Sini Ezer: Tiian hattu tuulessa. 32 sivua. Karisto 2011.
Marja Kontiokari: Tytti palaa kotiin. 32 sivua. Karisto 2011.
Näitä kuvakirjoja ei äkkipäätä arvaisi lainkaan alkuperältään suomalaisiksi.
Rouva Huulla on tapana sanoa, että yksi kotimainen lastenkirja vastaa aina pussillista ulkomaisia. Suomalaisissa kuvakirjoissa on samastumispintaa enemmän ja niiden miljöö ja kotoperäisyys ovat rikkaus, verrattuna kansainvälisiin, usein massatuotantona tehtyihin kuvakirjoihin.
Löytyykö näistä kahdesta kuvakirjasta jotain juurevasti suomalaista? Eipä juuri.
Tiian hattu tuulessa –kuvakirjassa eletään jo loppukesän kuulaita päiviä: omenat ovat kypsyneet ja ilmassa on aavistus haikeutta ja luopumista. Oikukas tuuli tarttuu Tiia-tytön olkihattuun ja vie sen mennessään. Yrittäessään ottaa hattua kiinni tyttö tapaa monia ystäviään, jotka liittyvät mukaan hatun metsästykseen. Yhteistuumin hattu saadaan lopulta kiinni.
Sini Ezer (s. 1964) on espoolainen geenitutkija ja kolmen lapsen äiti. Hän on asunut lapsena seitsemän vuotta Japanissa ja aikuiseksi vartuttuaan 15 vuotta Israelissa, kunnes palasi jälleen Suomeen vuonna 2004. Ezerin kuulaat akvarellikuvitukset tarjoilevat yllättäviä perspektiivejä. Tunnelma on kesäisen-kepeä, mutta hahmot jäävät hieman asetelmallisiksi. Tarina tarttuu impressionistiseen hetkeen, ohikiitävään muistoon, jota on varmasti mukava lukea myös talvella pakkasten paukkuessa.
Kun Tiia kurotteli omenoita kohti, hattu meinasi välillä pudota päästä. Niinpä Tiia laittoi sen oksalle roikkumaan.
Kuvakirjoissa, joissa tekstiä järkiään on vähän, kieli joutuu tahtomattaankin suurennuslasin alle.
Rouva Huu on potenut koko 2000-luvun meinata-verbiin liittyvää yliherkkyyttä. Alkujaan puhekielinen verbi on pesiytynyt yleiseen kielenkäyttöön ja korvannut monia vivahteikkaampia ilmaisuja. Rouva Huun korvaan meinaaminen on vähän junttimaista, mutta Kielitoimistokin on vähin erin hyväksymässä ilmaisun ilman mutinoita.
Lienenkö ainoa, jota meinaaminen ärsyttää?
Japanilainen mangahenkinen kuvitus tulee ensimmäiseksi mieleen Marja Kontiokarin esikoiskuvakirjasta Tytti palaa kotiin. Kuvakirjassa kiinnittää erityistä huomiota kansikuvaan nostettu sitaatti kirjasta sekä sisäkanteen painettu Loru-linnun aforismi "Tuleminen on olemista. Oleminen on tulemista", jolla halutaan alleviivata kuvakirjan sanomaa.
Tytti herää hätääntyneenä puun juurelta eikä tiedä missä päin hänen kotinsa on. Myyrä ja lintu lupaavat auttaa Tyttiä löytämään tien takaisin kotiin. Vaiherikkaan matkan jälkeen kolmikko palaa takaisin lähtöpaikalle. Joskus on hyvä käydä maailmalla, jotta arvostaisi jälleen kotomaisemiaan, tuntuu tarina opettavan.
Kontiokari (s. 1977) on helsinkiläinen tietotekniikkayrityksen henkilöstöpäällikkö ja opiskelee vapaa-ajallaan kognitiivista terapiaa.
Hiukan konstailevasta tarinasta voi toki halutessaan löytää syvää symboliikkaa: seikkaillaanhan siinä maan alla ja pilvien päällä. Kollaasikuvitus antaa litteään kuvitukseen vähän syvyyttä, mutta kokonaisuudessaan kuvitus jää latteaksi.
Et ole ainoa! Minua karmii, kun yhtään virallisemmissa teksteissä "meinataan" jotakin. Yhtä kamalaa kuin se, että puolueen suosio tippui. Lehdistön suhteen olen jo luopunut toivosta, nuori toimittajakunta meinaa tippua koko ajan, mutta ilmeisesti toivosta täytyy luopua kohta myös kirjojen kohdalla...
VastaaPoistaMeinaan repiä pelihousuni kun asiallisissa teksteissä meinataan yhtä sun toista.
VastaaPoistaTosin näin OLI VÄHÄLLÄ tapahtua myös pari päivää sitten, kun luin Hesarista koko sivun ilmoituksesta, miten uutistenlukija "alkaa nauramaan".
Vaikka kuinka olisi kielitoimiston hyväksytty-leimalla legalisoitua.