perjantai 16. joulukuuta 2011

16. luukku: Hyvä olo tulee yhdessä koetuista asioista


Tuula Korolainen & Christel Rönns: Kissa Killi ja joulukummitus. 32 sivua. Tammi 2011.
















Kolmas temperamenttisesta Kissa Killistä kertova kuvakirja luotaa taas tunnemaailman syviä vesiä.

Lapsen – ja aikuisen – tunnekasvatusta tukevat lastenkirjat ovat selvästi lisääntyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana, Kissa Killin lisäksi kannattaa kotimaisista muistaa myös Tove Appelgrenin ja Salla Savolaisen Vesta-Linnea –kirjat.

Toisaalta lastensuojelutyötä tekevät joutuvat arkisessa työssään kohtaamaan entistä useammin lapsia ja nuoria, joilla ei ole perustietämystä ja –tuntemusta ns. normaalista tunnerekisteristä: miltä tuntuvat vaikkapa suru, pettymys tai riemu.

Tällaiseen täsmätarpeeseen on ilmestynyt Tiina Holmbergin & Johanna MoisionVille Vilkastuksen tunneseikkailu (Pesäpuu ry 2003, lisäpainos 2010), joka on tunnetarina pienen gorillan päivästä, hajonneesta perheestä sekä siitä, mitä tunteet saavat aikaan kehossa. Kuvakirja johdattaa lapset tunnistamaan 10 eri tunnetta ja jakamaan niihin liittyviä omia kokemuksiaan. Ville Vilkastuksen tarinaan samaistumalla lapsi voi saada kosketuksen myös omiin tukahdutettuihin tunteisiinsa.

Kissa Killin perheessä aistii joulun läheisyyden: isä äkäilee kissanpojalle kuusenhakumatkalla ja äiti on ihan naatti joulusiivouksen kanssa.

Vanhemmat syyttävät Killiä sen mielestä väärin perustein. Kuka kotona tekee kepposia ja vie koko perheeltä joulumielen mennessään? Kissanpoika tuntee jäävänsä kaiken hauskan ulkopuolelle, kun vanhemmille ei näytä olevan aikaa eikä ymmärrystä.




Tuula Korolainen on rakentanut Kisu Killi –kuvakirjasarjansa ääneenluvussa mehukkaiden toistuvien fraasien (”Mutta ei se vielä mitään”) ja tietyllä tavalla ennalta arvattavan juonen varaan.

Juonen juoksutuksessa Christel Rönnsin kuvituksella on tärkeä tehtävä. Voisi melkein sanoa että tässä kuvakirjassa kuvitus on tärkeää silmänruokaa, joka tekee kirjan luku- ja katselukokemuksesta täyteläisen.

Killin lemmikkipossu seikkailee välillä vallan itsenäisesti ja kommentoi tapahtumia puhe- ja ajatuskuplissa vähän samaan kuin Sven Nordqvistin Viirusta ja Pesosesta kertovien kuvakirjojen pikkuötökätkin.

Ja viimein joulukummituksen arvoituskin ratkeaa ja joulurauha laskeutuu Kissa Killin kotiin, joka täyttyy lähisukulaisten iloisesta puheenporinasta ja yhteisöllisestä hyvän olon tunteesta:

Talo täyttyi iloisesta hälinästä, ja kello kaksitoista kuunneltiin radiosta, kuinka julistettiin Katinkulman joulurauha. Killi piti eniten siitä kohdasta, jossa laulettiin ”hupsis, tupsis, pimpeli, pompeli, hiiri se kissalle takkia ompeli”.

Sitten juotiin kissanminttuteeta ja syötiin puuroa ja pipareita, niin että napa tiukkui. Kun kukaan ei jaksanut enää muruakaan, mummi huokasi:

– Olisipa aina tällaista. Täällä on niin lämmin joulun henki.
Killi rypisti otsaansa ja kysyi sitten:
- Onko se Joulunhenki kiltti kummitus?
– No ei ole, mummi naurahti. – Se on hyvä olo, joka tulee kaikista jouluasioista ja siitä, että saadaan kokea ne yhdessä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti