Kuvakirjoissa muutetaan nyt tosi ahkerasti

Anke Wagner & Eva Eriksson: Timo ja Piko muuttavat. Suomentanut Maisa Tonteri. 28 sivua. Lasten Keskus 2012.


















Mistä kaikki lastenkirjatrendit oikein ammentavat aiheensa?

Onko kyse siitä kuuluisasta ajan hengestä vai silkasta sattumasta?

Tänä syksynä ilmestyy nimittäin peräti neljä kuvakirjaa, joissa käsitellään muuttamista lapsen näkökulmasta.


Painotuoreen Timo ja Piko -kirjan lisäksi myöhemmin syksyllä ilmestyy Sven Nordqvistin kuvakirja Viiru muuttaa (Tammi). Myös Kristiina Louhen Tompan elämä joutuu myllerykseen kuvakirjassa Tompan uusi koti (Tammi) ja Tuula Korolaisen & Marjo Nygårdin kuvakirjassa Kuono lumessa (Lasten Keskus) peltohiiriperhe muuttaa ja piskuisin hiiri kipuilee asiaa itse tykönään. Johanna Venhon & Annastiina Syväjärven kuvakirjassa Yllin kyllin (WSOY) lapsiperheen muutto uuteen kotiin paljastaa tavarapaljouden.

Timo ja Piko muuttavat on kaikesta päätellen saksalais-ruotsalaisen yhteistyön tulosta.

Eva Erikssonin nimi antaa yleensä aina laatutakuun. Anke Wagnerin teksti jää vähän Erikssonin klassisen ja ilmeikkään lapsikuvauksen jalkoihin.

Tekstissä on – luvalla sanoen – sellaista saksalaista perushuolehtivaisuutta ja päällepäsmäröintiä, jossa lapsen omalle oivallukselle ei anneta aivan riittävästi tilaa.

Erikssonin kuvat kertovat itsessään niin paljon, että kirjan olisi voinut julkaista jopa ilman tekstiä!




Vaikka aivan kelpo kuvakirjahan tämä on toki tällaisenaankin.

Leikki-ikäisen Timon perhe on muuttamassa uuteen kotiin. Ongelmana on vain se, että Timon pehmokoira Piko ei ole muutosta yhtään innoissaan. Timo yrittää parhaansa mukaan keksiä muutosta hyviä puolia, mutta Piko vain mököttää.

Tällainen lapsen tunteiden etäännytys ja projisointi eläimeen, oikeaan tai pehmoeläimeen, on aika tyypillinen tapa työstää lapselle vaikeita aiheita.

Timo ottaa tarinassa empaattisen ja lapsen tunteita kuuntelevan aikuisen roolia ja näin Pikon roimat kärjistykset ja överit tunneilmaisut ovat paremmin selitettävissä kirjaa kuuntelevan lapsenkin näkökulmasta.

Oikeasti kirjassa tietysti käsitellään Timon omia muuttamiseen ja uusien ystävien saamiseen liittyviä pelkoja.

Piko ei pysty auttamaan pakkaamisessa,
sillä on niin paljon mietittävää.
Pikoa pelottaa. Mitä jos Timo ei enää välitäkään Pikosta
sitten kun hänellä on uusia ystäviä.
Uudet ystävät ovat varmaan Pikoa jännittävämpiä,
tai söpömpiä
tai vahvempia tai rohkeampia
tai ne osaaavat uida.

Ensimmäinen päiväkotipäivä on erityisen jännittävä – sekä Pikolle että Timolle.

Piko huojentuu, kun Timon uudella ystävälläkin on mukanaan viehättävä pehmoystävä, Emmi. Ehkä nelistäänkin voi olla kavereita?

Eva Eriksson on mestari kuvaamaan asentojen ja ilmeiden kautta lapsen kulloisiakin tunnetiloja.

Eriksson ei kosiskele lapsia modernilla ajankuvalla, ja juuri se tekee hänen kuvituksistaan hyvin aikaa kestäviä ja puhuttelevia, kaiken ikäisille lukijoille!

Tätä ennen muuttamista on käsitelty rouva Huun muistinvaraisen tilaston mukaan varsin satunnaisesti.

Lastenkirjahyllyssä esitellyn Libby Gleesonin ja Freya Blackwoodin Anni ja Lasse -kirjan (Karisto 2006) lisäksi mieleen tulee Hannu Mäkelän & Kristiina Louhen Hattu (Tammi 2001) ja Tarja Lapintien Lassi muuttaa (Tammi 2001), joista nämä kaksi viimeksi mainittua ilmestyivät nekin samana vuonna!