Richard Scarry: Kaikkein paras joulukirja. Suomentanut Raija Mattila. 42 sivua. Tammi 1982. 3. painos 2004.
Vastakohdat täydentävät toisiaan myös jouluaiheisissa lastenkirjoissa.
Siinä missä eilinen Pirkko Vainion Ville ja pyrstötähti huokui rauhallista tunnelmaa ja lähimmäisenrakkautta, niin Richard Scarryn Kaikkein paras joulukirja kiihdyttää entisestään itse kunkin joulustressiä.
Puuhalassa valmistaudutaan nimittäin jouluun. Siellä kuhisee, kaduilla on vilskettä ja kiire on aistittavissa koheltavien asukkaiden moninaisissa toimissa.
Lyhyet tarinat Puuhalan (joka myös animaatiosarjassa Touhulana tunnetaan) asukkaista nivoutuvat kaikki jollain tavalla jouluun. 
Tohtori Luuranko (????) ehtii hätiin säällä kuin säällä ja kaupungin asukkaat lupaavat viimeistään jouluna palkita hänen vaivannäkönsä. Yksinäiset vanhukset ja äkäilevät tuittupäätkin huomioidaan, sillä jouluna kukaan ei saa olla yksin.
Muistuma vanhojen moraalisesti ojentavien joulusatujen perinteestä häivähtää taustalla tarinassa ”Ilkeät kaksoset”, joka kertoo pihan vintiöistä, Immusta ja Inkusta, jotka olivat ”hyvin ilkeitä”. He saavat joululahjaksi vain kaksi valtavankokoista hiilisäkkiä. Kun Puuhalasta katkeavat sähköt, on kaksosilla oiva tilaisuus parantaa tapansa ja olla kilttejä kaikille….
Kiire ja kohellus näkyvät myös Joulupukin aattoyön kierroksella, mutta kaikesta onneksi selvitään kekseliäisyyden ja luovan ongelmanratkaisun ansiosta.
Kirjassa on myös neilikka-appelsiinin askarteluohje ja Matka mummolaan –pelilauta yhdellä aukeamalla.
Kohottavaksi lopuksi voi kaiken sähellyksen jälkeen rauhoittua laulamalla "Jouluyö, juhlayö" –laulun, joka löytyy kirjan lopusta nuotteineen.
Richard Scarryn kirjojen tapahtumantäyteisyys vetoavat lapsiin, vaikka aikuisen on usein vaikea veivata samoja kirjoja kerta toisensa jälkeen. Tämän sai Rouva Huukin kuopuksen kohdalla tuta, kun Scarryn Mitä ihmiset tekevät –kirjaa luettiin eest taas pojan ollessa noin parivuotias. Matkustimme mummolaan viikonlopuksi, ja ajattelin että unohdan tietoisesti kirjan kotiin, vaikka tiesinkin että sitä vielä kaivattaisiin. Halusin pitää vähän lomaa kirjan lukemisesta.
Kävimme pikaisesti Forssan kaupunkirjastosssa ja kuopus oli hetken omilla teillään. Naama kuin Hangon keksi hän kiikutti minulle tuon samaisen Scarryn isokokoisen keltaisen kuvakirjan…. ruotsinkielisenä laitoksena.
Lastenkirjahyllyssä arvioidaan uusia lasten- ja nuortenkirjoja,
mutta pyyhitään välillä pölyjä myös vanhoista klassikoista.
Apua. Osaan tämän kirjan ulkoa ees ja taas. Sitä tuli luettua vuodenajasta riippumatta arviolta tsiljoona kertaa. Ja juu, tehtiin myös neilikkaomenoita ja pelattiin Matkalla mummolaan -peliä. Pojan suosikki oli tarina, jossa Armas Karjula sählää joulupukkina, kompastuu lopulta leluankkaan ja jättimäinen kirsikkapiiras leviää ympäri huushollia. Itse tykkäsin ehkä eniten siitä, jossa Possuloille syntyy jouluvauva.
VastaaPoistaTästä kirjasta on myös peräisin lausahdus, jota perheemme edelleen toistelee mitä kummallisimmissa tilanteissa: "Ja tässä hän heiluttelee paljasta jalkaansa ilmassa". Kyse on Mato Matalasta. Käytämme lausetta ihan missä tahansa, riippumatta asiayhteydestä.
Ja kun hölmöjen tunnustusten tielle lähdin, voin myös kertoa, että perheemme käyttää toisistaan Mato Matala -hellittelynimeä. Joskus se muuntuu muotoon Mato Larssoni. Älkää kysykö, miksi. En tiedä.
Äiti, Mato Matala heiluttelee kyllä paljaita _varpaitaan_ ilmassa!
VastaaPoistaKiitos näistä ihanista perhemuistoista!
VastaaPoistaPoikani, madoilla ei ole varpaita!
VastaaPoistaMyönnän, että omassa lentävässä lauseessamme puhumme usein varpaista, mutta kirjassa Mato heiluttelee jalkaansa. Tarkistin. Tosin heti seuraavassa kuvassa Mato "työntää jalkansa avaimenreikään ja vääntelee ja kääntelee siellä VARVASTAAN". Siis mitä, madoilla on sittenkin varpaat, tai ainakin varvas. Poikani, olet oikeassa. Kuten aina.