torstai 18. maaliskuuta 2010

Raidallisia ja erivärisiä perheenjäseniä


Angela McAllister & Alison Edgson: Hyi! Eihän tuo ole hirviö! Suomentanut Virpi Vainikainen. 25 sivua. Karisto 2010.

Gillian Shields & Paula Metcalf: Kaunis pikkuveli. Suomentanut Piia B. Holopainen. 25 sivua. Kustannus-Mäkelä 2006.

Nämä kaksi kuvakirjaa sopivat edellä esillä olleiden pingviinikirjojen jatkoksi, sillä näissäkin pintatason tulkinta osoittautuu tarkemmalla lukemisella huomattavasti ensivaikutelmaa runsaammaksi. Kuvakirjat voi kaikin mokomin lukea myös yksiulotteisesti, ilman bonusarvoa, jos niikseen tulee.

Ilmitasollaan molemmat kuvakirjat käsittelevät sisarkateutta: Kaunis pikkuveli nimensä mukaisesti vanhemman sisaren ja hirviökirja muiden samanikäisten sisarusten näkökulmasta.

Toinen yhtä kelpo tulkintavaihtoehto – ainakin minun mielestäni – liittyy viime vuosina niin suosittuun suvaitsevaisuuden teemaan. Entä jos syntyvä pikkusisarus on jollakin tapaa poikkeava? Minkälaisia tunteita sisaruksen erilaisuus herättää muissa perheenjäsenissä?

Gillian Shieldsin Kauniisssa pikkuveljessä vanhin lapsi ei halua luopua aiemmasta roolistaan perheen keskipisteenä: se kokee suunnatonta pettymystä, kun juuri syntynyt pikkusisar ei kykenekään heti leikkimään hänen kanssaan.

Siirin raidallinen pikkuveli on erilainen kuin muut pilkukkaat perheenjäsenet. Siiri haluaisi palauttaa veljen, se häpeää liikkua tämän kanssa kodin ulkopuolella. Pikkuveljen erilaisuus voi toki olla vain Siirin päänsisäistä tulkintaa, mutta varsin luontevasti kirjan voi nähdä kuvaavan myös pikkusisaren vammaisuutta – esimerkiksi fyysiseen ulkonäköön liittyvää erilaisuutta – , joka ahdistaa ja askarruttaa isompaa sisarusta. Asiaa käsitellään viitteellisesti ja konstailematta. Ja kuten asiaan kuuluu: loppu on onnellinen ja perhe eheytyy.

Angela McAllisterin tarinassa hirviöperheeseen syntyy kolme potraa poikaa. Viimeisenä hirviön munasta kuoriutuva poikanen aiheuttaa vanhemmissa ja veljissä tyrmistystä, ja se saa nimensäkin tämän tunnetilan mukaan. Tyrmistys on vaaleanpunainen, pehmeä ja kaipaa heti äitinsä läheisyyttä. Ensin äitihirviökin tuntee vastenmielisyyttä tulokasta kohtaan, mutta lopulta sen äidinvaistot heräävät ja Tyrmistys pääsee lohduttavaan syliin.

Veljet kurmuuttavat pienintä miten parhaiten taitavat, kunnes erään kerran metsäretkellä ne kohtaavat hurjan punaisen hirviön, ja vain Tyrmistys tietää, kuinka pelkoa herättävästä vastuksesta pääsee taitavasti eroon: pussaamalla sitä suoraan suulle!


Paula Metcalfin ja Alison Edgsonin kuvitukset ovat molemmat pastellinpehmeitä, mutta onnistuvat silti tuomaan hyvin tunnetiloja sekä ilmeitä esille.

Hirviökirjan voi myös tulkita ottavan kantaa sukupuoli-identiteetin muotoutumiseen samaan tapaan kuin taannoin esillä ollut Pija Lindenbaumin Kenta ja barbiet -kuvakirja. Toki olisi ollut perinteisempää nimetä vaaleanpunainen pesueen pahnanpohjimmainen tytöksi ja saada näin kaikki poikalukijat tuntemaan ylemmyyttä pelokkaita ja hellyydenkipeitä tyttöjä kohtaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti