perjantai 25. kesäkuuta 2010

Keskikesän juhlaa ja suven riemuja Villikassa


Mysi Lahtinen: Villikan kesä. Puuhaa ja leikkejä lomalle. 60 sivua. Tammi 2010. Ulkoasun suunnittelu Terhi Haikonen.







Suomalaista kesäidylliä hehkeimmillään tarjoilee tämä Mysi Lahtisen ja Virpi Pennan kuvatietokirja, joka lupaa takakannessaan, että kenenkään ei tarvitse tänä kesänä kysyä „mitä minä tekisin“.

Villikan kaupunginosassa asuvat lapset Riikka, Essi, Tilli, Olli ja Aarne muistuttavat toimeliaisuudessaan ja tietyssä vanhanaikaisuudessaan paljon Astrid Lindgrenin Melukylän lapsikatrasta ja parhaimmillaan heidän puheenparrestaankin kuultaa tietty topakka pikkuvanha lapsenmielisyys:

Vähältä piti, etteivät kaikki syöneet jäätelöä kyllästymiseen asti. Syödä nyt jäätelöä niin paljon että kyllästyy siihen. Sehän olisi ollut kamalan sääli.


Jäätelön syönnin lisäksi kirja johdattaa lasten hyvän ystävän, naapurissa asuvan vanhan Eetu-sedän luotsaamana, luonnosta ja käsillä tekemisestä vieraantuneita nykylapsia moniin perinneleikkeihin ja kesäpuuhiin. Fiktiiviseen tarinaan on upotettu pajupillin ja voikukkakranssin teon havainnolliset ohjeet.

Tietokirjailija Mysi Lahtinen tunnetaan juhlia ja perinteitä sekä ruuanlaittoa käsittelevistä kirjoistaan ja lehtipakinoistaan. Tähänkin kirjaan hän on liittänyt nokkoslättyjen reseptin ja antaa vinkin, kuinka voi kasvattaa kukkaruukkujen alla rapsakkaa ja makeaa voikukkasalaattia. Tosikot voivat myös halutessaan vetää sokeriherneen nenäänsä lasten kesäansiosta, kun he keräävät Eetulle voikukan kukintoja voikukkaviniä varten...



Lahtinen on kartuttanut suomalaislasten perinnetietoutta systemaattisesti jo 1980-luvulla ilmestyneessä Leikkivuosi-kirjassaan (kuv. Jori Svärd, Weilin+Göös 1982). Villikassakin vietetään juhannusta kaikkien suomalaisten juhlaperinteiden mukaisesti.

Eetu kertoo lapsille myös vanhoja kansantarinoita juhannusyön ihmeistä:

– Juhannusyönä saattoi kaunistua käden käänteessä. Kun tiesi oikean paikan, keräsi sieltä kukkien terälehdille kertynyttä kastetta valkoiseen liinaaan ja pyhki sillä kasvojaan, kaunistui silmänräpäyksessä. Ja mikä parasta, juhannuskasteisella liinalla pyyhityt kasvot eivät ruskettuneet. Ruskettuneita kasvoja pidettiin ennen vanhaan hyvin rumina. Vanhoissa kuvissa näkee pitsipukuisten hienojen rouvien kulkevan kesäisin parasolli eli päivänvarjo kädessään ja suojaavan sillä itseään auringolta. Eikö olekin hassua. Nyt on aivan toisin päin. Melkein jokainen haluaa ruskettua ja ottaa aurinkoa varta vasten, Eetu selitti.



Ja tietysti tytöt keräävät tyynynsä alle ne seitsemän erilaista niittykasvia.

Virpi Pennan väri-iloa hehkuva kuvitus on raikas, vaikka kuvat jäävätkin vähän mekaanisen yksiulotteiseksi. Pennan kuvitustekniikkaa on vaikea määrittää, veikkaisin sitä tietokoneavusteiseksi sekatekniikaksi. [Kuvittajien käyttämät tekniikat olisi hyvä sisäänkirjoittaa lastenkirjojen esittelyteksteihin, niin tavallinen lukijakin kiinnittäisi kuvituksiin enemmän huomiota!]


Kirja herättelee myös innostusta moniin vanhanaikaisin luomuleikkeihin, kuten kauppaleikkiin, aarteenetsintään, leipäkivien heittelyyn, hiekkalinnan rakenteluun ja majan rakentamiseen.


Ja siihen majanrakennukseen palataan sitten myöhemmin vielä paneutuneesti uudelleen. Nyt Rouva Huu hätistää kaikki Lastenkirjahyllyn lukijat juhannuksen viettoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti