Herkkä Henna hurmaa jälleen

Pija Lindenbaum: Henna hiipii piiloon. Suomentanut Anna Kervinen. WSOY 2012.

Tähän alkuun on pakko tunnustaa, että rouva Huu on fanittanut ruotsalaista Pija Lindenbaumia ensimmäisestä kuvakirjasuomennoksesta eli Elsa-Marin pikkuisistä (WSOY 1990) asti. Siinä Lindenbaum pöllytti anarkistisella tavalla ydinperheen itsestäänselvyyttä. Leikki-ikäisellä Elsa-Marilla on yhden isän sijasta seitsemän pientä isää.

Pija Lindenbaumin kuvakirjoille on tyypillistä, että ne antavat monta vaihtoehtoista tulkintaa. Kenties Elsa-Mari on yksinhuoltajaäidin tytär, joka kompensoi isättömyyttään fantasioimalla itselleen seitsemän miniatyyri-isää. Tai ehkä Elsa-Marin isä on fyysisesti tai psyykkisesti erilainen kuin niin sanotut normi-isät? Kirjan voi tulkita myös kuvaavan lapsen alitajuista ja tavallista pelkoa siitä, että omat vanhemmat olisivat jotenkin poikkeavia ja herättäisivät lapsen ystävissä hämmennystä.  

Lindenbaumin kirjat eivät siis ole silkoisia ja helposti pureksittavia kuvakirjoja. 

Siksi uusin  Henna-kirjakin on taas erityisen ilon aihe.

Henna on jo entuudestaan tuttu kolmesta aiemmin suomennetusta kirjasta: Henna ja harmaat sudet, Henna ja pässinpäät ja Henna ja hurjat hirvet. Näissä kaikissa kirjoissa eri tavalla kipuilevan Hennan kaikupohjana tai vertaistukena  toimivat eläimet, joiden läsnäolon lapsi yleensä tulkitsee konkreettisena ja aikuinen enemmän symbolisena.  

Leikki-ikäisellä Hennalla on vilkas mielikuvitus. Hän on keskivertoa herkempi ja siten myös ryhmätilanteissa helposti haavoittuva  lapsi. Henna on vanhempiensa ainokainen, joka saa vanhempiensa  huomion ja rakkauden hyvin kokonaisvaltaisesti. Tämä kotoa juontuva erityisasemakin  voi toisinaan olla osasyynä pienien tai vähän isompienkin kriisitilanteiden syntymiseen.

Henna on päivähoidossa tarhassa. Hänen ystävänsä Martta on sen sijaan kotihoidossa; hoitajana on   voimakkaasti meikattu ja tatuoitu nuori nainen, Puuma. Martan lisäksi hänellä on hoitolapsina kaksosvauvat.  

Pija Lindenbaumin kuvitusta kuvakirjaan Henna hiipii piiloon, WSOY 2012. 

Henna menee toisinaan päiväkodin jälkeen Martalle leikkimään. Enemmän kuin leikit Martan kanssa Hennaa kiinnostaa Puuman räväkkä olemus. Hän katsoo Puumaa ihailevasti ja kiehnää hänen vierellään aina kuin vain on mahdollista.

Martta on voimakastahtoinen ja uskalias lapsi, jonka toiminta aiheuttaa eräänä päivänä  todellisen vaaratilanteen. Henna ei saa kerrottua asian oikeaa laitaa Puumalle saati edes vanhemmilleen kotona. Asia hiertää Hennaa ja hän pakenee pimeään vaatehuoneeseen. Sinne ilmestyy lauma uneliaita näätäeläimiä – kenties frettejä – , jotka läsnäolollaan lauhduttavat Hennan pahimman ahdistuksen.

Pija Lindenbaum: Henna hiipii piiloon, WSOY 2012

– Me voidaan sääliä sinua jos haluat, ne sanovat.

– Saat istua meidän sylissä.

Mutta Henna ei halua.

Hän haluaa vain olla yksin.

Mutta ennen pitkää meno muuttuu hurjemmaksi, sillä fretit rakastavat riehumista ja niistä on hauska kolhia itseään ja pudota lattialle.

Ja sitten ovikello soi ja asiat selkenevät. Hennan kadonnut rakas ämpärikin löytyy. 

Ja mikä tärkeintä: Puuma on tainnut itsekin oivaltaa, että hänen pitää keskittyä enemmän lasten kaitsentaan kuin kynsien lakkaamiseen ja netissä notkumiseen. Lindenbaum antaa aikuistenkin olla epätäydellisiä ja siksi niin inhimillisiä hahmoja. 

Lindenbaum pääsee hyvin lähelle herkän lapsen tunnemaailmaa, lapsen itse itselleen aiheuttamia pelkotiloja,  mielleyhtymien villejä assosiaatioita ja sitä mustaa maailmaa, johon pienikin lapsi voi helposti syyllisyyden tai henkisen kaltoin kohtelun takia solahtaa aikuisten huomaamatta.

Erityisen taitava Lindenbaum on eräänlaisen ”psykologisen tilan” ja mielenkuvien ilmaisijana. Perspektiivien ja väriskaalan muutoksilla ilmaistaan myös vaihtuvia tunnetiloja.