Oili Tanninen: Nunnu. 31 sivua. Otava 1965. 3. painos 1969.
Oili Tanninen: Nunnu. [sis. kirjat Nunnu, Nunnu lentää ja Nunnu putoaa.] 95 sivua. Otava 2007.
Jean de Brunhoff: Babarin lapset. Suomentanut Sanna Uimonen. Weilin+Göös 1987.
Jean de Brunhoff: Babarin perhe. Suomentanut Sanna Uimonen. Tammi 2011.
Tove Jansson & Per Olov Jansson: Outo vieras muumitalossa. Suomentanut Panu Pekkanen. 32 sivua. WSOY 1980. 3. painos 1987./ 46 sivua. 4. painos 2010.
Lastenkirjallisuus on nostalgian kyllästämä kirjallisuuden alue. Tämän hokeman todisti jälleen myös Lastenkirjahyllyssä sukeutunut laaja keskustelu Anni Swanin nuortenromaaneista.
Aiemmat sukupolvet siirtävät oman lapsuutensa lukuelämyksiä lapsilleen ja lapsenlapsilleen. Monet hankkivat myös lapsuutensa kirja-aarteita omaan kirjahyllyynsä aikuisena, kun kirjat ovat muutoissa, kovassa käytössä tai epähuomiossa joutuneet hukkaan. Tällainen lastenkirjallisuuden "nostalgia-hypetys" takaa klassikoille pysyvät markkinat.
Ongelmia voi syntyä vaativimpien lastenkirjaentusiastien keskuudessa, kun lapsuuden rakkaan kirjan ominaistuoksua tai kirjan fyysistä ilmiasua ei voi siirtää sellaisenaan uusintapainoksiin. Kirjapainotekniikan myötä erilaisia paperivaihtoehtoja on aiempaa enemmän, ja tämä voi joskus tehdä tepposet myös kirjan painoasulle ja väritykselle.
Tosin Rouva Huu sai nenilleen, kun ihmetteli muutama vuosi sitten Oili Tannisen Nunnu-kuvakirjojen yhteislaitoksen uusintapainoksen yhteydessä sen ensipainoksiin verrattuna tyyten erilaista väriskaalaa.
Uusintapainos oli mielestäni sammuttanut kirjoille tyypilliset synteettiset värit – aniliininpunaisen, kirkaan keltaisen ja sinisen ja vinhan violetin. Kustantajalta Rouva Huu kuitenkin sai kuulla, että Oili Tanninen oli tämän Nunnu-kirjojen yhteislaitoksen värin toistoon itse ylen tyytyväinen: värit olivat nyt paljon lähempänä originaalien väritystä kuin 1960-luvulla konsanaan! Aiemman syväpainomenetelmän sijasta uuden yhteislaitoksen painamisessa hyödynnettiin ensipainoksia modernimpaa kirjapainotekniikkaa.
Ranskalaisen Jean de Brunhoffin (1899–1937) yhdessä vaimonsa Cecilen kanssa luoma Babar-norsu tunnetaan nykylastenkin keskuudessa tv-animaatioiden ansiosta. Tammi on julkaissut kirjasarjan 80-vuotisjuhlan kunniaksi uusintapainoksena kuvakirjan Babarin perhe.
Itse muistan viehtyneeni Babar-kirjoihin lapsena nimenomaan niiden ison koon ja tasaisen kauniin käsialatekstauksen takia. 
Tässä uusintapainos-Babarissa tekstiä on lyhennetty, kirjan koko on ns. normaali kuvakirjaformaatti ja teksti on ladottu painokirjaimin. 
Myöhemmin tänä vuonna ilmestyy myös perheen pienimmille suunnatut pahvikirjat Babarin juhlat ja Babarin ystävät, joissa kerrotaan olevan ”hieno kangasselkä”. Tällainen perinteisen kirjansidontatekniikan elementtien paluu kertoo sekin nostalgian arvostuksesta uusintapainosten markkinoinnissa. Kangaskluuttiselkämys viestittää ilahduttavan monissa lastenkirjoissa nykyisin perinnetietoisuuden lisäksi myös kestävämmästä kuluttamisesta ja esteettisistä arvoista. 
Kaikkein kummallisin kömmähdys on mielestäni tapahtunut Tove ja Lars Olov Janssonin Outo vieras Muumitalossa -kuvakirjan kaivatun uusintapainoksen yhteydessä.
Kirjan koko on kutistunut alkuperäisestä A4-koosta kokoon 21,5 x 21,5 cm:iin, minkä seurauksena Lars Olov Janssonin ottamat valokuvat Pertti Eistolan, Tuulikki Pietilän ja Tove Janssonin vuosina 1976–1979 rakentamasta viisikerroksisesta Muumitalo-nukkekodista on rajattu uudelleen.
Kuvien määrää on vähennetty, niiden sävy on paikoitellen muuttunut – välistä painotyö ehkä tekee paremmin kunniaa kuvauskohteelleen, mutta toisinaan kuvat ovat tulleet tummiksi ja sumeiksi. Lisäksi kuva- ja tekstisivut on kehystety kauttaaltaan raskaalla siniharmaalla kehyksellä, joka syö valokuvien latausta.
Kannustan tekemään rohkeasti aloitteita suoraan kustantamoon, jos mielii uusintapainosta jostain tietysti lapsuuden rakkaasta kirjastaan. Yksittäisten toiveiden perusteella kustantaja tuskin tekee päätöksiä, mutta uskoisin, että sielläkin haistellaan uteliaana kulloisiakin trendejä ja nostalgiatuulahduksia.
Lastenkirjahyllyssä arvioidaan uusia lasten- ja nuortenkirjoja,
mutta pyyhitään välillä pölyjä myös vanhoista klassikoista.
Mielenkiintoinen kirjoitus! Tein itse päivityksen Oudosta vieraasta Muumitalossa jokunen aika sitten ja ihmettelin hieman kuvien epätarkkuutta. Koska olin kirjan ensipainoksen ilmestyessä pieni lapsi, ei minulla ollut muistikuvaa kirjan koosta tai kuvien määrästä. On ikävä kuulla, että kirjaa on uusintapainoksen yhteydessä muutettu näinkin paljon.
VastaaPoistaKirjoitin muuten itse tänään lastenkirjojen aikaansaamista muistoista. Nunnu-kirjat olin unohtanut, mutta nyt niiden maailma palautui mieleeni melko selkeästi. Kiitos. :)
Minä en ole Nunnua lukenut itse lapsena, mutta omille lapsilleni olen sitä päässyt lukemaan ja pidän kovasti kuvituksesta. Hyvä näin, kun ei ole vertailupohjaa toiseen kirjaan. Kirjojen kielikin on ihanan herkullista ja haastavaa lukea väsyneenä iltasaduksi, hepsunkepsuja ja möksöjä :).
VastaaPoistaÄä, kyllä Babareissa kuuluu olla kaunokirjoitus!
VastaaPoistaVelman kanssa samaa mieltä! Tylsät painokirjaimet latistavat tunnelman. Aneemista.
VastaaPoistaNunnu on yksi vaikuttavimmista lapsuusmuistoistani.
VastaaPoistaMiä olen erittäin allerkinen uusille muunnelluille painoksille. Tammen Kultaiset Kirjatkin ovat melkein samanlaisia kuin ennen, mutta ei ihan, selkämyksen osalta varsinkin. Siitä keskusteltiin eräänä päivänä kirjakaupalla asiakkaan kanssa.
Hepsunkepsu on lempisanojani ja käytössäni edelleen. Ja tv-sarjan laulut soivat sisäisessä jukeboksissa aina sillon tällöin.
On lähdettävä ullakolle ja haettava Nunnun tuohon näkösälle.
Ei kaikissa vanhoissakaan Babareissa ole kaunokirjoitusta. Samoista tarinoista on monia eri versioita. Uusimmista painoksista raaimmat kuvat on sensuroitu pois (kuten entisen norsukuninkaan kuolinkamppailu sen syötyä myrkkysieniä ja Babarin äidin ampuminen). Minkä vuoden painos on tuo kaunokirjoitettu isokokoinen Babar kirja? Minun kaunokirjoitetut Babar kirjat ovat pieniä ja isot kirjat on tekstattuja.
VastaaPoistahttp://lapsuusmuistelua.vuodatus.net/
VastaaPoistaLastenkirjainstituutin Onnet-tietokannasta käy ilmi, että Babareita on julkaisu kaunokirjoitetuin tekstein suomennoksina sekä 1940- että 1980-luvulla.
Tässä voi myös miettiä sitä, onko tekijä alunperin suunnitellut kirjat tiettyyn kuosiin ja pitänyt kaunokirjoitettuna tekstiä olennaisena osana kokonaisuutta, mutta myöhemmissä painoksissa ei tekijän alkuperäistä toivetta ole enää kunnnioitettu.
Esimerkiksi Tove Janssonin Kuinkas sitten kävikään olisi aika tyly katseluelämys perinteisellä kirjasinfontilla. Tiettävästi monissa käännöksissä on tähän kyllä päädyttykin…