tiistai 16. helmikuuta 2010

Kun mikään ei riitä... eli narsismi lastenkirjoissa

Katinka Tuisku: Elsa ja Narkissos. 35 sivua. Pieni Karhu 2009.

Giuseppe Caliceti & Mara Cerri: Täydellinen tyttö. Suomentanut Erkki Somersalo. 27 sivua. Lasten Keskus 2006.




Enteellistä tälle ajalle lienee se, että nykyisin ilmestyy jo lastenkirjoja myös narsistisista persoonallisuushäiriöistä.

Lapsen kehitykseen kuuluu luontaisesti tietty kaikkivoipuus. Terveen narsismin, (= omaan itseen liitetyt mielikuvat ja käsitykset) perusta syntyy jo varhaislapsuudessa. Syystä tai toisesta käsitys itsestä voi kuitenkin vaihdella ja päätyä äärimmillään narsistiseen persoonalllisuushäiriöön, jolloin ihmisellä on laaja-alaisia suuruuskuvitelmia joko mielikuvien tai käytöksen tasolla. Hän vaatii ympäristöltään jaktuvaa ihailua ja häneltä puuttuu kyky tuntea empatiaa.

Katinka Tuiskun kuvakirja Elsa ja Narkissos viittaa jo nimellään kreikkalaisen mytologian taruun kauniista Narkissos-nuorukaisesta. Tunnetuin versio Narkissos-myytistä kirjautuu Ovidiuksen nimiin merkittyyn Muodonmuutoksia-tarinaan.

Elsa-tyttö on kokenut pettymystä juoksukilpailussa. Vuoden uuraan harjoittelun jälkeen hän jää kompastumisen takia mitaleitta ja sijoittuu kilpailussa viimeisten joukkoon. Elsa työstää pettymystään lammenrantaan kurottuvan narsissin kanssa. Kopea narsissi ei kelpuuta mitään Elsan maljakkoa arvolleen sopivaksi. Narsissi kertoo Elsalle oman tarinansa, jossa on lapsentajuisesti kerrottu ydinkohdat Narkissos-myytistä.

Ja niin Elsa lopulta oppii, että tärkeintä on itsensä voittaminen.

Katinka Tuisku on psykiatrian erikoislääkäri, lääketieteen tohtori ja kuvataideterapeutti. Hänen akvarellikuvituksensa sitoutuu kuvataideterapiaan: taiteellista laatua olennaisempaa on ilmentää tekstin sanomaa väreillä, tunnelmilla ja ns. sisäisellä intensiteetillä. Tuisku on hakenut tyyliinsä vaikutteita intialaisesta naivismista. Kuvitus saattaa parhaimmillaan inspiroida lasta omaan luovaan itseilmaisuun, mikä on usein myös taideterapian yhtenä tavoitteena. Katinka Tuiskun omilta kotisivuilta voi lukea lisää hänen näkemyksiään mm. lapsen kirjallisuus- ja taidekasvatuksesta ja -terapiasta.

Toinen kiinnostava ja käsittelytavaltaan ehkä hieman vähemmän alleviivaava on italialainen kuvakirja Täydellinen tyttö. Se on viisas moraliteetti nykylasten (ja heidän vanhempiensa) täydellisyyden tavoittelusta ja kilpailuyhteiskunnasta, jossa lapset nykyisin joutuvat identiteettiään rakentamaan.

Sofia-tyttö osallistuu yhdessä muiden lasten kanssa leijanlennätyskilpailuun. Voittajaksi valitaan mantelisilmäinen poika, jonka leija lentää korkeimmalle. Sofia kohtaa yhä uusia, ihonväriltään, luonteenpiirteiltään, taidoiltaan, ulkoiselta olemukseltaan tai vaatetukseltaan erilaisia lapsia. Sofia kokee heidät kaikki vääränlaiseksi leikkiseuraksi... kunnes hän päätyy kerhohuoneeseen,

joka on tarkoitettu tytöille, jotka ovat pitkiä ja hoikkia, joilla on lenkkitossut, kello oikeassa ranteessa, silmät pyöreät ja vihreät, joilla on silmälasit, joiden hiukset ovat suorat ja vaaleat, ja joiden kolme vasemman käden kynttä on lakattu vihreäksi.


Sofia riemastuu ja uskoo kerhohuoneen olevan täynnä hänen kaltaisiaan tyttöjä, mutta huone onkin niin pieni, että vain hän yksinään mahtuu sinne. Seinällä on peili, josta Sofia näkee omat apeat kasvonsa.

Ankaralla moraalisaarnalla on kuitenkin onnellinen loppu. Sofia katsoo ikkunasta ulos ja näkee iloisesti yhdessä leikkivät erilaiset lapset. Ja hän päättää mennä leikkimään heidän kanssaan.

Mara Cerrin värikylläinen kuvitus viestii hienosti lasten välisen lojaalisuuden ja suvaitsevaisuuden puolesta. Kuvissa ollaan jatkuvassa liikkeessä ja tekemisen ilo syntyy aina yhdessä tekemisestä.

Aasinsillan kautta narsismi-teemaan sopivat myös nämä kaksi silmiä hivelevää satukuvitusta: Rudolf Koivun kuvitus Raul Roineen satuun Uneksija vuodelta 1946



sekä John Bauerin kuvitus Helge Kjellinin satuun Satu Loikka Pitkäsäärestä ja pikku prinsessa Niittyvillasta vuodelta 1913.





Täydellisen tytön arvio on muokattu alunperin Onnimannin numerossa 2/2006 ilmestyneestä arviosta.

2 kommenttia:

  1. Heti hyppäsi mieleen hieman aikaisempi mainitsemisen arvoinen teos samasta teemasta: Raija Siekkisen ja Hannu Tainan Tyttö, puu ja peili. Ja muutamakin klassikkosatu, Lumikin äitipuoli esimerkiksi. Näppituntumani kuitenkin on, että kuvallisten medioiden hallitsema yhteiskunta on narsistisoitunut melkoisesti, jos verrataan "vanhoihin hyviin aikoihin".

    VastaaPoista
  2. Totta haastat, Jukka.

    Siekkisen epämääräiseen satuaikaan etäännytetty tarina ei alleviivaa sanomaansa näiden nykykertojien tapaan, ja siksi se onkin verraton tämän asian – oman identiteetin ja täydellisyyden tavoittelun - työstämiseen.

    VastaaPoista