Raili Mikkanen: Histamiinin luolaseikkailu. Kuvittanut Jukka Lemmetty. 92 sivua. Tammi 2012.
Raili Mikkasen luoma marioniettihevonen Histamiini viettää tänä vuonna
30-vuotisjuhlavuotta.
Ensimmäisen kerran tämä hyväntuulinen ratsu kopsutteli Histamiini hukassa –nimisessä lastenkirjassa (Otava, kuv. Masa Pulkkinen) vuonna 1982.
Histamiini oli jo uransa alussa tuttu myös televisiosta: ensimmäisen kerran se esiintyi vuonna 1979 Kukkaset-sarjan välijuontajana yhdessä näyttelijä Eija Ahvon kanssa ja sittemmin se pääsi television Joulukalenteriin ensi kertaa vuonna 1980 ja tuolloin näyttelijä Matti Ranin antoi marionettinukelle äänensä.
Histamiini on pieni iloinen hevonen, joka ajattelee isoja ja tärkeitä asioita sahanpurutäytteisestä päästään huolimatta. 
Histamiini kirjoja on julkaistu jo 12 ja uusin niistä on Keltanokka-sarjassa ilmestynyt Histamiinin luolaseikkailu.
Edellisen osan Histamiini ja koni Alakulo (Tammi 2010) aiheena oli masennus ja sen selättäminen.
Histamiinin luolaseikkailu ei sekään äidy remeltämään. Siitä löytyy jännittävän juonen lomassa myös tyveniä katvepaikkoja. On hyvä, että helppolukuisesta, lukemaan opetteleville suunnatusta kirjallisuudestakin löytyy sopivasti erilaista luettavaa: raisuille, aroille, tiedonjanoisille, seikkailunhaluisille tai vaikkapa huimapäisille lapsille!
Histamiini on kaukana Kotimetsästä ja se päätyy luolaan, joka samaan aikaan pelottaa ja kutkuttaa:
Jos minä vihdoin löydän luolan, voinko muka kääntyä pois? Voinko minä mennä kotiin ja ajatella: Hurraa, minä löysin luolan, mutta en mennyt tutkiimaan sitä? Voinko sen jälkeen nukkua yhtään yötä kunnolla, kun minua harmittaa koko ajan?
Ei, en voi! Jos löytää luolan, sen sisälle on pakko mennä.
Se kääntyi ympäri ja laukkasi takaisin kallion luokse. Minun täytyy keskittyä. Jos keskityn oikein kunnolla, onnistun varmasti.
Luolassa se kohtaa kaiun, Kitti-nimisen ketunpojan ja todella äkäisen Luolakarhun, jonka puhekin on varmemmaksi vakuudeksi tekstissä lihavoitu. Histamiini ymmärtää kunnioittaa myös äkeää karhua ja lopulta vähän sääliikin sen äkkipikaista luonnetta ja järjestää sille seuraa luolan pimeyteen.
Jukka Lemmetyn kuvissa on karakteristiikkaa, ilmeitä ja eleitä eli sitä samaa välittämistä ja empatiaa mitä tekstikin on täynnä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti