Lastenkirja-grrr... kritiikistä ja keskustelusta Pohjanlahden molemmin puolin

Virpi Talvitien kuvituskuva Timo Parvelaan satuun "Susi" satuantologiassa Satusaari: Raisulan kylä (WSOY, Weilin+Göös 2004). Sama satu on ilmestynyt myös Parvelan Hyvän mielen  iltasatuja -kokoelmassa (WSOY 2012) Virpi Pennan uudelleen kuvittamana. 

Finlandia Juniorin ehdokasasettelun jälkeen huomaan vaipuvani joka vuosi hetkeksi pieneen apatian tilaan.

Se ei niinkään johdu mistään sisään rakentamastani  hermopaineesta, kun jännitys ja spekulointi vihdoinkin laukeavat, vaan pikemminkin siitä aina yhtä niukasta julkisesta keskustelusta, jota aiheen tiimoilta eri tahoilla viriää.

Tässäkö tämä hulabaloo taas oli ?

Tai ehkä en näekään metsää puilta, koska en ole sosiaalisen median vaikutuspiirissä: siellä eri alojen toimijat voivat  pienryhmissään käydä hyvinkin vilkasta, suljettua keskustelua. 

Valistakaa minua, jos olen väärässä! 

Finlandia junioriin liittyvää kommentointia löytyy seurantani mukaan ainakin Grafomaniasta ja kirjailija Karo Hämäläisen

Karon kuvalehti -blogista, jossa hän nöyrästi tilittää ehdollepääsyn dilemmaa ja kuvaa samalla hauskasti Kirjasäätiön uudelleen kuosittamaa julkistusprotokollaa pienine kommelluksineen kaikkineen.

Olen  aina tottunut pitämään Ruotsia lastenkulttuurin ja -kirjallisuuden luvattuna maana, mutta sielläkin luja perustus näyttää jo huojuvan moniaalla taholla.

Ruotsalainen lastenkirjailija Anna Bengtsson kirjoittaa 

Svenska Barnboksakademin sivuilla otsikolla Angående barnbokskritik. Aluksi hän iloitsee saamastaan erinomaisesta arviosta:

Jag fick en fantastisk recension av min senaste bok, både förstående och hyllande. Min kolorit angavs som mästerlig och recensenten beskrev hur han förflyttades sinnligt och emotionellt till sin barndoms snölek och det magiska snöljuset i vintermörker och lyktsken. Han var dessutom underrättad om min tidigare bokverksamhet och menade att jag här fortsatte utveckla den samtida realistiska (och poetiska!) kollektivberättelsen, vilket passade mitt kynne och blick.

Kirjoituksen lopuksi paljastuu, että tuo mainio kriitikko olikin todellisudessa hänen kirjailijakollegansa. Saatu palaute voi jäädä jopa ainoaksi laatuaan, uumoilee Bengtsson.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden kritiikki on viime aikoina vähentynyt siis Ruotsissakin dramaattisesti. Pari vuotta sitten tämän alueen kritiikki lopetettiin Aftonbladetissa ja Dagens Nyheterissäkin tonttia hoitavat pääosin muut tahot kuin lasten- ja nuortenkirjallisuuteen erikoistuneet pitkän linjan kriitkot. 

Aiemmin johtavana lasten- ja nuortenkirjakritiikin lippulaivana pidetty Svenska Dagbladet ei sekään enää juuri käytä ns. asiantuntijakriitikoita ja tyytyy usein pelkkään kirjojen pintapuoliseen juoniselostukseen:

Nu är det SvD som drar ner på barnboksrecenserandet - efter att ha framhållits några år som flaggskeppet i genren. Om inte viktiga medier tycker det är intressant med ämnet blir det förstås inte heller någon återväxt bland barnbokskritikerna. Jag tror det låter så här på många tidningar runtom i landet: "Du som nyss skaffat barn, du kan väl skriva några rader om de här barnböckerna".

Samasta aiheesta kirjoittaa myös ruotsalainen kuvittaja ja Alma-palkinnon raadissa istuva Lennart Eng Svenska Tecknaren -yhdistyksen sivuilla. 

Raili Mikkasen Kirjaimia-blogissa käytiin Helsingin kirjamessujen aikaan   varsin kiivastakin keskustelua perinteisen kirjallisuuskritiikin  ja kirjallisuusblogien välisestä suhteesta.

Mikkanen toteaa, että kirjallisuudesta kirjoittavien blogistien taidot ja kirjallinen tietämys vaihtelevat paljon:

Vähän niin kuin poliiseissa on vilpittömästi työhönsä halunneita hyviä poliiseja ja sitten niitä, jotka ovat halunneet alalle, koska on kiva pamputtaa muita. Muutaman kirjoittajan suomikin on hakusessa. 

Lehtikriitikon ja blogikriitikon välillä on se suuri ero, että blogikriitikolle ei kukaan ole sanomassa, että voisit nyt vähän tarkistaa tuota tekstiäsi. Ja kuitenkin, jos hakuun panee vaikka kirjan nimen, juuri blogit hyppäävät esiin ensimmäisinä. 

Mikkanen sai niskaansa monien kirjallisuusblogistien vasta-argumenttien vyöryn: lyhyessä ajassa lähes 70 kommenttia.

Pienet kustantamot ja omakustanteina kirjoja julkaisevat yksityishenkilöt tiedottavat nykyisin todella halukkaasti kirjabloggareille uutuuskirjoistaan. Kun isommat sanomalehdet jatkuvasti niukentavat palstamillejään kirjallisuuden näkyvyyden osalta, niin pienet toimijat näkevät sen ainoan jäljelle jääneen markkinaraon nimenomaan blogeissa. 



Eivätkä isommat yleiskustantamotkaan paina blogeja enää villaisella vaan siteeraavat kirjaluetteloissaan ja nettisivuillaan blogistien lausumia uutuuskirjoista ns. oikeiden kriitikoiden rinnalla.  Kustantajienkaan on siis enää lähes mahdotonta sivuuttaa blogeja: niistä on tullut osa kirjallisuuskeskustelua. 

Monissa kirjablogeissa lasten- ja nuortenkirjallisuutta seurataan uutterasti. Blogisteina ovat usein pienten lasten vanhemmat, lähinnä äidit, joilla on aikaa ja kiinnostusta lastenkirjoihin kotikeskeisessä elämänvaiheessaan. 

Harrastelijapohjalta blogeja pitävillä on parhaimmillaan varsin freesejä ja nappiin osuneita lukukokemuksia uusista tai vähän vanhemmistakin lasten- ja nuortenkirjoista. 



Vaihtelua, uusia näkökulmia ja mielipiteiden runsautta, sitä monet blogit suomalaiseen lastenkirjallisuuskeskusteluun eittämättä tuovat! 


Mutta jankutuksen uhallakin sanon tämän: perinteisellä lasten- ja nuortenkirjakritiikillä ja -muulla kirjoittelulla pitäisi olla edelleen sijansa eri medioissa, niin painetussa kuin sähköisessäkin – Suomessa, Ruotsissa ja ihan joka paikassa. 

Barrikadeille siis, kaikki lastenkirjallisuuden ystävät!