Riekonuntuvapeittoja ja purkkipuhelimia

Mila Teräs: Telma ja salaisuuksien saari. Kuvittanut Karoliina Pertamo. Otava 2011. 142 sivua.











Mila Teräksen sympaattinen Telma-sarja alkoi viime vuonna ja nyt on parahiksi kesälomalukemiseksi ilmestynyt sarjan toinen osa, Telma ja salaisuuksien saari.

Ensimmäinen osa vakuutti minut rauhallisella tempollaan. Tähän kakkososaan mahtuukin sitten vähän enemmän säpinää ja seikkailua, kun Telma ystävineen pääsee Tyrskyluodon saarelle kyläilemään.




Telma ja Eetu löytävät pullopostikirjeen ja tutustuvat Villiina Maininkiin, joka kaipaa ikäistensä seuraa Tyrskyluodossa. Viliinan lisäksi saarella asuu vain boheemeja aikuisia, kuten Lempi Lampi, jonka nutturaan on kertynyt monenmoista tarpeellista ja jonninjoutavaakin tavaraa ja setä Sade, valkopartainen kapteeni ja säätieteilijä.




Telma saa olla ikäisensä, ja kertojakin tukee tätä hitaasti kiiruhtavaa elämänoppia, esimerkiksi sanoessaan

Kirjeestä ei tule kovin vuolasta. Kun ihminen on ekaluokkalainen, harva jaksaa kirjoittaa pitkästi.

Telma on ihmettelevä ja asioita hauskasti kyseenalaistava lapsi, jonka mielestä aikuiset puhuvat kiinankaalia – outoa kieltä, johon kuuluu sellaisia sanoja kuin kelavirasto tai yhteiskaupunki tai ruttokansantuote.




Mila Teräs käyttää puolestaan maltillisesti runollista kieltä, jossa "Meri pitelee saarta kämmenensä sisällä kuin vihreää helmeä" ja "mökki kääriytyy syviin varjoihin" ja "pimeä on ajanut metsään korkeat, kahisevat varjonsa".

On mielestäni hyvä, että lukemaan opettelevien kirjoissakin maalaillaan kielellä kuvia eikä vain koohoteta seikkailusta toiseen.

Pieneen, sopivasti käteen solahtavaan kirjaan mahtuu pientä draamaa, kuten lepakkojen jäljitystä ja noitanaisen talon liepeille paikantuvaa jännitystä. Seikkailun lomassa Telma miettii kasvamista, lapsen ja aikuisen erilaista elämää.

Karoliina Pertamon mustavalkoiset kuvat ovat niukkapiirteisyydessäänkin koristeellisia ja rytmittävät tarinaa poimien siitä välillä myös pikkuriikkisiä yksityiskohtia.