Tuiki tavallisia ihmeitä

Maria Vuorio: Eräänä valtavana maanantaina. Kertomuksia. 168 sivua. Tammi 2010. Kansikuva Mika Launis.















Napakat, riittävän lyhyeen mittaan kirjoitetut lasten ja nuorten kertomukset, jotka parhaimmillaan täyttävät jopa novellin mittapuut, ovat pitkään olleet harvinaista herkkua. Lajityypin aatelia ovat muiden muassa Asko Martinheimon monet taannoiset kokoelmat, Tuula Kallioniemen Järvihirviö ja Nikolai Kärpäsen ihmeellinen talvi (Otava 1991 ja 2004) sekä monet Maria Vuorion teokset.

Tällä kertaa Vuorion kertomuksissa ei ole kuvitusta lainkaan; kenties näin yritetään saada myös nuoret aiempaa hanakammin tarttumaan kirjaan. Eräänä valtavana maanantaina on luokitettukin nimenomaan nuortenkirjallisuudeksi, vaikka sen monet viehättävät tarinat sopivat hyvin jo alle 10-vuotiaidenkin luettaviksi.

Vast ikään ilmestynyt kertomuskokoelma antaa taas parastaan: vivahteikkaita pieniä tarinoita, joista jokainen rakentuu jonkin yllätyksen, äkkikäänteen tai ihmeen ympärille – vastaanpanemattoman luontevasti, ilman mitään tekotaiteellista sievistelyä tai dramatiikkaa.

Lapsen tunnetilojen kuvaajana Vuorio on kadehdittavan tarkkanäköinen. Kertomuksissa on varmasti paljon kirjailijan omiakin lapsuudenmuistoja, esimerkiksi kertomuksessa “Kerran kun tuli ilta”, joka kuvaa lapsenlapsen hivenen vastahankaista, mutta säännöllisesti toistuvaa vierailua ikääntyneiden ja tapoihinsa piintyneiden isovanhempien luokse.

Samankaltainen miellyttämisen pakko toistuu kertomuksessa “Punnukset” jossa Inka-tyttö kärsii jokavuotisella vierailullaan urheiluun vinksahtaneiden sukulaisten kesämökillä.

Valtaosa kertomuskokoelman aikuisista on tavalla tai toisella tolkkua vailla. He ikään kuin huljuvat jossain taustalla ja kuuntelevat lastensa arkipäivän ihmeisiin liittyviä havaintoja hyvin hajamielisinä. Esimerkiksi kertomuksessa “Apina” vanhemmat käyttävät kaiken energiansa kodin sisustukseen. Talon välipohjasta kuuluvat rapinat ja raosta työnnetyt salaperäiset kirjelappuset ovat suistaa heidät täysin raiteiltaan.

“Silloin pihaan kääntyi auto” –tarinassa asetetaan koomisesti vastakkain lasten mielivaltaan alistuneet vanhemmat ja perinteistä perheyhteyttä ja demokraattista päätöksentekoa suosivat tavis-vanhemmat.

Muutamat kertomuksista (esim. “Yksisilmäinen” ja “Ananas”) sisältävät myös säikeen fantasiaa, mutta aiemmalle kertojanlaadulleen uskollisesti Maria Vuorio pitää kuitenkin jalkansa jokseenkin tukevasti maassa. Vuorion tarinat ammentavat samoista salaisuuksien lähteistä kuin Leena Krohn, mutta Vuorio on – minun mielestäni – hyvällä tavalla Krohnia arkisempi.

Omia suosikkejani olivat kertomukset “Eräänä tuulisena päivänä” ja kokoelman nimitarina “Eräänä valtavana maanantaina”, jotka ovat lapsipsykologisina tutkielmina nautittavia ja monisyisiä.

Rouva Huu hotkaisi kokoelman eilen heti tuoreeltaan. Myöhemmin on tarkoitus palata siihen vielä uudelleen, makustella ja ihmetellä sen vivahteita antaumuksellisemmin.