torstai 22. marraskuuta 2012

Kipeänä mutta aistit avoinna



Enna Airik: Haavemaa. 32 sivua. Karisto 2012.

Anssi ja Maija Hurme: Peiton alla. 27 sivua. Schildts & Söderströms 2012.









Entisaikain lastenkirjoissa kuvattiin paljon sairaalloisia lapsia, jotka usein myös menehtyivät sairauden kurimukseen ja pääsivät näin pois maallisista vaivoista taivaan iloon.

Robert Louis Stevensonin Lapsen runotarhasta (WSOY 1987, suom. Kirsi Kunnas) löytyy kokonainen sarja runoja, joissa kerrotaan lapsen pitkällisestä potemisesta. Stevenson sairasti itse lapsena tuberkuloosia, joten runoilla on omakohtainen tausta. Kokoelman klassikko on runo ”Vuodepeiton maa”.  

Legendaarinen lastenlääkäri Arvo Ylppö on riimitellyt Heikki Ojansuun kanssa paranemiseen kannustavan runon ”Lapsi on pipi ja vuoteessa makaa,/ ei saa nousta kuin aikojen takaa./ Otapas lääkettä, rohtoa nauti,/ kohta on kaukana pipi ja tauti!”

Kaksi samana vuonna ilmestynyttä kuvakirjaa ei saa vielä aikaan mitään potemiskirjojen buumia, mutta on kiinnostavaa, kuinka eri tavoin nämä kuvakirjadebytantit käsittelevät samaa aihetta.

Enna Airikin Haavemaan (Karisto 2012)  romanttinen kuvitus maalailee ylellisiä interiöörejä. 

Enna Airik on salanimi, jonka taakse kätkeytyy taiteen maisteri ja Lapin Kansaan kuvakirjakritiikkiä tekevä, Nokialla asuva Hanna Immonen (s. 1980) . Salanimi on sikäli hieman harhaanjohtava, että sen perusteella ei äkkipäätä edes arvaisi, että kyseessä on kotimainen kuvakirjatulokas!

Aana on orpo ja sairaalloinen lapsi, jota Oili-täti hoivaa parhaan kykynsä mukaan. Aanalla on muistikirja, johon kirjoittamansa tarinan kautta hän pääsee siirtymään Haavemaahan. Siellä kipu ja tuska ovat poissa, on ainainen kesä ja kaikkea yltäkylläisesti. 

Aana otti kirjansa ja huomasi, että se oli melkein täyteen kirjoitettu.– Ei sen väliä, hän sanoi itsekseen. – tarina onkin melkein lopussa.               

Ja niin hän kirjoitti epäröimättä sen, mitä oli halunnut kirjoittaa alusta asti:

Kun tyttö heräsi vuoteessaan, hän kuuli, kuinka viereisessä huoneessa keskusteltiin hiljaa. Äiti ja isä siellä juttelivat, niin kuin aina sunnuntaiaamuisin. Tyttö hypähti sängystään ja juoksi heidän ovelleen.

 Kurkistaessaan sisään Aana huomasi, että huone olikin suuri puutarha, täynnä aamuruskon kaltaista valoa. Verkalleen virtaavan joen yli kaareutui silta, ja sillalla seisoivat äiti ja isä, valkoiset puvut loistaen kuin taivaan tähdet.
                Aana juoksi sillalle, joka oli kuin pehmeä uni. Hän heittäytyi äidin kaulaan ja puristi niin, että sydämeen sattui. Ja kun hän haistoi äidin tuoksun, hän tiesi löytäneensä takaisin kotiin.

Art nouveau -tyylille ominaisesti kasveja käytetään koristamaan, rajaamaan ja rytmittämään kuva-aihetta. Enna Airikin kuvitusta kuvakirjaan Haavemaa, Karisto 2012. 

Airikin kuvitustyyli ammentaa Art nouveaun jugendista ja tekstin unenomainen ja hieman vanhahtava tyyli viittoo sekin varhaisen 1900-luvun lastenkirjalliseen perinteeseen.  Erilaiset ornamentiikat ja kasviaihelmat kehystävät asetelmallisia kuvia, ihmishahmot ovat veistoksellisen kauniita ja hiukan paikalleen jähmettyneitä. Vesivärikuvitus on sävykästä, mutta kokonaisuudesta jää hiukan vieraannuttava tunnelma – joka toisaalta sopiikin tarinan henkeen. Erityistä taidokkuuttaan Airik osoittaa silhuettikuvissa, jotka tuovat mieleen Elsa Beskowin ja suomalaisista kuvittajista muun muassa Emil Cedercreutzin.



