Huima matka maapallon keskipisteeseen…. ja takaisin

Timo Parvela & Jussi Kaakinen: Taro maan ytimessä. WSOY 2010. 24 sivua.










Taro maan ytimessä onkin kuvakirja eikä lasten romaani, kuten Rouva Huu ennakkotiedoista erheellisesti jo kevätkesällä päätteli.

Jussi Kaakinen tunnetaan monista varhaisnuorten- ja nuortenkirjojen kansistaan ja todellisen kisällinnäytteensä hän on tehnyt Suomen lasten historian ja Suomen lasten taidehistorian (Otava 2005 ja 2009) kuvittajana. Taro maan ytimessä on hänen ensimmäinen kuvakirjakuvituksensa.




Ja Kaakisen aiemman kunnianhimon ja kokeilunhalun tuntien ei ole yllätys, että hän ei nytkään tee mitään tusinakuvitusta, vaan sanalla sanoen antaa Timo Parvelan seikkailulle karisman.

Parvelan tarina lähtee liikkeelle lasten ikiaikaisesta uteliaisuudesta tarkistaa, pääseekö hiekkalaatikon kautta esimerkiksi Kiinaan tai maapallon toiselle puolelle.

Tarinan melko eleetön alku ei vielä tyhjennä koko visuaalista ja kerronnallista pajatsoa:

Taro kaivoi kuopan. Siellä oli hiekkaa. Syvemmältä hän löysi lisää hiekkaa. Muovilapion varsi uhkasi jo loppua, mutta vieläkään maan alla ei ollut kuin hiekkaa.
– Onko maapallo siis rakennettu hiekasta? Pelkkä typerä hiekkapallo?
Karhu ei vastannut. Se mökötti vielä, koska Taro ei antanut sen kaivaa. Se olisi ollut siinä niin nyvä. Karhut ovat omasta mielestään mestarikaivajia.

Taro maan ytimessä on modernin kokeileva kuvakirja siinä mielessä, että se hyödyntää sarjakuvakerrontaa hyvin monella ja ennen muuta kuvakirjoissa uudella tavalla. Kaakisen sekatekniikka porautuu kirjaimellisesti maan keskipisteeseen. Karhu rakentaa Taron kanssa kierrätysrojusta koneen, jolla matka maapallon sisään – ja sieltä avaruuteen voi alkaa.




Avaruudessa Taro kohtaa hurjan avaruushirviömadon, joka kuitenkin lupaa leppyä, kunhan saisi suurta herkkuaan keksiä. Mutta karhukuoma syö nälkäänsä eväskeksit ja hirviömato uhkaa tehdä koko maapallon pelkäksi hiekkakasaksi jos ei saisi sille jo luvattuja herkkuja.

Tässä kohden Rouva Huu ei malta olla tirskahtelematta: tuntuu kuin Parvelan tarina hauskasti ilkamoisi 1970-luvun ongelmarealistisille lastenkirjoille, joissa maailman pelastaminen jätetään lasten harteille.

Kolmikko päättää palata seikkailun alkupisteeseen, Taron kotiin, hakemaan uusia keksejä, mutta rappukäytävässä odottaa uhitteleva poikajengi. Taro voimaantuu hurjasta seikkailustaan ja nousee poikien uhkaa vastaan.

Jännitys tiivisty vielä viimeistä edeltävällä aukeamalla, kun Taron vanhemmat palaavat kotiin. Avaruushirviömato on piilotettava jonnekin – ja nopeasti.




Taro maan ytimessä on hengästyttävä, huima ja visuaalisesti äärimmäisen tyylikkäästi toteutettu seikkailu, joka äkkikäänteissään hivelee erityisesti poikia, mutta ei ole kielletty tytöiltäkään.