15. luukku: Sympaattinen Otso-herra valloittaa myös seimen lapsena

Chizuko Kuratomi & Kozo Kakimoto: Otso-herran joulu. Suomentanut Kari Vaijärvi. 26 sivua. Lasten Keskus 1977.














Japanilainen Otso-herra -sarja on kiinnostava esimerkki 1970-luvun kuvakirjasarjasta, jonka osia suomennettiin parhaimmillaan parinkin kirjan vuosivahtia.

Chizuko Kuratomin ja Kozo Kakimoton sarjan lumo selittyy isokokoisen, kömpelön ja inhimillisen Otso-herran karismalla.

Otso-herran joulu –kirjassa Otso on lähdössä kanikaupunkiin toivottamaan sen asukkaille ennen talviuniaan ”Näkemiin kevääseen asti”. Sitä nukuttaa jo aivan vietävästi.

Otso-herra haltioituu läheisestä kanikoulusta kuulemastaan joululaulusta ja intoutuu laulamaan möreällä äänellään mukana. Kanikoululaiset pyytävät sitä joulukuvaelmaansa paimenen rooliin. Otso-herra on kuitenkin kömpelö ja kaatuu kuonolleen.



Ystävällisesti mutta päätäväisesti kanit hätistävät Otson pois aiheuttamasta lisää hämminkiä ja kehottavat sitä hakemaan joulukuusen. No, aivan linjakkaasti ei tämäkään tehtävä Otsolta onnistu…

Tässä vaiheessa Otso on jo aivan uupunut, mutta nyt kanit keksivät sille sopivan roolin: Otso saa esittää joulukuvaelmassa seimen lasta: tässä roolissa ei ole vuorosanoja ja Otson on vain pysyttävä hiljaa paikallaan…



Ja niine hyvineen Otso nukahtaa seimeen syvään uneen.

Niin pikkukanit esittivät joulukuvaelmansa ja lauloivat joululaulut Otso-herran nukkuessa. Hän ei liikahtanutkaan, mutta uneen hän kuuli kaiken ja oli tyytyväinen.

Otso-herra ei herännyt edes kuvaelman lopussa, kun kaikki taputtivat. Silloin pikkukanit tiesivät, että hän oli todella vaipunut talviuneen. Oli myöhäistä ja hyvin pimeää, mutta heillä oli paljon kynttilöitä. Niinpä he nostivat Otso-herran hellävaroen seimestä ja kantoivat hänet vuorenrinteelle kotiluolaan.

Kakimoton selkeät, väliin jopa veistokselliset hahmot ja Kuratomin niukka, pelkistetty teksti tekevät Otso-kirjasarjasta ajattoman ja yhä sympaattisen. Näistäkin kirjoista olisi lysti saada uusintapainoksia.