keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Sukankudonta on nyt pop!


Anne-Maj Felin: Tarina villasukista. Kuvittanut Silja Felin. AMF-kustannus 2010. 37 sivua.

Kyllikki Mitronen & Liia Vilkkumaa: Sukkasillaan. Perusohjeet ja 44 kaunista mallia. Tammi 2005. 5. painos 2009. 155 sivua. Valokuvat Patrik Rastenberger, piirrokset Markus Pyörälä.






Sukkien kutominen on hyvin trendikästä. Tämän tästä järjestetään myös erilaisia hyväntekeväisyyskampanjoita.

Yksi Rouva Huun sydäntä lämmittänyt hanke oli Sukkia sivareille –kampanja viime vuoden lopulla, jolla kerättiin sukkia siviilipalvelusmiehille ja totaalikieltäytyjille – provokatoriseksi vastineeksi Sotilaskotiliiton Sukkia tuntemattomalle sotilaalle –keruuprojektille.

Perussukan ohjeen löytää nykyisin jo lankavyyhdin kääreestä ja hieman vaihtelunhaluisimmille kutojille on tarjolla kotimainen viehättävä ja sukkakuumeen nostattava äidin ja tyttären, Kyllikki Mitrosen ja Liia Vilkkumaan, koostama Sukkasillaan–kirja, josta löytyy perusohjeiden lisäksi runsaat 40 toinen toistaan kauniimpaa sukkamallia tarkkoine ja havainnollisine ohjeineen.

Kirjan houkuttelevat värivalokuvat ja piirrokset kääntävät sukankudontaan nurjastikin suhtautuvan mielen ja innostavat kokeilemaan alakouluaikaisten hiestä nahkeiden muotopuolien teelmien jälkeen vielä kerran, josko sukka sukeutuisi…




Rouva Huu on tehnyt kuluneen syksyn ja talven aikana summamutikassa arvioiden kymmenen sukkaparia. Tarvetta ei välttämättä olisi ollut lähipiirilläkään niin monille sukille, mutta erilaiset liukuvärjätyt uudet langat on pakko nostaa puikoille ja saada kutomisesta myös esteettistä mielihyvää.

Myrskylässä asuva kirjastonhoitaja ja äidinkielenopettaja Ann-Maj Felin hyödyntää hauskasti sukkabuumia omakustanteisessa kuvakirjassaan Tarina villasukista. Kirjassa seikkailevat kahdesta aiemmasta Felinin lastenkirjasta tutut kaksossisarukset Viivi ja Veeti (Viivi ja Veeti tattiretkellä, 2008 ja Veeti ja kiusaajat, 2009.

Viivi ja Veeti kuulevat naapurissa asuvalta mummolta sukkaparin vaiherikkaan ja tunnekylläisen tarinan. Sukkaparin sukat joutuvat maailman melskeissä toisistaan eroon, kunnes kierrätysmateriaalien tuunaukseen erikoistunut kädentaitaja antaa toiselle sukalle uuden elämän.





Felin markkinoi Viivi ja Veeti –kirjojaan helppolukuisina. Yli nelitavuiset sanat on tavutettu. Enemmän huomiota olisi voinut kuitenkin kiinnittää kirjan typografiaan ja tekstin kokoon: väljemmällä taitolla ja isommalla fontilla tekstistä olisi saanut aloittelevakin lukija paremmin selkoa. Nykymuotoisena kirja sopinee parhaiten ääneen luettavaksi, vaikkapa juuri isovanhemman ja lapsenlapsien yhteisiin lukuhetkiin. Silja Felinin vesivärikuvitus on haalean kevyttä ja personoi villasukat silmin ja ilmein.


5 kommenttia:

  1. Aaaah, villasukkia!
    Innostuin neulomisesta vasta nelisen vuotta sitten (kiitos kollegalle), silmukat rauhoittavat. Perussukat ovat suosikkini. Vielä vuosi sitten jouduin lunttaamaan kantapään hieroglyfit ohjeesta, nyt osaan jo ulkoa.

    Hienointa neulomisessa on se, että sitä voi tehdä melkein missä tahansa: junassa, luennolla, kylässä. Kun vielä oppisi lukemaan samaan aikaan.

    VastaaPoista
  2. Voi Rouva Huu!

    Niin koreita värikuvia ei ole olemassakaan, että meikätyttö kutimen käteensä ottaisi. Hikisissä muistoissa on se aika, kun puikot napsahtivat poikki ja sukasta tuli sipulipussi.
    Tosin neljä vuotta sitten anelin anopilta lankakeräpussin, lupasin neuloa nelimetrisen kaulaliinan. Se huivi ei vielä ihan pikkurillin ympäri riitä, mutta kuka tietää... kunhan löydän kutimen jostain. Enpä pidä erityisempää kiirettä etsimisessä.
    Iloa niille, joilla puikot pysyvät hanskassa.

    T von Lorukuja

    VastaaPoista
  3. "lupasin neuloa nelimetrisen kaulaliinan. Se huivi ei vielä ihan pikkurillin ympäri riitä"

    Kiitos päivän hepulista, Tuula.

    Äläs sano, olet sinä kai jotain muutakin neulonut kuin sipulipussin! Vai olenko nähnyt unta eräästä itseväsätystä villapaidasta, taisi olla violetti väriltään... sellainen hyvin istuva.

    VastaaPoista
  4. Olin hirmuisen innokas kutoja ja sitä paitsi oikeasti osasinkin - osaankin? - kutoa kaikenlaista. Kutominen katkesi 22 vuotta sitten kun lapsi syntyi. Siihen jäi puolivalmis villapaita (erinomaisen monimutkainen, itse keksitty ja kolmioihin perustuva kirjoneule sitä paitsi). Puolivalmis villapaita on edelleen puuarkussa lankakerien kanssa.
    Sen sijaan kävin eilen Mummon Kammarissa ostamassa villasukkia ja tumppuja 5 eurolla pari! Se on minusta kyllä lähes häväistys.
    Kyllikki Mitrosen ja hänen tyttärensä muuten tunnen. Oli äitini opettajakollega.
    Anneli

    VastaaPoista
  5. Toden totta. Neuleasia kirvoittaa näköjään vaikka mitä.
    Miksi en muistanut tuota reikäneuletta, lilaa, jossa kulkivat hopealangat. Hihat innovatiivista pituutta, vasen kyynärpäähän, oikea johonkin melkein ranteeseen. Edestä lyhyehkö, mutta takaa hiukan alapuolella polven. Kaulus TOSI ISO ja rennon monimuotoinen. Pidin kerran ylläni Pirkkalaisten kokouksessa. Anneli Toijala sanoi: -Oletko tehnyt tuon ITSE?
    Nyökkäilin onnessani.
    Anneli: -Jotenkin arvasin...

    Juu Kirsti, kiitos kun muistutit, puoliksi purettu on jossain vintillä hiirenpesänä. Mutta muisto elää.
    Aurinkoa kaikille silmukkafaneille.

    Tuula

    VastaaPoista