Anna Jansson Kadonneet retkirahat. Emil Wern tutkii- sarja. Kuvittanut Mimmi Tollerup. 89 sivua. Gummerus 2011.
Taas ruotsalaiset osoittavat taitonsa lasten dekkarien tekijöinä.
Anna Jansson (s. 1958) tunnetaan entuudestaan Suomessakin vuodesta 2000 ilmestyneistä dekkareistaan, joissa seikkailee Maria Wern -niminen poliisi. Uudessa lasten dekkarisarjassa Jansson kertoo Maria Wernin valppaan ja fiksun pojan toimista pikkurikollisten jäljittämiseksi samaan tapaan kuin Ilkka Remes on nuorten trillereissään zuumannut seikkailuja aikuisromaaniensa sankarin Antti Korven poikaan Aaroon.
Kadonneet retkirahat on vallan mallikas ja rivakasti etenevä lasten dekkari, jossa perinteisen dekkarin juonikaavan mukaan tapahtuu rikos ja lapsietsivä kerää todisteita ja tekee listaa epäillyistä. Emilin luokka kerää rahaa tulevaan luokkaretkeen. Viidennen luokan yhteistuumin ja suurella vaivala keräämät rahat kuitenkin varastetaan opettajan laatikosta. Samoihin aikoihin eri puolilla Visbyn kaupunkia sattuu muitakin mystisiä rahavarkauksia.
Visbyn vanha kaupunki on viehättävä ja monien suomalaisturistienkin hyvin tuntema miljöö tälle pienelle salapoliisiseikkailulle. Kirjassa on jopa kartta vanhasta Visbystä. Bonuksena kirjan lopussa on vielä Emilin keräämää salapoliisityössä tärkeää sanastoa sekä Janssonin ja kirjan kuvittaneen Mimmi Tollerupin ystäväkirjojen sivut.
Aiempaan nykylastenkirjojen köyhyys-teeman vähäisyyteen liittyneeseen keskusteluun kirjasta löytyy kiinnostava anekdootti. Emilin pääepäiltyjen joukossa on nimittäin hänen paras ystävänsä. Ubben äiti on työtön ja tästä syystä Emil saa syyn epäillä kaveriaan varkaaksi.
Ubben äiti näytti huolestuneelta. Useimmat ymmärsivät miksi. Hän oli työtön, ja hänellä oli neljä lasta. Ubbella ei ollut edes omaa kännykkää eikä tietokonetta kotona. Hänen äidillään ei ollut varaa.
Köyhyyden käsittelystä kotimaisessa lasten- ja nuortenkirjoissa:
VastaaPoistaEi pidä unohtaa Tuula Kallioniemen Pää kylmänä, Papriikka -romaania (2007), jonka kantavana teemana on köyhyys. Kirjassa kuvataan niukkuudessa elävää perhettä, jossa osataan iloita pienistä. 12-vuotiaalla Papriikalla ei ole rahaa hienoihin vaatteisiin tai harrastuksiin, mutta hänellä on iso sydän ja taito pitää huolta heikommistaan.
Lastendekkarin "tulemista" on odoteltu, ja onhan se tullutkin. Varsinaisena dekkarina, jossa tapahtuu murha, se on aika hankala toteutettava varsinkin, jos tahtoo pysyä uskottavana, mikä meillä muutamilla kuitenkin on johtotähtenä. Haddonin Yöllisen koiran merkillinen tapaus on loistoesimerkki uskomattoman hyvästä lasten"dekkarista".
VastaaPoistaTuo rouva Huun köyhyyskeskusteluun liittyvä "anekdootti" on kiinnostava. En ole lukenut Kadonneita retkirahoja, joten en tiedä, miten Ubben äidin osuus ratkeaa. Mutta kuvio sinänsä houkuttaa spekuloimaan ilmiötä köyhyys/rikollisuus.
Ruotsalaiset dekkarileffat ovat heittäytyneet laajamittaisesti kuvaamaan jenkkityyppisten toimintaleffojen sijaan yhteiskunnallisten ongelmien synnyttämää rikollisuutta. Minua on alkanut hiukan vaivata niiden sukulaisuus varsinkin takavuosien sarjakuvien stereotypioiden kanssa. Näiden leffojen rikolliset ovat lähes aina muualta. Usein venäläistä mafiaa. Toivottavasti lastenkirjallisuuden dekkaribuumin kasvaessa ei käy niin, että köyhän perheen lapset saavat myymälävarkaan roolit ja "kunnollisten" perheiden lapset selvittävät rötökset.
Vaikka viime aikoina on vähän puistateltu 70-luvun valistuksen ja kantaaottavaisuuden palaamista lasten- ja nuortenkirjallisuuteen, tekee mieli kyllä toivottaa tervetulleeksi realistinen, yhteiskunnallinen lasten- ja nuortenkirjallisuus.
Tuula von Lorukuja
Kiitos Tuulalle ja Kirstille kommenteista.
VastaaPoistaTuulan Papriikka-kirja on tosiaan hyvä nostaa esille. Se on tavallaan moderni versio Anni Polvan Tiina-kirjoille. Papriikka on Tiinan tapaan hyvin oikeudentuntoinen ja rehti perhetyttö, jolta riittää empatiaa myös vanhuksille.
Ja myös Tuija Lehtisen suositussa Laura-tyttökirjasarjassa (Otava 1989–2006) isän työttömyys heijastuu perheen lasten arkeen monin tavoin.
Ubben perheen varattomuus jää Anna Janssonin lastenkirjassa tämän yhden maininnan varaan, eikä tilanteeseen tule ainakaan tämän sarjan avausosan kuluessa mitään muutosta. (Toivottavasti en nyt pahasti spoilaa!)
Tavallaan Ubben äidin työttömyys on Janssonin kirjassa sivuhenkilöä luonnehtiva erityispiirre samaan tapaan kuin toisen luokkatoverin jatkuvasti pitämä kaulatuki ja toisen adoptiotausta.
Olen toisaalla peräänkuuluttanut nimenomaan lukutaidon alkuvaiheen kirjoiksi enemmän helppolukuisia lastendekkareita. Ruotsalaiset taitavat tämän genren, ja homma toimii ihan tyydyttävästi ilman raflaavia ruumiitakin.