ja juonen kohotukset ovat koirankokoisia, ilman mitään teennäisyyttä ja pinkeyttä.
Eppu Nuotio asuu perheineen Varsinais-Suomessa Hiittisissä, ja rakkaus uuteen kotiseutuun näkyykin peittelemättömästi hänen tekstissään.
Yhden oikolukukierroksen tekstille olisin vielä suonut, sinne on jäänyt helppolukuiseen kirjaan anteeksiantamattoman paljon pikkuvirheitä.
Suomentajanakin tunnettu Annika Eräpuro kirjoittaa leppoisaan tahtiin lapsille ja nuorille, ja niinpä hänen kirjansa yleensä jäävät pidemmäksi aikaa myös mieleen – niiden ominaisarvon ja ilmaisun selkeyden vuoksi.
Helppolukuisessa Kirjava kukko -sarjassa ilmestynyt Benin kulmilla on omintakeinen koirayhteisön kuvaus. Tässäkin kirjassa miljöönä on Nuotion tapaan merimaisema, Kesäisten kylä meren rannalla.
Kirjan verkkainen ja rennon-rouhea elämäntapa soveltuu myös aikuiselle. Benin tapaan voisi nimittäin olla hyvä joskus pysähtyä miettimään
Millainen päivästä tulisi: jolkotuspäivä, tepsutuspäivä, loikkapäivä tai lötkötyspäivä. Se riippui vähän ilmoista, mutta eniten kuitenkin omasta mielialasta. Joskus, vaikka taivas olisi ollut kuinka musta ja satanut vettä, teki silti mieli ottaa ilon loikkia. Erityisesti lätäköihin niitä oli hauska tehdä. Ja joskus aurinkoisena ja kirkkaana päivänä teki mieli vain jolkottaa. Tepsutus oli pirteämpää kuin jolkotus, sellaista vähän ilkamoivaa. Niin, ja joskus harvoin oli myös hurjia kiitopäiviä – ne olivat melkein parhaita. Teki vain mieli viilettää, kiitää, laukata hurjaa vauhtia pitkin maita ja mantuja, ja tuntui, että olisi voinut hypätä vaikka vuoren harjalta kuuhun.
Eräpuro on luonut omavaloisen ja itseriittoisen koirayhteisön. Koirien arkista eloa sävähdyttää tieto Hurjahukan, luonteeltaan särmikkään kulkoiran, paluusta. Koirat päättävät värvätä Hurjahukan rökittämään ikuiset kiusanhenget, kissat, parahultaisesti, mutta Hurjahukan uho kuulostaakin vähän liian ilkeältä.
Benin kulmilla piirtää koirista inhimillisiä luonnekuvia. Kovan kuoren alta Hurjahukastakin paljastuu haavoitettu ja herkkä sielu.
Benin kulmilla lähti vinkkausreppuun eka kerran, kun pyydettiin eläinkirjoja. Huomasin, että toimii hyvin. On kiva kertoa kirjasta, jossa koira päähenkilö ja ajatukset todellakin kirjoitettu kuten koira ajattelisi. Ja kun mainitsee vielä, että melkein syttyy sota kissojen ja koirien välillä.. hui, kakkoset ja kolmoset kuuntelevat hiljaisina ja kirjat lähtee lainaan.
VastaaPoista