Ystävyys, uni ja turvallisuuden tunne hukassa

Pija Lindenbaum: Essin uni hukassa. Suomentanut Anna Kervinen. 32 sivua. WSOY 2011.













Pimeän pelosta ja yökyläilystä on ilmestynyt kosolti erilaisia kuvakirjoja. Ruotsalainen Pija Lindenbaum ammentaa kyllä näistäkin aiheista, mutta ihan omalla uniikilla tavallaan.

Lindenbaum (s. 1955) on yksi suosikkikuvakirjailijoistani, jonka uutta suomennosta odotan aina yhtä malttamattomasti. Hänen kuvakirjansa ovat riittoisia ja ne poraavat aina syvälle lapsuuden tuntoihin.

Essin uni hukassa menee suoraan uneen ja alitajuntaan asti.



Essi pääsee ensimmäistä kertaa yökylään parhaan kaverinsa Serisian luokse.

Serisia ei asu meidän talossa. Minä en ole koskaan käynyt niillä. Mutta nyt saan jäädä yöksi. Minä ja Serisia menemme aivan tolaltamme riemusta. Siitä tulee niin ihanaa.

Halaan isää että se jo lähtisi kotiin. Mutta isä vain jatkaa juttuaan Serisian äidin kanssa.
– Blaa blaa blaa! Minä ja Serisia kiljumme.

Isän lopulta mentyä Essi huomaa Serisian kodin olevan aivan erilainen kuin hänen omansa. Hän haistaa vieraat tuoksut ja kokee ison tilan jopa uhkaavana.



Ja ennen pitkää Serisia paljastaa todellisen luonteensa: Essi huomaa, että ihailtu ystävä onkin itsekeskeinen ja ahne ja kaikkea muuta kuin kohtelias yövieraalleen.

Essi ei saa unta ja pelkää Serisian haisevaa vanhaa pattipäistä koiraa, joka on majoittunut hänen patjansa viereen.

Lopulta hän lähtee etsimään Serisiaa ja kulkee unen ja valveen rajamailla isossa asunnossa. Pitkän hallin matto näyttää upottavan ja lainehtivan Essin arkojen askelten alla, ja Ihmemaan Liisan tavoin Essi kurkkaa suljetun pikkuruisen oven taakse ja löytää sieltä Serisian vanhempien näköiset jättikokoiset aikuiset herkuttelemassa isolla kermakakulla.

Ihan saman näköisiä kuin Serisian äiti ja isä. Vaikka kai ne ovat joitain muita.
– No mitä nyt taas! sanoo rouva. – ME MÄÄRÄÄMME TÄÄLLÄ! JA ME SAAMME KAIKEN NANNAN!
– En minä halua mitään. Mietin vain että missäköhän Serisia on?
– Ei täällä ainakaan! HAHHAH! KOSKA ME SYÖMME AINA NANNAN ITSE!
Silloin minä suljen oven.
Sellaista minä en halua kuunnella.

Huonekalut ja ihmiset vaihtuvat välillä pikkuriikkisiksi, kuten vain unen maailmassa on mahdollista.



Lindenbaum onnistuu jälleen tiivistämään hyvin lapsen tuntoja: joskus johonkin asiaan lataa liian suuria odotuksia ja sitten joutuu pettymään. Essi kiteyttää ensimmäisen yökyläilyn kokemukset lakonisesti:

Nyt minä olen ollut yökylässä. Ei se niin kovin kivaa ollut.