Kuka muistaa Anni-kirjoja?

Mari Lampinen: Anni-kirjasarja. Gummerus 1996–1999. Kansikuvat Tuula-Leena Hämäläinen.









Harva ehkä tietää, että eilen valtion kirjallisuuspalkinnolla romaanistaan Herra Darwinin puutarhuri palkittu Kristina Carlson on ollut takavuosina myös varteenotettava tyttökirjailija.

Carlson kirjoitti vuosina 1996–1999 Mari Lampisen kirjailijanimellä 12-osaisen Anni-tyttökirjasarjan Gummerukselle.

Anni-sarja on vaikutevelassa vanhoille tyttökirjoille hyveellisine sankarittareineen, suurperheineen ja loma-aikoihin keskittyvine sattumuksineen. Mutta toisaalta sarja on yllättävänkin napakasti ja jopa edelläkävijän elkein uraaurkovasti kiinni julkaisuajankohtansa suomalaisessa todellisuudessa. Anni, Abigail ja Dagda -kirjassa aiheena on live roolipelit eli larppaus, joka oli vuonna 1998 vielä melko uusi harrastus.

12-vuotiaan Annin uusperheen kautta Lampinen luo eloisaa 1990-lukulaista ajankuvaa. Hän käsittelee luontevasti ja nuoria puhuttelevasti esimerkiksi uskontoa, homoseksuaalisuutta, työttömyyttä, avioeroja, alkoholismia sekä köyhyyttä ilman ongelmarealistisille nuortenromaaneille toisinaan ominaista patetiaa.

On aika hämmentävää, että tuikitavallisten suomalaisperheiden köyhyydestä ei ole juurikaan kotimaisessa lasten- ja nuortenkirjallisuudessa paneutuneesti kirjoitettu! Tuntuuko aihe kirjailijoiden - tai kustantajien? - mielestä liian nukkavierulta ja siksi epäkiinnostavalta?

Äkkiseltään muistuu mieleen vain pari aihealuetta käsittelevää kirjaa, Saara Sarkkisen (nyk. Kesävuori) nuortenromaani Töitä mun faijalle! (WSOY 1987) ja Marja-Leena Tiaisen Vihreä varis -sarjassa ilmestynyt Pyry, Pilvi ja pennittömät (Tammi 1993).

Kuten tyttökirjoissa aina, ovat ihmissuhteet tietysti Anni-sarjassakin keskeisellä sijalla. Anni vanhenee sarjan kuluessa 15-vuotiaaksi. Sarjan viimeisten osien maailmankuva onkin tästä syystä alkupään osia jo huomattavasti tummajuonteisempi. Viihteellisiin tyttökirjoihin verrattuna Anni-sarjassa on enemmän kasvukertomuksen piirteitä, kun lukija elähytyy pohtimaan yhdessä Annin kanssa vaikkapa nuoren tytön taajaan ailahtelevia mielenmaisemia.

Sarja jäi ilmestyessään hävettävän vähälle huomiolle. Ulkokirjallisena syynä saattaa olla myös sarjan ulkoasu: Tuula-Leena Hämäläisen hailakat ja teinityttömäistä piirrostyyliä jäljittelevät kannet eivät ehkä vakuuttaneet lukijoita kylliksi.