Kun kuvakirja antaa elämyksen

Riitta Jalonen & Kristiina Louhi: Aatos ja Sofian sokeriletit. 38 sivua. Tammi 2012. Kannen suunnittelu Terhi Haikonen.

Joidenkin kirjojen ilmestymistä odottaa erityisen malttamattomana. Riitta Jalosen ja Kristiina Louhen Aatos ja Sofian sokeriletit ilmestyi pari viikkoa sitten, mutta sen latautunut kerronta ja huimat mielenkuvat suorastaan vaativat, että luku- ja katselukokemus sai  tekeytyä kotvan aikaa alitajunnassa ennen arvion kirjoittamista.

Samoista päähenkilöistä kertova Aatos ja Sofia (Tammi 2010) oli rouva Huulle tärkeä mielenliikautuskirja. Kirja valoi minuun uskoa, että pintaliito-kohellukseen keskittyvien kuvakirjojen joukkoonkin yhä mahtuu tällaisia häikäiseviä, mielen syviin vesiin kurottavia kaiken-ikäisten kuvakirjoja.   

Haaveellinen aatos ja rationaali Sofia muodostavat hyvän vastinparin. Jos Sofia olisi täysin samaa maata Aatoksen haikailevan-tunteellisen mielenlaadun kansa, kuvakirjasta olisikin – luvalla sanoen – vaarassa sukeutua peräti sokerisen imelä lopputulos.

Kuinka hienosti kirjassa kuvataankaan sanoin ja kuvin erilaisia luontoelämyksiä – esimerkiksi  säätilan vaihdoksista johtuvia muutoksia, sitä kun lumi kovettuu hankikannoksi yön aikana, pakkasilma ja hengitys huurustavat hiukset ja pakkanen narisuttaa askeleita.

Sofia esiintyy hiukan flegmaattisena ja seuraa Aatoksen mielenliikkeitä lauhkeasti ja jopa vähän hajamielisesti:  

Lumipeitto on yön aikana muuttunut kovaksi kanneksi, jonne jalat eivät uppoa. Keskellä peltoaukeaa Aatos ja Sofia pysähtyvät. Siinä samassa sumu tulee ja sulaa vaatteisiin, niin että hetken aikaa luulee, että tutkimusmatka päättyy huonosti, eksymiseen.
– Ota kiinni, Aatos sanoo ja ojentaa Sofialle kätensä.
– Me olemme pisteitä keskellä valkoista paperia.
Sofia myöntää olevansa piste ja Aatos riemuitsee kun kaksi pistettä liukuu yhdessä kohti pellon reunaa, eikä Sofiaa yhtään pelota vaikka eteen ei näe kuin metrin.

Osana isoa avaruutta. Kristiina Louhen kuva ilmentää hyvin Aatoksen ja Sofian tuntemuksia heidän kävellessään kantavan lumen päällä. Louhen kuvitusta Riitta Jalosen tekstiin kuvakirjassa Aatos ja Sofian sokeriletit, Tammi 2012. 

 

Kristiina Louhi tekee  taas huimia mielenkuvia, jotka saavat suorastaan kaipaamaan tässä vesisateen harmaudessa kuulaita pakkaspäivä ja paksuja luminietoksia!

Lasten eriparisuus korostuu myös erilaisissa kotimiljöissä. Aatoksen koti on boheemisti sisustettu räsymattoineen ja vanhoine huonekaluineen. Sofia asuu kerrostalossa, jonka alaovella täytyy ensin painaa summeria ja vastata nimensä mikrofoniin: ”Kun nimi kumisee mikrofoniin, tulee hieno olo, niin kuin kasvaisi samalla pituutta”, Aatos miettii.

Herkkä hetki "leipäkiven" päällä. Pakkanen huurustuttaa lasten hengityksen. Kristiina Louhen kuvitusta Riitta Jalosen tekstiin kuvakirjassa Aatos ja Sofian sokeriletit, Tammi 2012  

Sofian koti sitä vastoin on kuin suoraan huonekalukaupan esitteistä. Sofian äiti onkin kiinteistönvälittäjä ja pukeutuu huolitellusti mustiin mekkoihin, joita hän myös keräilee – siinä missä Aatoksen äiti rakastaa vaatteissakin käyttömukavuutta  ja harrastaa avantouintia.

Aatos tiedostaa alitajuisesti erilaisuutensa suhteessa muihin ikäisiinsä – ja toisaalta  samanlaisuutensa, jos mittapuuna käytetään Aatoksen isää, jolla myös on ollut nuorempana ”ujot jalat”.  

Aatoksen pikkuvanhuus johtuu varmasti perheen avoimesta keskustelukulttuurista: Sofian erilainen koti herättää Aatoksessa monia kysymyksiä: ”Illalla on kysyttävä äidiltä, mikä on pikkumusta ja miksi joku keräilee niitä eikä rikkinäisiä huonekaluja.”   

– Kun sinä olit kuumeessa, minä ajattelin, että huomenna olet terve ja me pääsemme uudelle retkelle, Sofia sanoo ja hymyilee. 

Aatoksen sydän sykähtää ja takkia pitää painaa.

Hän haluaisi heti kertoa Sofialle vintin arkusta ja siitä mitä se pitää sisällään. Suusta ei tule sanoja.

 – Onko minun huulet teipattu kiinni? Aatos kysyy ja kääntyy katsomaan Sofiaa. – Ei tietenkään ole. – On ne joskus. 

Tytön silmistä Aatos huomaa, ettei Sofia tiedä kuinka tärkeästä asiasta on kysymys.

Arvatenkin Aatoksen ja Sofian tarina tulee vielä jatkumaan. Uskaltaako Aatos jo  pian ilmaista pidäkkeettömästi tunteensa ja mitä siitä seuraa?  Saako hän rukkaset vai puuttuuko kohtalo muutoin ystävysten elämään? Sofia on hiukan Aatosta vanhempi – kenties hän kokee pian yhteiset leikit Aatoksen kanssa jo peräti lapsellisiksi? 

Olipa Aatoksen ja Sofian tunneystävyyden lopputulema mikä tahansa, luotan Jalosen ja Louhen tyylitajuun ja siihen, että Aatos kyllä selviää mahdollisista pettymyksistäänkin.