Siihen aikaan kun sadut olivat ylenkatsottua lyhyttavaraa…

Tuulikki Soini: Nukkumatin satuja. Kuvittanut Valpuri Pihlajamäki. 96 sivua. Gummerus 1977.

Tuulikki Soini: Höyhensaarten satuja. Kuvittanut Hannele Enervi-Niemelä. 96 sivua. Gummerus 1979.

Kirsti Kivinen & Annami Poivaara: Unipuu. Hyvänyön satuja 2. Kuvittanut Camilla Mickwitz. 116 sivua. Gummerus 1975.









Salla Simukan romaanissa Jäljellä yhtenä kiehtovana taustatekstinä käytetään klassisia Grimmin veljesten ja H. C. Andersenin satuja, joiden merkitys varmasti tulee selväksi syksyllä ilmestyvässä jatko-osassa.

Rouva Huu toivoo hartaasti, että Simukan romaanin lukijat löytäisivät klassiset sadut näiden kiehtovien katkelmien avulla – joko ensi kertaa tai uudelleen lapsuuden jälkeen.

Sillä saduissa on aina potkua, hyvinkin eri-ikäisille lukijoille eri elämän vaiheisiin.

Tässä esillä olevat kolme pitkulaista satukokoelmaa edustavat sitä ankeaa aikaa, jolloin satujen arvoa ei osattu Suomessa oikein oivaltaa. 1970-luvulla ilmestyi paljon tämäntyyppisiä arkisatuja tai puolisatuja, joissa fantasia ja ihmeet selittyivät usein unennäöllä, perinteisistä saduista tehtiin softattuja ja siistejä versioita, moderneja syntysatuja (esim. ”Suklaakanan suklaamunat”) tai huoletta vanhaa satuperintöä mukailevia satuja.

Mutta arvo se on näilläkin satukokoelmilla. Ja tietty ikäpolvi muistanee, että muun muassa Kirsti Kivisen ja Annami Poivaaran sadut ovat tuttuja TV 2:n lastenohjelmissa keväällä 1973 alkaneesta iltasatuosiosta, jossa satuja luki ensin harrastajanäyttelijä Reino Manner ja sittemmin Pikku Kakkosen ohjelmapaikalla Lasse Pöysti vuosina 1977–1978.


Holhoavaa aikaa kuvaavasti Unipuu-kirjan kirjoittajat Kivinen ja Poivaara ohjeistavat aikuista lukijaa satujen lukemiseen:

Mielestämme lapsi tarvitsee satujen lisäksi myös tietoa todellisuudesta. Nykyajan lapsen ongelma ei enää ole pelko tuntemattomien, maagisten asioiden edessä. Nykylapselle tyypillisempi ongelma on ahdistuneisuus nopeiden elämänmuutosten ja ympäristön vaatimusten paineessa. Helpottaaksemme tätä ahdistuneisuutta tarjoamme lapsille todellista tietoa; käyttäytymis-, ratkaisu- ja asennemalleja, jotka voidaan siirtää lapsen oman elämän pulmatilanteisiin.

Viisaasti he myös ohjeistavat aikuisia:

--- on tärkeää, että ette tyydy vain satujen ja kertomusten lukemiseen, vaan myös keskustelette niistä: Vastaatte kysymyksiin, arvioitte kertomusten henkilöiden käyttäytymistä ja heidän tekemiään ratkaisuja, arvioitte voisiko jostain kertomusten ratkaisuista siirtää jotakin lapsen omaan elämään.

Monet kokoelmien sadut ovat oman aikansa lapsia, mutta rouva Huu sattuu tietämään, että näilläkin satukirjoilla on tunnearvoa ensilukijoiden keskuudessa.

Eivätkä kaikki sadut nykypäivän näkökulmastakaan vallan hoopoja ole.

Esimerkiksi Höyhensaarten satuja –kokoelmassa on lysti satu, joka kertoo Rouva Pienestä. Satu alkaa tähän tapaan:

Rouva Pieni asuu kaupungin puistossa lumimarjapensaan alla tulitikkulaatikon kokoisessa talossaan. Talo on punainen, siinä on vihreä kuisti ja valkoiset ikkunapuitteet. Se on sievä ja soma kuin karamelli.

Pienestä koostaan huolimatta rouva haaveilee kovasti koirasta ja pyytää puutarhuria kastelemaan itseään, jotta kasvaisi isommaksi. Vähin erin rouva oivaltaa, että jos hän kasvaisi isommaksi, hän ei enää mahtuisikaan nukkumaan pehmoiseen vuoteeseensa.

Ja niin rouva Pieni tyytyy pieneen kokoonsa ja ”leipoo itselleen ja ystävilleen muurahaiselle ja leppäkertulle mantelileivoksia, joista he kaikki kovasti pitivät”.

Höyhensaarten satuja –kokoelmassa on Hannele Enervi-Niemelän tyylitelty, mutta silti ornamentein koristeltu selkeän graafinen kuvitus. Ohessa esimerkki sadusta "Kultaisen kalan lupaus":




Nukkumatin satuja –kokoelmassa ”Mistähän niitä satuja löytyy” –nimisessä sadussa todetaan myös suoraan, että sadut eivät ole nykyisin muodissa. Taruseppo menee valintamyymälään etsimään satuja, ja saa myyjältä kuulla seuraavaa:

Valitettavasti taitavat olla lopussa! Emme ole tilanneet tukkuvarastolta, sillä ihmiset kyselevät nykyisin satuja hyvin harvoin sen jälkeen kun niitä on alettu tarjoilla radiossa ja televisiossa.

Tuulikki Soinin Nukkumatin satuja on rouva Huulle läheisin kokoelma, jota tuli luetuksi pikkusiskolle kerran jos toisenkin.


Erityisen hyvin ovat mieleen syöpyneet, Valpuri Pihlajamäen herttaisin kuvituksin, sadut ”Herkkukone”, ”Kilo ryyniräpäleitä” ja ”Keksijämestari Kommerverkin paras keksintö”. Yllä kuva keksijämestarin lapsikatraasta ja ihmekoneesta, jolla lapset on tarkoitus pestä puti-puhtaiksi...


Annami Poivaaran ja Kirsti Kivisen Unipuu-kokoelmassa on muutama esimerkki näistä siistityistä klassikkosaduista: ”Seitsemän pientä kiliä” ja ”Punahilkka”.

Kaikki ahdistavat ja pelottavat juonenkäänteet on siivottu pois. Susi on tehnyt parannuksen eikä syö enää ihmisiä, pilkkoo isoäidin puut ja susi, isoäiti ja Punahilkka viettävät lysti illan yhdessä.

Erityisen osuvasti tähän kiireiseen aikaan sopii satu ”Poika, joka säästi aikaa”. Panu on lahjakas ja etevä poika, joka tekee kaiken nopeasti. Eräänä päivänä Panu havahtuu miettimään, mitä tekisi kaikella säästämällään ajalla. Panu päättää jakaa aikaa ystävilleen ja kaikille lapsille, joiden vanhemmat ovat itse liian kiireisiä työn ja kotitöiden kurimuksessa.

Panu oli jo antanut paljon säästämästään ajasta sellaisille, jotka sitä tarvitsivat. Mutta vieläkin hänellä oli paljon aikaa jäljellä. Mitähän minä sillä tekisin, Panu mietti. Silloin hän keksi. Minäpä annan kaikille lapsille ylimääräistä aikaa, että he ehtisivät leikkiä tarpeeksi.

Lisää tällaisia panuja maailmaan, toivoo rouva Huu!

Unipuu-kokoelman pikantti erikoisherkku on Camilla Mickwitzin hyvin tunnistettava kuvitus.