sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Kun hymy on hukassa: vertaistarinoita alakulosta lapsille ja aikuisille


Azeb Hailu & Anita Polkutie: Punakorvan kaksi kotia. Maahanmuuttajalapsi sijaisperheessä. 21 sivua. Pesäpuu ry 2009.

Max Velthuijs: Sammakko on surullinen. Suomentanut Pirjo Santonen. 24 sivua. Kustannus-Mäkelä 2004.

Hiawyn Oram & Susan Varley: Mikä hätänä, Mäyrä? Suomentanut Terhi Leskinen. 25 sivua. Lasten Keskus 1997.

Gary Oliver, Norman Wright & Sharon Dahl: Otso Onninen, hymy hukassa. Suomentanut Tero Kuosmanen. 25 sivua. Kirjatoimi 1998.





Tänään vietetään valtakunnallisen kirjallisuuden päivän, Aleksis Kiven päivän ja mielikirjapäivän lisäksi myös maailman mielenterveyspäivää.

Maailman mielenterveyspäivän 2010 pääviesti on välittäminen.


Suomen mielenterveysseura
kehottaa tänään muistamaan läheistä, ystävää, sukulaista, kummilasta tai -vanhempaa, työtoveria – ketä vain, joka ilahtuu yhteydenotostasi tai käynnistäsi.

Lastenkirjahyllyssä oli jo huhtikuussa esillä muutamia mielenterveydestä ja sen häiriöistä kertovia lapsille ja lapsiperheille suunnattuja kirjoja.

Tänään otetaan lähilukuun neljä kuvakirjaa.

Pesäpuu ry:n Punakorvan kaksi kotia on oikeastaan tuplatäsmäkirja: se käsittelee nimittäin kahta erityisaihetta, maahanmuuttajien sopeutumisongelmia ja vanhemman masennusta.

Kilpikonna Punakorva muuttaa perheineen sodan alta Suomeen kuvitteellisesta Gederan valtiosta. Emo masentuu eikä enää pysty huolehtimaan poikasestaan ja isäkin viettää paljon aikaa poissa kotoa. Niin Punakorva pääsee äidin parantumisen ajaksi sijaisperheeseen Kani Keteman luokse.

Kun äiti parantuu, Punakorva pääsee takaisin kotiin. Tarina päättyy Punakorvan ja sen Mesrat-serkun onnelliseen jälleentapaamiseen, kun serkkukin perheineen saapuu Suomeen. Punakorva on ollut hyvin huolissaan serkustaan, joka oli sille kuin veli, ja joka jäi sodan keskelle. Mesrat-serkun kautta teemana on myös perheenyhdistyminen ja monien maahanmuuttajien kokema huoli läheisistään, jotka elävät edelleen kotimaassa vaikeissa olosuhteissa. Kirjan loppuun on koottu ohjeita ja vinkkejä aikuisille sadun käyttämisestä lasten kanssa.

Pesäpuu ry:n maahanmuuttajien sijaisperheprojektissa mukana ollut projektityöntekijä Azeb Hailu kiteyttää kirjan moton: ”Jokainen lapsi on ainutlaatuinen ja arvokas kulttuuristaan, ulkonäöstään, tavoistaan tai kielestään huolimatta. Lasta ei pitäisi nähdä kulttuurinsa tai traumansa kokemuksen kautta, vaan lapsena, joka tarvitsee aikuista rinnalleen pärjätäkseen elämässä.”

Kirja on tyypillinen erityisaihetta käsittelevä kirja: nidottu ulkoasu on kustannustekninen ratkaisu. Moniin muihin järjestöjen kustantamiin erikoisjulkaisuihin verrattuna Anita Polkutien akvarellikuvitus on hyvinkin vertailukelpoinen ns. standardikuvakirjojen kuvituslaadun kanssa.

On hyvä, että järjestöt ja eri asiantuntijatahot panostavat nykyisin myös tekstin ja kuvan laatuun. Kuten tämäntyyppisissä kirjoissa aina, tässäkin Punakorvan tueksi tulee monipuolinen tukiverkosto: perheen mielenterveysongelmat eivät koskaan ole lapsen hallittavissa, ja siihen on lupa pyytää ja saada apua mahdollisimman monelta taholta.

Max Velthuijsin kuvakirja Sammakko on surullinen ja Hiawyn Oramin & Susan Varleyn Mikä hätänä, Mäyrä? etäännyttävät niin ikään teemansa, surumielisyyden, apeuden ja alavireisyyden, eläinten maailmaan.








Sammakko heräsi surullisena… sitä itketti, mutta se ei tiennyt syytä siihen.
Pikkukarhua huolestutti. Se halusi, että sammakko olisi iloinen.
– Hymyile, sammakko, se pyysi.
– En voi, sanoi sammakko.
– Mutta kyllä sinä eilen voit, sanoi pikkukarhu.
Silti sammakko ei voinut tänään hymyillä. Eikä se voinut olla iloinen. Ja se halusi olla omissa oloissaan. Siispä pikkukarhu meni tiehensä.


Muutkin sammakon ystävät yrittävät kaikin keinoin piristää sitä. Lopulta suru väistyy. Pikkukarhu ihmettelee sammakon apeutta ja yrittää tivata siihen syytä.

– En tiedä, sanoi sammakko. – Minä vain olin. Tulehan, pikkukarhu, mennään kotiin.


Metsän eläimet ovat huolestuneita myös mäyrän alakuloisuudesta: se vain istuu ja tuijottaa eteensä. Jos sille sanoo jotain, se ärähtää kiukkuisesti. Ystävät haluavat auttaa sitä ja lääkärikin kutsutaan paikalle.






Myyrä keksii järjestää juhlat, jossa jaetaan erilaisia palkintoja. Mäyrä saa palkinnon parhaasta suunnistustaidosta, palkinnon neuvokkuudesta kiperissä tilanteissa, muiden eläinten auliin auttajan palkinnon sekä "Mielialasta riippumatta rakastetuimman eläimen palkinnon"! Mäyrä parantuu alakulostaan ja on kiitollinen ystävälleen myyrälle. Sen mielestä jokainen kaipaa aina joskus saada kuulla olevansa rakastettu.

Kiinnostavin kirja näistä neljästä on toteutukseltaan yhdysvaltalainen Otso Onninen, hymy hukassa, jossa perinteisessä kuvakirjaformaatissa, tosin eläinten maailmaan etäännytettynä, puhutaan avoimesti lapsen masennuksesta. Karhu nimeltä Otso Onninen on masentunut. Sen paras ystävä on muuttanut muualle. Sen eläinystävät haluavat auttaa sitä parhaansa mukaan. Ne kannustavat Otsoa kertomaan heille murheistaan. Kirjan lopussa on ohjeita, kuinka aikuiset voivat auttaa lasta selviämään masennuksesta.

Kaikissa neljässä kuvakirjassa on onnellinen loppu ja Punakorva-kirjaa lukuun ottamatta tervehtymisen prosessikin kuvataan hyvin nopeaksi. Tällainen asiat parhain päin nopeasti selittävä malli juontaa kuvakirjan lyhyestä muodosta ja kerronnan kaaresta: asiat on saatava "siistille rusetille" kuvakirjan sivumäärän mittaan, siitäkin huolimatta, että itse tarinan uskottavuus tästä jossain määrin kärsii.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti