Mikä on oikeasti vaarallista?

Karin Henriksson & Maarit Gunnervall: Oikeasti vaarallista. Suomentanut Anna Kervinen. 43 sivua. Schildts 2010.

Karin Henriksson & Maarit Gunnervall: Farligt på riktigt? Schildts 2010.










Japanin maanjäristys-, tsunami- ja ydinvoimalaonnettomuuden uutisointi on synnyttänyt taas uuden kiperän haasteen lasten kasvattajille: kuinka keskustella maailman tapahtumista kodeissa, päiväkodeissa ja kouluissa rakentavasti mutta lapsen perusturvallisuuden tunteen silti säilyttäen?

Vaikka viime keväänä ilmestynyt Karin Henrikssonin & Maarit Gunnervallin kuvakirja Farligt på riktigt (suom. Oikeasti vaarallista) ei annakaan luonnonkatastrofiin mitään kaiken kattavaa selitystä, se saattaa silti toimia lapselle hyvänä katalysaattorina pohtia ja työstää eteenpäin paitsi henkilökohtaisia niin myös yleisiä huolen ja pelon aiheita. Nimenomaan pelkistetyn esitystapansa ansiosta kuvakirja sopii erinomaisesti myös isossa lapsiryhmässä ääneen luettavaksi.

Kuvakirja pyrkii pääsemään lapsen pelkojen ytimeen. Päähenkilönä on vasta kolmevuotias Matilda, jolle isovanhemmat kertovat jännittäviä satuja. Mummu vakuuttaa, että satujen tapahtumat eivät ole oikeasti vaarallisia: on tehtävä ero mielikuvituksen ja toden välillä.



Ja tämän toteamuksen innoittamana tyttö ryhtyy pohtimaan, mikä sitten on oikeasti vaarallista.

Pelon ja huolen aiheet ovat Matildan vähäiseen ikään nähden toisaalta hyvin konkreettisia mutta samalla täysin mielivaltaisia. Muun muassa dinosaurukset, autot, elokuvat, terävät veitset, kummitukset ja hirviöt, ruoka suussa leikkiminen, rokottaminen, hämähäkit, pesuaineet, sähkö ja vanhempien poissaolo askarruttavat Matildaa ja mummo antaa järkiperäisiä mutta ytimekkäitä vastauksia niiden vaarallisuusasteesta:

Ovatko pesuaineet vaarallisia?

Ovat! Siivoukseen, pyykinpesuun ja tiskaamiseen käytetään aineita, joita ei ole hyvä niellä.
---
Onko vaarallista että äiti tai isä on poissa kotoa?

Ei! Äidit ja isät ovat välillä poissa. He käyvät töissä, matkustavat, tapaavat kavereita ja urheilevat. Sinäkin olet poissa kotoa, kun olet päivähoidossa.

Matildan maskottina esiintyy jokaisessa kuvassa hänen pehmolelunsa, valkoinen karitsa, joka on tavallaan tytön sijaistoimijana kuvitelluissa vaaratilanteissa. Tuntuu tarpeettomalta, että päähenkilön ikä on määritetty kirjassa niin tarkasti: isommat lapset voivat torpata kuvakirjan liian vauvamaisena Matildan vähäisen iän takia.

Maarit Gunnervallin kollaasikuvitus
on räväkkää ja yhdistelee äskettäin Lastenkirjahyllyssä esitellyn Jonna och mirakelträdet –kuvakirjan tapaan monia eri pintamateriaaleja. Kollaasikuvituksen ei välttämättä tarvitse olla levotonta ja silmille hyppivää, mutta Gunnervallille tämä rosoisen-riehakas tyyli näyttää olevan suoranainen tavaramerkki. Gunnervall (s. 1977) asuu Sveitsissä, missä hän työskentelee ruotsin kielen opettajana.



Karin Henriksson (s. 1970) perusti kirjansa inspiroimana samannimisen Farligt på riktigt –blogin, joka valitettavasti näyttää hiljenneen heti kirjan julkistamisen jälkeen. Helsingissä syntynyt, sittemmin Ruotsiin muuttanut ja yritysten kestävän kehityksen hankkeissa konsulttina työskentelevä Henriksson on neljän lapsen äiti. Arvatenkin kirja syntyi omien lasten inspiroimana.

Näin Henriksson kirjoittaa blogissaan:

Små barn flätar samman fantasi och verklighet på ett underbart sätt. Allt är nytt.

Vi vuxna vill skydda våra små från faror, som de möter i sin vardag. Man känner sej lätt tjatig.

Suna Vuoren ja Katri Kirkkopellon kuvakirja Hirveää, parkaisi hirviö (WSOY 2005) ilmestyi juuri Thaimaan tsunamikatastrofin jälkeen. Sivujuonteena kirjassa käsitellään lapsen peloista pahinta eli pelkoa vanhempien kuolemasta.

Kirjassa pikku hirviö penää äidiltään lupausta siitä, että äiti ei kuolisi ennen kuin pikku hirviö on varttunut isoksi. Sujuvasti äitihirviö lupaa kuolla vasta myöhemmin:

– Mutta ettehän te kuole vielä?
– Emme kuole, sanoi isähirviö. – Minä uskon, että me elämme pitkän ja onnellisen elämän ja kuolemme vasta, kun sinä olet jo iso hirviö.
– Ja silloin, sanoi äitihirviö, – sinulla on kenties omia pieniä hirviöitä, jotka heräävät keskellä yötä ja kyselevät olemassaolosta ja siitä, miltä kuoleminen tuntuu. Silloin sinä ymmärrät, että ne ovat vaikeita kysymyksiä, joihin tuskin on yhtä oikeaa vastausta. Niin on aina ollut ja tulee olemaan.

Arvostelin kuvakirjan Aamulehteen ja kyseenalaistin kritiikissä tällaisen lapsipsykologian juuri elämän ennalta-arvaamattomiin tragedioihin vedoten. Kohtaus oli banaali nimenomaan tsunamin tuhoon rinnastettuna, mutta yksittäisestä luonnonmullistuksesta irrallaan tulkittuna se on lastenkirjallisuudessa tuiki tavanomainen ja softattu tapa työstää elämän ja kuoleman vaikeita kysymyksiä yhdessä lapsen kanssa.