Perhe pitää yhtä

Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa. Suomentanut Kirsi Ohrankämmen. 338 sivua. Karisto 2010. Kansikuva Bruno Ehrs/ Link Image.









Walesilaisen Mari Strachanin esikoisteos aloittaa Kariston uuden Lupaus-sarjan, jossa julkaistaan ansiokkaita ulkomaisia esikoisromaaneja, joista "toivon mukaan kuulemme vielä", kuten kustantaja sarjaan valittuja teoksia kuvailee.

Tämäkin on taas yksi kiinnostava säie tässä sarjoittumisilmiössä: itsenäiset teoksetkin liitetään sarjaksi jotta niille saataisiin isompi näkyvyys.

On ilmeistä, että kuusikymppinen Strachan on punonut 1950-luvun Walesiin sijoittuvaan tarinaan aineksia myös omasta lapsuudestaan. Hiljaisuus soi h-mollissa on luettavissa paitsi sukusaagana niin myös murhamysteerinä ja perinteisenä kasvutarinana.

12-vuotias Gwenni lukee paljon, ja välillä tosi ja kuviteltu sekoittuvat suloisesti keskenään. Gwennillä on myös erityisiä kykyjä: hän osaa nimittäin öisin lentää ja näkee asioita, joita muut perheenjäsenet eivät näe – tai suostu näkemään.

Naapurin hulttio mies löydetään vesialtaasta hukkuneena, ja Gwennin vilkas mielikuvitus työstää yhdessä salapoliisitarinoiden kanssa tapahtuneelle monta eri tulkintavaihtoehtoa. Samaan aikaan Gwenni kiinnostuu perheensä vaiheista ja vaietuista salaisuuksista. Sodanjälkeiset traumat purkautuvat vanhempien välisissä suhteissa. Gwennin isän äiti, mummi, yrittää parhaansa mukaan pitää perhettä tolkuissaan ja ottaa taloudenpidon vastuulleen, kun Gwennin ja isosisko Bethanin äiti on liian alavireinen.

Perhe-elämän traagisuus pehmentyy Gwennin sarkasmin ja tarkkojen havaintojen kautta. Murrosikää tietämättään lähestyvä tyttö suhtautuu äitiinsä väliin ivallisesti, väliin suurella heltymyksellä. Kyläyhteisön tuki auttaa erilaisten murheiden raskauttamia pää- ja sivuhenkilöitä.

Strachanin kirjan viehätys piilee arjen kuvauksen kirpeydessä. Vaikeudet ovat voittamista varten ja pienille ihmeille jää tilaa.