Samaan aikaan ruotsiksi ja suomeksi ilmestynyt Under täcket / Peiton alla on aviopari Maija ja Anssi Hurmeen   esikoiskuvakirja.  Molemmat työskentelevät graafisella alalla, Maija Hurme (s. 1976) layout-toiimttajana ja uutisgraafikkona Hufvudstadsbladetissa ja Anssi Hurme (s. 1976) design-yrittäjänä ja graafikkona.  Maija Hurmeella on myös kuvituksen keskittyvä blogi Majas sketschbook.

Sekä kuva että teksti pyrkivät kumpikin niukkaan, mutta latautuneeseen ilmaisuun. Kenties tekstiä olisi voinut vieläkin vähän karsia?

Elsan huoneen hillitty sisustus ja tyypilisen lastenhuoneen tavarakaaoksen puuttuminen ovat mielestäni jotenkin ruotsalaiseen kuvitusperinteeseen kuuluvia. Maija Hurmeen kuvitusta kuvakirjaan Peiton alla, Schildts & Söderströms, 2012. 

Elsa makaa kuumehorteessa sängyssä. Äkkiä peiton alta kuuluu tuhinaa ja sieltä pilkistää siilin kuono. Metsän eläimet tarvitsevat Elsalta apua moniin vaivoihinsa. Empaattinen Elsa on oman potemisensa myötä oppinut, kuinka parhaiten vetoaa eläimiin hoidon onnistumiseksi.

Seikkailun jälkeen Elsa palaa takaisin omaan sänkyynsä ja tuntee jo tervehtyneensä. Veli Ilmari ihmettelee Elsan kuraisia käsiä. Näin uniseikkailua ei vesitetä, vaan ihmeen ja fantasian mahdollisuus jää tekstiin lystillä tavalla.

Mäyrä näyttää saavan taikavoimia sen jälkeen, kun Elsa on poistanut sen takapuolesta kipeät piikit. Entistä useampi kuvakirja harppaa nykyisin huimaan fantasiaan, niin myös Maija ja Anssi Hurmeen esikoiskuvakirja Under täcket/ Peiton alla, Schildts & Söderströms, 2012.   

Maija Hurme tyylittelee ja tyypittelee eläimiä. Ketulla on honkkelot jalat isoine terävine tassuineen. Mäyrä on tunnistettavampi, mutta silläkin on pitkät terävät kynnet.  Lapsihahmoissa on eloisiin eläimiin verrattuna vähän enemmän asetelmallisuutta ja luonnosmaisuus vaivaa muutamia kuvia, mutta kokonaisuutena kuvakirja vie lukijansa ja katsojansa viehättävälle, omintakeiselle seikkailulle unen ja valveen rajalle.

Itselleni kuvitus assososioi lämpimiä läikähdyksiä lapsuuden rakkaimmasta sadusta, H. C. Andersenin Peukaloliisasta, lähinnä tämän yhden kuvan perusteella:



2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen aihe taas kerran!

    Varsinkin kun viime päivinä marraskuun harmaassa mutta työntäyteisessä arjessa mielessäni on ollut jostain mieleeni jäänyt Bo Carpelanin Vain vähän kipeä -runon alku. Nyt etsin sen Suomen lasten runottaresta innoittamanasi kokonaan:


    Olisi vain vähän kipeä
    makaisi vuoteessa
    yöpöydällä puolukkamehua
    saisi lukea jännittävää kirjaa
    eikä piittaisi mistään muusta,
    torkahtelisi tämän tästä, tämän tästä
    kuuntelisi hajamielisenä
    putoavan lumen ääntä,
    hidasta, ulkoa.

    Bo Carpelan, suom. Kaarina Helakisa

    Onkohan muuten tämä alun perin tehty lastenrunoksi? En nimittäin muista muita Carpelanin lastenrunoja...

    Tervettä marraskuun loppua, rouva Huu, jotta jaksat taas kirjoittaa kohta alkavaa joulukalenteria iloksemme!

    J

    VastaaPoista


  2. Kiitos J:lle Carpelanista ja tsemppauksesta Joulukalenterin suhteen.

    Eipä hätää sen suhteen: tarjontaa on taas yltäkylläisesti ja täytyy tehdä jopa karsintaa, vaikka ensin ajattelin, että uusia tai vanhoja joulukirjoja ei riittäisi 24 päivälle. Vielä mitä!

    Carpelan on kirjoittanut ruotsiksi kaksikin lasten kokoelmaa, jotka on yhdistetty Helakisan Taivaanmaalari-kokoelman suomennoksessa.

    Tämä Carpelanin runo on ehdoton potemissuosikkirunoni !

    VastaaPoista