tiistai 15. tammikuuta 2013

Elämän ytimen äärellä



Jon Klassen: Haluan hattuni takaisin. Suomentanut Pirkko Harainen. 21 sivua. WSOY 2013.















Lastenkirjahyllyn uuden vuoden ensimmäinen kuvakirja saa ällistelemään sitä, miksi kuvakirjan tekijät eivät uskalla enemmän luottaa pieneen ja juuri siksi niin vahvaan ilmaisuun.
Karhu on kadottanut hattunsa, josta se kovasti pitää. Se kiertää kysymässä hattunsa perään metsän eri eläimiltä, mutta kukaan ei tunnusta nähneensä hattua.


Taitollinen ratkaisu on melko kaavamainen, mutta juuri siksi toimiva: kuva-aihe on yleensä vasemmalla puolella ja teksti oikealla. Näin kuva konkreettisesti tuuppaa myös tarinaa eteenpäin Jon Klassenin kuvakirjassa Haluan hattuni takaisin, WSOY 2013.

Kaikki eläimet vastaavat hyvin lyhyesti karhun tiedusteluun, paitsi jänis, joka vastaa pitkästi ja polveilevasti:



En ole. Miksi sinä minulta kysyt.
En minä ole sitä nähnyt.
Minä en ole nähnyt missään
mitään hattuja.
Minä en varastaisi kenenkään
hattua.
Lakkaa kyselemästä. 

  Min


Pienikin lapsi nauttii erilaisista värikikkailuista. Jon Klassenin kuvakirjassa Haluan hattuni takaisin, WSOY 2013, jäniksen repliikki, jonka todenperäisyyttä on syytä epäillä, on ladottu punaisella värillä.
Kuva näyttää karhun ja jäniksen kohtaamisen, jäniksellä karhun punainen hattu päässään ja hiukan häpeilevä ilme silmissään.

Mutta karhu on hidas köntys, jopa flegmaattinen (se esiintyy aivan samassa asennossa ja sama ilme naamallaan suurimmassa osassa kuvitusta!). Sillä kestää melko pitkä tovi oivaltaa, että sitä on huiputettu ja pahasti. Ja silloin... silloin karhu näkee sananmukaisesti PUNAISTA! 

Karhun toiminnan seuraukset ovat aika karut…


Karhu ei katso luikuria lasketellessaan oravaan, vaan poispäin. Aukeama antaa näin kuvan ja tekstin tasolla kolme erilaista vihjettä kirjan lukijalle/ katsojalle traagisesta tapahtumasta. Jon Klassenin kuvitusta kuvakirjaan Haluan hattuni takaisin, WSOY 2013.

Niukka teksti uskaltaa jättää kertomatta koko kliimaksin ja draaman. Asia jää lapsilukijan ja kuvan katsojan itse oivallettavaksi, ja siinä onkin tämän kirjan juju. 
Kuvakirja kirkastaa lapselle juonen merkityksen, kuvan tehtävän tarinassa. Klassenin kuvakirjan oivaltaminen vaatii ns. takaisin kelausta, uudelleen lukemista. Tämän jälkeen tyydytys syntyy juonen hoksaamisesta ja kirjan jujun testaamisesta muilla lapsilla ja aikuisilla.

Haluan hattuni takaisin on sukua Chris Haughtonin Ihan hukassa- ja Voi sinua, Sulo! –kirjoille (Lasten Keskus 2010 ja 2012 ), joissa tarina ja kuvat luottavat toisiinsa sumeilematta ja jättävät kummallekin tilaa hurmata kohteensa.

Klassenin kuvakirjan kirjasin on suuren suurta (ja juuri sellaista luottamusta herättävää, vakaata, jollaista muistini mukaan oli oman lapsuuteni kirjoissa, joista opettelin lukemaan). 

Tällaisia kirjoja lukutaidon alkuun tarvittaisiin: kirjoja, jotka antavat älyllisen palkinnon ja draaman kaareen tukeutuvan juonen!

Mutta kuvakirjan moraalista dilemmaa ei silti voi olla miettimättä. Onko karhun kosto oikeutettu, olisiko kriisin voinut ratkaista jollain muulla tavalla?

Aikuinen lukee kirjaa myös koko elämän laajuisessa kontekstissa. Entäpä jos hukassa olevan hatun sijasta kyse onkin oikeasti jostain ihan muusta: hukassa olevasta onnesta, identiteetin katoamisesta tai henkisestä kohtaamattomuudesta läheisten kanssa?


Karhun pienet, ilmeikkäät silmät pystyvät ilmaisemaan käsittämättömän paljon erilaisia tunnetiloja, vai onko niin, että kuvan katsoja lataa silmiin aina erilaisia tunteita? Jon Klassenin kuvitusta kuvakirjaan Haluan hattuni takaisin, WSOY 2013.

Karhun jykevästä hahmosta piirtyy mieleen klassinen surullisen hahmon ritari, joka tulkintani mukaan henkilökohtaisen tragiikkansa takia ei pysty näkemään asioiden oikeaa laitaa.
  
Jon Klassen (s. 1981) on Kanadassa syntynyt ja varttunut ja nyttemmin Los Angelesissa asuva kuvittaja. I Want my Hat back on hänen esikoiskirjansa ja mikäli on Klassenia itseään uskominen, myös todellinen onnenkantamoinen:  aiemmin hän sanoo kirjoittaneensa lähinnä sähköpostiviestejä!

Enemmän kokemusta hänellä onkin ollut visuaalisesta puolesta animoitujen lyhytfilmien ja mm. Neil Gaimanin Coraline-animaation ja Kung Fu panda – tietokoneanimaation kanssa. Ennen karhukirjaa hän on kuvittanut pari muuta kirjaa.

Eräässä netissä julkaistussa haastattelussa hän kertookin kiinnostavasti dilemmasta, jonka eteen joutui kuvittaessaan ensimmäistä kertaa tietokoneen sijasta paperille:

“I had never done work on paper, it’s always been digital,” he says. “Working on paper changes your whole way of thinking. Things look different on paper, and the tricks you use to make things work on a screen fall down completely on paper.”

I want my Hat back –kuvakirjasta tuli heti ilmestyessään vuonna 2011 todellinen hitti:  The New York Times nimesi sen 10 parhaan kuvakirjan listalle ja American Library Association nimesi sen vuoden parhaaksi lukemaan opetteleville suunnatuksi kirjaksi. Myös verkossa kirjasta tuli nopeasti todellinen hitti (ns. meme), josta kohistiin moniaalla. Kirja on myös innoittanut laatimaan sille vaihtoehtoisia loppuratkaisuja.

Tätä taustaa vasten ei ole niinkään yllättävää, että kirjalle on Yhdysvalloissa ilmestynyt jo itsellinen jatko-osa, This Is Not My Hat. Siinä näkökulma on annettu hattuvarkaalle, joka onkin tällä kertaa kala…  

2 kommenttia:

  1. Tämä on aivan loistava kirja, kolme- ja viisivuotiaat lapseni tykkäävät siitä tosi paljon. Ainut haittapuoli on se että sen lukee aika nopeasti läpi.

    VastaaPoista
  2. Kollega oli löytänyt youtubesta ihania trailereita näistä kirjoista. Käykää katsomassa.

    VastaaPoista