torstai 3. marraskuuta 2011

Jotain omaakin elämää, kiitos


Jukka-Pekka Palviainen: Joku vieraileva tähti. WSOY 2011. 167 sivua. Kansikuva Reetta Niemensivu.




















Raumalta kotoisin oleva Jukka-Pekka Palviainen (s. 1967) tunnetaan aikuisille suunnattujen romaaniensa lisäksi koulumaailmaan sijoittuvasta, lapsille ja varhaisnuorille tarkoitetusta Rämäpää-sarjastaan (WSOY v:sta 2007).

Joku vieraileva tähti on hänen ensimmäinen nuortenromaaninsa.

Palviaisen rakkaus Raumaan näkyy nuortenromaanissa toisen päähenkilön, Aten, isän leppoisan-letkeänä Rauman murteen sointina.

Syksyn nuortenkirjauutuudessa on samantyyppisiä aineksia Palviaisen aikuistuotannon kanssa: ihmisten väliseen vuorovaikutukseen liittyvät tunnepuolen ongelmat – pienen ihmisen isot murheet – kertaantuvat myös Aten ja Annin elämänhistoriassa.

Alkulähtökohdiltaan romaani on tyypillinen identiteetin etsimistä ja sen vähittäistä vankentumista kuvaava kasvutarina. Atella ja Annilla on nimittäin kummallakin omat elämän kipupisteensä, jotka juontuvat pitkälti vanhempien avioeroista ja vanhempien voimattomuudesta aiheutuvista syy-seuraussuhteista.

Anni on Attea enemmän solmussa maanis-depressiivisen ja täysin vetämättömän äitinsä kanssa. Tyttö pitää kulisseja kotona pystyssä ja kantaa vastuun viisivuotiaan pikkuveljensä hyvinvoinnista. Hiukan keinotekoisesti ja velvollisuudentuntoisesti Anninkin elämä näyttää romaanin lopussa kääntyvän uudelle raiteelle.

” …. Ja nyt kun Sampo on vasta viiden, niin äidin mielestä sen pitää olla kotona, jotta lapsella on turvallinen kasvuympäristö. Vittu, se kakara on hengenvaarassa aina, kun mää en oo kotona. Sen takia mulla onkin jatkuva syyllisyys päällä, kun mää yritän välillä vähän elää mun omaa elämääni. Sen takia mää jouduin lintsaamaan aika paljon koulusta.”
” Toi on kyllä aika epäreilua sun kannalta.”
”Kyllä mää tietty välillä lintsasin senkin takia, ettei vaan yksinkertaisesti huvittanu lähteä. Tuntu, että seinät kaatuu päälle. Ajattelin, että maailma pitäköön tunkkinsa. Mää nukun pahan päivän pois.”


Anni on ikäistään kypsempi 16-vuotias, joka pystyy analysoimaan isänsä uuden vaimon kanssa hämmästyttävän terävästi kokonaisen aikuissukupolven tekemiä erheitä:

”Musta tuntuu, etteivät äiti ja isä tuu ikinä aikuistumaan. Aika monet aikuiset kieltäytyvät nykyään aikuistumasta. Te änkeette samoille keikoille samanlaisissa vaatteissa kuin me nuoretkin. Yritä siinä sitten kapinoida. Pakko ottaa tatuointeja ja naama täyteen lävistyksiä.”
”Sä oot ehkä oikeessa. Vanhenemista ei oikein arvosteta nykyään. Ihmiset haluaa elää ikuisesti. Kai se on tavallaan ymmärrettävääkin. Yhä harvempi uskoo, että tämän jälkeen tulis toista mahdollisuutta. Siksi ihmiset haluaa ottaa kaiken irti tästä elämästä ja se kaiken irti ottaminen tarkoittaa kokemuksia. Ja toisalta meitä edeltäneet sukupolvet eivät kasvaneet rokin tahdissa. Nuorisokulttuuri taisi kehittyä täyteen kukkaansa vasta meidän aikana. Mutta tehän voisitte kapinoida pukeutumalla jakkupukuihin ja pelaamalla golfia.”
”Niinpä. No, mää kapinoin leikkimällä kahden lapsen yksinhuoltajaa.” ----


Palviaisen romaanin tapahtumat kilpistyvät Anna-Leena Härkösen Häräntappoaseesta tehtävän nuortennäytelmän ympärille. Annia pyydetään avustamaan näytelmän puvustuksessa. Atte näyttelee pääroolin Alpo Korvana ja Aten vanha lapsuudenystävä Jenni näyttelee Kerttua.

Palviainen siteeraa pitkät pätkät suoraa replikointia Härkösen romaanista. Todennäköisesti kirjailija haluaa saada nykynuoret kiinnostumaan Härkösen aikanaan käänteentekevästä ja raflaavasta romaanista, mutta siteeraaminen tässä laajuudessa on mielestäni täysin tarpeetonta.

Taiteidenvälinen vuoropuhelu ja viittaaminen lienee nyt laajemminkin muodissa lasten- ja nuortenkirjallisuudessa: Tuuve Aron ensimmäisessä lastenromaanissa Topi ja Tallulah: Korson purppuraruusu (WSOY 2011) toinen päähenkilö, viidakkoprinsessa Tallulah tulee koulukiusatun Topin elämään suoraan elokuvateatterin valkokankaalta Woody Allenin elokuvasta Kairon purppuraruusu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti