torstai 7. huhtikuuta 2011

Kun elämä muuttuu latteaksi


Sari Vuoristo: Kesä Rosvon kanssa. Sanasilta 2010. 110 sivua. Kansikuva Elissa Eriksson.














Aikuisille suunnatuista novellikokoelmistaan ja romaaneistaan aiemmin tunnetun Sari Vuoriston (s. 1964) ensimmäinen nuortenromaani Kesä Rosvon kanssa ei nimestään huolimatta ole mikään anarkistinen kuvaus lain ja järjestyksen reuna-alueilta (vrt. Siri Kolun Me Rosvolat, Otava 2010 ja Teemu Saarisen Mummoni on pankkirosvo, WSOY 2010).

Ulkokirjallisena yksityiskohtana huomio kiintyy aluksi hyvin kirjan tunnelmaa kuvaavaan Elissa Erikssonin tyyliteltyyn ja eleettömään kansikuvaan. Kirjan sivumäärä, 110sivua, vaikuttaa ensi katsomalta hallitulta, mutta osoittautuu lopulta silmän lumeeksi, sillä teksti on ladottu tarpeettoman pienellä fontilla ja tiheällä rivivälillä.

Vuoristo on yhdistänyt romaaniin monta lajityyppiä:

1) perinteisen viihteellisen koirakirjallisuuden kaikkine kliseineen. Toinen päähenkilö Emmi on kärttänyt itselleen omaa koiraa pitkään. Paras ystävä Saara saa koiran, Rosvon, ja vähin erin Emmi oppii pahimman kateuden mentyä nauttimaan myös Saaran lainakoirasta, Rosvosta, täysin siemauksin.

2) varhaisnuorten seikkailukirjallisuuden huolettomine kesäloman viettoineen ja ajankohtaisine säikeineen. Emmi löytää uuden ystävänsä Niklaksen kanssa purjehtijoiden meri-idyllistä myrkkytynnyreitä sekä

3) realistisen, tummajuonteisen nuortenromaanin. Saara yrittää kesäloman alussa itsemurhaa lääkkeillä ja tyttöjen ystävyys joutuu monin erin tavoin koetukselle.

Nuortenromaaneissa yhä tabuleimalla varustetun itsemurha-aiheen työstämisestä Vuoristo selviää nipin-napin kuiville. Saaran masennuksen syitä ei kirjassa lähdetä puimaan ja Saaran tunteet tulevat muutoinkin paljon esille vain Emmin tulkitsemina.

Kustantajan nettisivuilla ilmestyneessä haastattelussa kirjailija vakuuttaa Saaran parantuvan ja tiettävästi hän suunnittelee kirjalle myös jatko-osaa.

Romaanin keskiössä ovat Emmin ristiriitaiset tunteet. Hän saa Saaran toipumisen ajaksi Rosvon hoitoonsa ja kiintyy koiraan. Parhaan ystävän tummat tunnot ja epätoivoinen itsemurhayritys hämmentävät Emmiä ja kaukaa lapsuudesta juontuva ystävyys tuntuu jo lähes menetetyltä. Emmi saa kuitenkin tukea Niklakselta ja äidiltään.

Kirjaa lukevan nuoren oman ahdistuksen määrää vähentää Emmin äitinsä kanssa käymä empaattinen vuoropuhelu:

– Halusin vain sinun tietävän, ettet sinä ole suinkaan ainoa, joka syyttää itseään. Tämä on ollut vaikea pala kaikille. Ja opettavaista myös. Eihän kukaan meistä ole luonnostaan sellainen psykologi, että osaisi kaikkia oireita analysoida. Tuntuu, että nuoruus on nykyään niin vaikeaa. Vaikka varmasti se on aina ollut.
Äiti huokasi, jäi tuijottamaan horisonttiin.
– Minäkään en varmaan ole kertaakaan oikein kunnolla kysynyt, miltä sinusta oikein tuntuu? Tämä Saaran juttu on tietysti kamala, mutta kaikki muukin. Elämä. Tuntuuko sinusta, että teidän ikäisiltä vaaditaan nykyään liikaa? Onko teidän elämässänne enää huolettomuutta lainkaan?
– Emmä tiedä, Emmi vastasi hämmentyneenä. – Siis kyllä kai on. En mä ole niin syvällisesti ajatellut.



Vuoristo on määritellyt kirjansa otollisimmaksi kohderyhmäksi 12-16-vuotiaat. Kirjan päähenkilöt Saara ja Emmi ovat 14–15-vuotiaita tyttöjä.

Vuoristo on aktiivinen koiraharrastaja ja hänellä on itsellään Rosvon kaltainen tolleri eli novascotiannoutaja. Koiran hyvinvointiin, koulutukseen ja tunteisiin kiinnitetään kirjassa paljon huomiota. Viihteellisissäkin koirakirjoissa korostetaan nykyisin itsestään selvästi koiran omistamiseen liittyvää ympärivuorokautista vastuullisuutta.

Sanasilta on koira-aiheiseen tieto- ja kaunokirjallisuuteen erikoistunut pienkustantamo, joka julkaisi Sari Vuoriston nuortenromaanin lisäksi viime vuonna kaksi muutakin koirista kertovaa kirjaa lapsille ja nuorille: Outi Almin varhaisnuortenkirjan Karkumatkalla kotiin ja Miia Kantinkosken ja Milla Koivusen kuvakirjan Jennin karvakorva.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti