perjantai 19. elokuuta 2011

Ennalta-arvattavassa hupailussa etsitään Ristolle miehistä samastumiskohdetta


Sinikka & Tiina Nopola: Risto Räppääjä saa isän. Kuvitus Aino Havukainen ja Sami Toivonen. 104 sivua. Tammi 2011.

Ilmestynyt myös äänikirjana. Lukijana Jyrki Mänttäri.
















Voi olla että menen havaintoni kanssa pahasti vipuun, mutta sanon silti: sen jälkeen kun Mari Rantasila tarttui Sinikka ja Tiina Nopolan Risto Räppääjä –kirjoihin (elokuvat Risto Räppääjä, 2008 ja Risto Räppääjä ja polkupyörävaras, 2010), uusien kirjojen juoniaihiotkin ovat muistuttaneet elokuvakäsikirjoituksen synopsista.

Rauha keksii huolestua siskonpojaltaan Ristolta puuttuvasta miehen mallista. Ristohan on lähes täysorpo. Riston äiti on yhä vain kaukomailla tutkimustyössä ja Riston isä on kuollut auto-onnettomuudessa kun poika on ollut ihan pieni.

Rauhan mieleestä ei ole järin miehekästä olla kiinnostunut leivonnasta ja rummutuksesta. Kun paikalle toimertuu asiaa edistämään vielä Elvi Räppääjä, niin soppa on valmis kuohumaan reippaasti yli.

– Ennen poikalapset eivät näperrelleet leivonnaisten parissa vaan menivät Riston ikäisenä paimeneen, Elvi sanoi. – Paimenpojat kulkivat risu kädessä ja hätistelivät reippaasti lehmiä laitumelle.


Rauha etsii sanomalehden ilmoituspalstalla Ristolle isähahmoa, palkkiota vastaan, totta kai. Ajatus tuntuu Ristosta itsestään perin tympeältä, ja onneksi Herra Lindbergkin ymmärtää yskän ja on juonessa mukana.




Herra Lindbergin, Riston ja Nellin jallitus menee kuitenkin höveliin Rauhaan ällistyttävän pitkään ihan täydestä, kunnes Elvin epäilykset heräävät.




Risto Räppääjä isän jäljillä ei jää jälkeen 1950-lukulaisesta Suomi-Filmi –kohkauksesta, jossa vaihdetaan taajaan valepukuja ja äänenpainoja. Dialogi on napakkaa ja roolihahmojen suuhun luontevasti syötettyä.





Aino Havukainen ja Sami Toivonen kätkevät kuvituksiinsa Tatu ja Patu –kirjojen kaltaisia pikku yksityiskohtia tarkkaavaisten kuvan katsojien iloksi.

3 kommenttia:

  1. Kiitos arviosta! Kirjoitin itsekin Räppääjästä arvostelun Aikalaiseen. Se tullee seuraavaan lehteen. Laitan tähän pienen makupalan kritiikin loppupäätelmistä:

    Risto Räppääjää saa isän on rakennettu kommellusten ketjuksi, jossa kaksoisrooliin joutunut Lennart Lindberg luovii hankalien tilanteiden läpi Riston ja naapurin tyttö Nellin avustuksella. Koheltamiseen kertyy paikoin tyhjäkäyntiä, joskin parhaimmillaan remeltämisestä irtoaa ratkiriemukkaita nauruja. Hulvaton meininki vetoaa lapsiin. Samalla kertomuksesta löytyy myös piikkejä aikuisille, joiden roolina on lukea näitä juttuja jälkikasvulleen.

    Riston ja Rauhan symbioosissa on jotain samaa kuin Mikko Mallikkaan ja hänen isänsä suhteessa. Onpa Risto Räppääjässä yhtäläisyyksiä jopa Peppi Pitkätossuun: kumpikin on menettänyt toisen vanhempansa ja näkee toista vain harvoin. Menestyvä lastenkirja perustuu siten enemmän puutteeseen kuin vahvuuteen, ja erilaisuudesta tehdään hyve. Itsetuntoakin tarvitaan ja sopiva määrä sosiaalisuutta. Suorituspaineet on julistettu pannaan: luovuus kukkii, jos siitä pystyy nauttimaan, kuten Risto kattiloistaan rumpujen korvikkeena.

    Mikä on kuvittajien osuus Räppääjien suosiossa? Aino Havukainen ja Sami Toivonen ovat ammattilaisia ja tekevät hahmoista naiivilla tavalla karikatyyrisiä Tatun ja Patun tyyliin. Itse asiassa Nopoloiden Räppääjä-kirjat voisivat elää ilman kuvitustakin, pelkän tarinan ja kielen varassa. Pitäisikö lukijalle jättää enemmän pelivaraa luoda oma mielikuvansa Risto Räppääjästä?

    VastaaPoista
  2. Huomasitteko muuten, että uusimman Räppääjän interteksti on Isä sisäkkönä -elokuva (Mrs. Doubtfire; joka perustuu Anne Finen kirjaan)? Myös elokuvan kohtaus, jossa naamioituneen isän pitää olla kahdessa paikassa samaan aikaan, on päässyt kirjaan.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Juhanille nautittavasta Risto Räppääjä -analyysistä! Täytyy lukea koko arvio Aikalaisesta.

    Miten totta onkaan havaintosi, että "Menestyvä lastenkirja perustuu siten enemmän puutteeseen kuin vahvuuteen, ja erilaisuudesta tehdään hyve."

    Mutta nykyisin tuskin olisi mahdollista tehdä menestyvää lastenkirjabrändiä ilman kuvitusta. Tosin esimerkiksi Timo Parvelan suosituissa Ella-kirjoissa ei nykyisin ole kuvitusta lainkaan, kun niiden julkaisu Kirjava kukko -sarjassa lopetettiin ja Markus Majaluoma luopui niiden kuvittamisesta. Nykyisin Ella-sarjan kansikuvan tekee kuvittaja Mervi Lindman.


    Anonyymille kiitos Mrs. Doubtfire -elokuvan linkittämisestä herra Lindbergin valepersoonahupailuun. En ole elokuvaa nähnyt, vaikka Robin Williamsia fanitankin mutta rinnastus pitää varmasti kutinsa.

    VastaaPoista